Heinäkuun tunnelmat



piirroskuvin :)
Kuvat heinäkuun bullet journalistani. Bujoiluun olen hurahtanut tänä kesänä t ä y d e l l i s e s t i <3





Heinäkuuni oli työntäyteinen ennen lomaa. Tiedätte, harvoin lomalle lähdetään noin vain. On tunnettava, että kohta poistuu työpaikaltaan. Tiristetään viimeisetkin tipat työnantajan hyötykäyttöön.
Kirjoitin bujooni mietelauseita. Osa toteavia, osa tsemppavia.




Nautin kesäisistä päivistä kaupungissa työpäivien jälkeen. Ja etsin hyviä tunnelmia sadepäiviin.




Työkiireistäni huolimatta ehdin myös nauttia heinäkuun ensimmäisistä viikoista. Hyvä ystävä ja ajatustenvaihtoa kahvikupposien ääressä tekee arjesta aina juhlan. 
Samoin uudet Tombow Irojiten puuvärit jotka tilasin Japanista asti. Olen niihin aiiiiivan ihastunut. Heinäkuun kuvat ovat saaneet niillä värityksensä.

Oli päiviä jolloin tuntui että kaikki kaatuu päälle. Olin hukkua työasioihin. Siitä huolimatta sormi ei ole keskari vaan etusormi ;D Kynsihuollossa kävin laitattamassa oranssin hohtoa tuleviin lomakynsiini.
Ja lopulta loma oli alkamassa. Kampaajalla sen kunniaksi.

Lomalla olen ottanut oikein rennosti. Olen siinä erittäin hyvä ;)
Käynyt M/S Runebergin kyydissä Porvoossa. Nauttinut Saaren rauhasta. Ulkoillut paljon ja ihastellut luonnon kauneutta. Siihen en koskaan kyllästy.



Olen harjoitellut käsinkirjoittamista. Hankinnut oikean muste kynän. Ihan sellaisen mustemustekynän. Vuosikymmenten jälkeen opetellut uudelleen kirjoittamaan oikealla musteella. Muutenkin käsin kirjoittaminen on ollut työn alla. Nykyään tulee vähän kirjoitettua käsin kun kaiken voi naputella koneella. Bullet Journaliin kuuluu käsinkirjoittaminen. Siksi olen harjoitellut. Paljon.



Heinäkuuni on ollut pyrkimystä hyviin ajatuksiin. Olen kirjoittanut ja piirtänyt niitä ahkerasti. Piirsin Mood Mandalan. Päivittäistä mielialaa kuvaavan väri-iloittelun. Yksi väriraita jokaiselle päivälle sen päivän mielialan mukaan.




Säätä seuraan päivittäin. Myös heinäkuussa.
Ja lomalla on aikaa lukea <3




Ja lopulta tuli aurinko ja lämpö. Niin että Saaressakin teepaidalla pärjää. Hymy on herkässä.


Lisää heinäkuisia tunnelmia Pieni Lintu - blogissa

Elokuu on alkamassa.
Se on bujossani okran värinen. Luonnossa kaikki alkaa olla valmista ja kypsää.

Loma, se jatkuu myös elokuussa.



Ihanaa kesän jatkoa kaikki te ihanat <3
Sii juu!



17 kommenttia

  1. Olen harkinnut ostavani aikuisten värityskirjan, jotka taisivat olla kuuminta hottia parisen vuotta sitten;). Selailin sellaista yksi päivä marketissa, mutta vielä tuntui liian suurelta askeleelta. Ei taida ihan keskittyminen riittää ja lomakin jo meni;)
    Bullet Journal näyttää kivalta harrastukselta:)

    VastaaPoista
  2. Hei, ihanaa että postailit kuulumisiasi! Olinkin jo ehtinyt kaipailla ;)
    Bullet Journalisi näyttää kauniilta ja olet selvästi luonnonlahjakkuus tuossa hommassa. Minulla on vielä kokonaan kokeilematta.
    Onnellista alkavaa elokuuta sinne.

    VastaaPoista
  3. Minäkään en osaisi tuollaisia kuvia ja hienoja tekstejä tehdä, mutta sinun tekemänäsi näyttää upealta!
    Mukavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Sinäpä olet oivan harrastuksen itsellesi löytänyt! Bullet journalista en ole kuullutkaan ja nyt alkoi kiinnostaa. Se voisi rauhoittaa myös mielen.

    VastaaPoista
  5. Aivan mielettömän hieno!
    Jään seuraamaan blogia ♥

    VastaaPoista
  6. Tosi söpön näköinen toi kuvakalenteri! <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  7. Tuohan kuulostaa aivan ihanalta harrastukselta. Lasten ollessa pieniä tein itse seinäkalenterit ja piirtelin ja kirjoittelin niihin otut ja jokaisella lapsella oli oma väri merkinnöille. Nykyään sekin on lasten kasvettua jäänyt...
    mahtavaa elokuuta <3

    VastaaPoista
  8. Bullet journal! Olen jostakin lukenut, mutta vieras juttu on minulle kuitenkin. Kiitos kun avasit aihetta.
    Mielenkiintoinen harrastus ja kivat kuvat!
    Mukavaa elokuuta, Pirjo <3

    VastaaPoista
  9. Onpa sinulla kaunis Bullet Journal! Minä aloittelin yhtä, mutta jäi keväällä kesken. Olisi taas tarkoitus herätellä tuota bujo/kalenteri harrastusta.

    VastaaPoista
  10. Todella upea Bullet Journal <3 Olet kyllä taitava piirtämään ja kirjoittamaan. Ilolla tuota tekee ja myös katselee :D

    VastaaPoista
  11. Mitenkä mä arvasin, tai ehkä tiesin, että tähän sä hurahdat ihan kympillä. Ja niin näkyy olevan. Kivan näköistä jälkeä. Mä en tähän lajiin pysty, tyydyn värittämään, joskus ja harvoin.

    VastaaPoista
  12. Kaunis käsiala ja olet hyvä piirtäjä. :)

    VastaaPoista
  13. Kaunista! Yritin tuota bujoilua ja ei sillä kertaa ainakaan lähtenyt liikkeelle niin kuin olisin halunnut. Olet tallettanut tusseilla monipuolisesti elämääsi!

    VastaaPoista
  14. Enpä ole tuollaisesta aiemmin kuullutkaan! Bujoilu, ihan outo sanakin mulle. Tulin tänne kiittämään sua langoista :) Kristiina oli tuonut lauantaina mun ovelle kun en ollut kotona banaanilaatikollisen lankoja. Suurkiitos sulle ja hyvää alkavaa talvea, hurrr!

    VastaaPoista
  15. Hei,
    Anteeksi, mutta vain kertoakseni, että olemme paikkakunnan yhteiskunta ja tarjoamme rahalainoja kaikille vakaville ja rehellisille ihmisille liiketoiminnan laajentamiseksi tai ostokseksi. Korko on 3% vuodessa.
    Lisätietoja ota meihin yhteyttä sähköpostitse.

    Sähköposti: simondurochefort@gmail.com

    VastaaPoista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen