Kesää etsimässä





- kun kesä kääntää selkänsä, on kesätunnelmaa haettava toisaalta




















Kiertelin tänään kauppoja ja etsin kesäisiä asioita. Niitä löytyi ilahduttavan paljon. Muutaman toin kotiin. Kauniita ja värikkäitä. Niinkuin kesä silloin kun se on parhaimmillaan.

Kesä - etkö tulisi takaisin. Täällä kaivataan.

Pikkupainajainen

- pieniä tyhjänpäiväisyyksiä

Kuvakaappaus MTV3 sää klo 19.20 / 29.5.2014
Multa meni säätiedotus sivute, kun silmiin osui suosikkimeterologin puseron kaula-aukosta roikkuva nauha. Toi on yks mun painajaisista, et noin kävisi itsellenikin. Kuinka monta kertaa lienee käynytkin? Vain kerran on mulle tultu sellaisesta sanomaan. Kiitos siitä!

Taidan mennä leikkamaan kaikki tuollaiset repsottimet pois omista kaula-aukoistani. Vaikka niistä hyötynsä on henkarissa. 
Tuossa on jotain intiimiä. Ihan niinkuin alusvaate roikkuisi kaikkien näkösällä. Huh!
Jokaisella jostain kohtaa ruuvit kiristää. Tämä on minun kipupisteeni.


Iltahetki





- hyvä kahvi kyytipoikineen tekee arjestakin juhlan












Mulla on tapana istahtaa työpäivän jälkeen ja arkipyhinä, niinkuin tänään, kahvin ja herkun kera sohvalle. Nauttia ja katsella henkevää viihdettä tv:stä. Työpäivät on sen verran ajattelua vaativia, että riittää kun ruudussa joku liikkuu. Vaikka ei sen puoleen, kyl mä Kaunareita seuraan. Jossain vaiheessa oli vähän noloa myöntää seuraavansa. Vaikka kaikki kuitenkin seurasi - katsojaluvuista päätellen. Nyt en oikein tiedä mikä tilanne tämän suhteen on. Mutta myönsinpä kuitenkin.
Pärjään hyvin ilmankin, mutta katselen kun sopivasti aikaa on. Oikeasti sarja toimii nollaajana. Tempo on samaa luokkaa kuin Kalle Päätalon kirjoissa, joissa piipun sytyttäminen kestää monta sivua. Ei haittaa, vaikka jäisi jaksoja välistä. Ihan varmasti pysyy kärryillä. Eikä oikeastaan haittaa, vaikka ei pysyisikään.
On/off-ohjelma. On se tai ei se ole. Ihan sama.
Samalla istumisella saatan katsoa Emmerdalen. Tykkään monista sen roolihahmoista. Ja juonen eteneminen on ihan toista luokkaa kuin Kauniissa ja rohkeissa tai Päätalon kirjoissa. Pari jaksoa niin johan on kriisit ja sotkut selvinnyt.
Tärkeintä kuitenkin on oleminen ja siitä nauttiminen. Sellaisen suon oikein mielelläni itselleni.
Suosittelen, ehdottomasti.



Uudet kynnet

- kesäranskikset <3

Koko pitkä talvi on mennyt ilman lomaa. Työkiireet ovat olleet este lorvimiselle. Ei niin, että olisin korvaamaton. Sellaiset harhaluulot ovat karisseet aika päiviä sitten. Töissä vaan on ollut uusien asioiden tärkeä vaihe, ettei pois ole oikein pystynyt olemaan. Saman tien olisin pudonnut kelkasta. Kyytiin pääseminen vie sitten taas rasittavan paljon aikaa. 
Noh, tämä selityksistä.
Sillä nyt alkoi loma. Tänään alkaneen talvilomani kunniaksi sää muuttui helteiden jälkeen syksyiseksi. Ou nou! Mutta jotain kesäistä kuitenkin. Mun oranssia hehkuvat kynnet. Uudet kynnet on ihan samalainen tunne kuin käynti kampaajalla. Uudistunut, siisti ja puhdas.
Kesäkelit meni, mutta jäihän sentään belgialaiset mansikat :D

Suklaapusu



- Hammaslääkärin jälkeen



Huh! Hammaslääkärikäynti ottaa aina voimille. Etukäteisjännitys on ihan sietämätön. Odotustilassa on sellainen jännä haju, jota ei ole missään muualla kuin hammaslääkärissä. Se saa minun suun kuivumaan ja kielen tarttumaan kitalakeen. Siltä se hammaslääkäri sitten hoitsun avustamana koittaa kaapia kieltä irti, että näkis peremmälle.
Noh, tämä on hiukka väritetty versio. Höppä, pöppä toi kielen irrotus, mut kaikki muu on totta. Ihan kamalaa joka kerta. Ihanaa kun se on ohi. Reikiä nolla. Tälläkin kertaa.

Pieni palkinto on paikallaan. Se kuuluu aina hammaslääkärissä käyntiini. Kerran vuosia sitten oli kuuma kesäpäivä kun selvisin taas kerran urheasti hammaslääkärin käsittelystä. Olin sopinut treffit ystävättären kanssa ja terassille suunnattiin. Tilasin ihanan kylmän siiderin jäineen kaikkineen. Ahnaasti siitä kulauksen kippasin suuhuni. Kurkku kun oli vielä kidutuksen jäljiltä rutikuiva. Voi minua! Unohdin, että toinen puoli suusta oli puudutettu. Kylmä juoma jäineen hulahti hervottoman alahuulen yli rinnuksille. Vähäks oli noloa! Tarjoilija tuli hätiin. Selitin posket häpeastä punaisina hiljaa sopertaen miksi tälviisiin sotken. Tarjoilija oli ymmärtäväinen. Toi pitkän pillin ja muistutti, että kannattaa imeä toisella poskella. Juu-u, kyllähän minä. Ystävätär? Hän oli pudota nauraessaan tuolilta. Ei yhtään myötätuntoa.

Tällä kertaa hemmottelin itseäni hillitysti. Taputukset omille olkapäille. Hyvä, reipas minä! Ja sitten suoraan karkkihyllylle.
Valitsin Susun. Sitä sitten mutustelin kotimatkalla.
Susu tuli meidän kaikkien herkuksi 70-luvun puolivälissä. Maksoi muutaman kymmenen penniä. Ja oli h-y-v-ä-ä <3
Kun ikää tulee, on mitä muistella. Niinkuin sitä ihanaa Susu-mainostunnaria, joka on tallentunut mieleeni melkein sanatarkasti.



Muistatteko vielä tämän?







Ps. Tämä ei ole mainos. Ihan itse maksettu Susu.
Hetkinen, tarkistan vielä kuitista: maksoi 69 senttiä.

Käden alla ikuisuuus


- Tärkeitä hetkiä

Minua puhuttelevat meri, kivet ja kalliot. Istun rantakalliolla, katselen merta ja silittelen meren hiomaa rantaviivaa. Siinä käden alla on ikuisuus. Sellaisena turvallinen ja rauhoittava. Paljon ennen ja paljon meidän kenenkään jälkeen. On se kaunis. Se on pysyvyydessään lohdullinen.




Käsikkäinen ikuisuuden kanssa. Tämän lähemmäksi ei ihminen sitä pääse.

Monaco

~ Monte Carlo

Tänä viikonloppuna ajetaan perinteiset Monacon kaupunkiajot. Formulat kiitävät pitkin lilliputtivaltion katuja. Vien teidät noihin maisemiin. Vuoden takaiseen matkaani Etelä-Ranskaan, jossa yhtenä kohteena oli Monaco. 

Julkinen liikenne on Ranskassa h-a-l-p-a-a. Bussimatka Nizzasta, joka oli päämatkakohteemme, Monacoon 1€ per aikuinen! Kilometreissä sellaiset parisenkymmentä. Myös junalla pääsee edullisesti liikkumaan, mutta koska junamatka Nizzasta Monacon kulkee suurimmaksi osaksi vuorten sisällä tunneleissa valitsimme bussin. Maisemat kiinnostivat, tietty.
Upeaa olikin. Tie kulkee korkealla vuoren rinteellä. Sieltä näköalat ovat huimat. Monilla maailman julkkiksilla on kakkos, kolmos, ties kuinka mones loma- ynnä muu asunto Nizzan ja Monacon välimaastossa. Tuon niemen kärjessä on Marimekon entisen johtajan Kirsi Paakkasen talo. Huoh! Toisilla kelpaa.
Monaco on vuorten ympäröimä, pieni merenranta valtio. Asukkaita reilut 30.000, joista vajaa 80 on suomalaisia, lucky you. Pieni alue, joka on uskomattoman tiheään rakennettu. Korkeita taloja, vieri vieressä meren rannasta ympäröivien vuorten seinämille asti. Vanha kaupunki kukkulalla, josta avautuvat hulppeat maisemat Välimerelle ja kaupunkiin päin. Vanhassa kaupungissa asuvat ruhtinas Albert ja sisarensa prinsessat Caroline ja Stephanie. Sisarten talot ovat saman kadun varrella vieretysten. Veljen linna vähän kauempana vanhan kaupungin laella. Kadut ovat kapeita niinkuin kaikissa maailman vanhoissa kanpungeissa tapaa olla.
Raatihuoneella voi käydä hakemassa passiinsa Monacon leiman muistoksi käynnistään. Samalla voi ihastella ruhtinasparin virallista hääkuvaa, jossa Charlene-rukka urhoollisesti hymyilee. En oikeasti tiedä kuinka "rukka" hän on. Muistelen vain kuin onnettomalta näytti häissään.
Formulakisojen valmistelut aloitetaan hyvissä ajoin. Kisat ovat perinteisesti näin toukokuussa mutta jo huhtikuun alussa ollaan kisojen suhteen työn touhussa. 
Rantakadun pääkatsomo oli rakenteilla. Liput pääkatsomoon maksavat muuten n. 5000 euroa, mutta siihen sisältyy lounas, niin ettei se nyt niin kallista ole. Heh! Halvimmat liput maksavat noin 70 euroa. Eväät on oltava omat ja kilpailua seurataan tuolla rinteessä monitoreista! Autoja sinne pusikkoon ei oikeasti näy.
Monacossa on kaksi paikkaa, joita ei voi ohittaa. Jos et ole käynnyt Casinolla ja sen vieressä Cafe de Paris´n terassilla vähintääkin näyttäytymässä, et ole käynnyt Monacossa.
Casino on ulkoa ja sisältä vaikuttava. Valitettavasti valokuvaaminen sisällä on kielletty. Muuten esittelisin katossa roikkuvat valtaisat kimaltavat kristallikruunut. Kultakoristeiset ja upein maalauksin päällystetyt seinät. Upeat itämaiset kokolattiamatot. Isot pelipöydät ja niiden ääressä isoilla panoksilla pelaavia ihmisiä. 
Casinoon töihin pääseminen ei ole ihan yksikertaista. Pelipöytien hoitajat käyvät läpi kahdeksan vuotisen - juu-u, luit oikein - koulutuksen. Järjestysmiehiäkin koulutetaan neljä vuotta - tämänkin luit ihan oikein - ennenkuin pääsevät portsarin hommiin. Näiltä ovimiehiltä vaaditaan erittäin hyvää kasvomuistia. Casinolla on mustalista henkilöistä, joita ei syystä tai toisesta toivota astuvan enää kynnyksen yli. Ovimiehien tehtävänä on tyylikkäästi ja huomiota herättämättä käännyttää tällaiset henkilöt ovella ympäri. Ilman että kukaan oikeastaan huomaa, mitä tapahtui. Ilman että nimilistoja ryhdytään lukemaan ja asioita sen enempää selvittelemään. Varakkaat kun ovat niin herkkiä häiriötekijöille.

Piipahdin naistenhuoneessa, joka on ilmestys kattokruunuineen ja kultaisine seinineen. Wc:n hoitaja kertoi kuinka hän on 17-vuotisen työuransa aikana nähnyt maailman kuuluisuuksia. Kätellyt mm. Bill Clintonia ja Bill Catesia. Kättelimme mekin ja näin hän sain yhden uuden kättelyn pohjolan perukoilta. Kunnia oli minun puolella. Ei sitä joka mimmi saa handuunsa sellaista kättä, joka on Amerikan presidenttiä kätellyt :D

Muutama pelikin Casinolla pelattiin. Minä jäin nollille. Tai noh, oikeasti miinukselle, mutta mies voitti kympin ( huom! ykkösen jälkeen vain yksi nolla). Taisi olla Casinon pienin lunastettu voitto. Ainakin kassan ilmeestä päätellen.

Tällättiin itsemme myös Cafe de Paris´n terassille. Ranskalaisten kesäjuoma roséviini, puolen litran pullo (siis 5 dl) maksoi 35,00€. Ai että olin ylpeä miehestäni, joka ilmekkään värähtämättä maksoi laskun, vaikka oikeasti onkin sellainen tarkan euron mies. Maassa maan tavalla. Näin se on.

Formulakilpailusta tutut tunneli ja jyrkän jyrkkä mutka ovat aivan Monacon keskustassa. Tai miten sen nyt ottaa. Koko Monaco on itsensä keskustaa. Niin pieni se on.
Maisemia ihastellessa ymmärsin mikä vaikutus auringolla ja sinisellä merellä ihmiseen on. En yhtään ihmettele meidän melankoliaa kun näitä kuvia katselen ja muistelen matkaani. Kyllä se vaan niin on, että valoa ja lämpöä ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen. Tietty muutakin, mutta ainakin näitä. Rahaa? Ei ole pahitteeksi sekään. Huomasin tämänkin Monacossa.
Valo ja meri. Minä pärjään niillä jo pitkälle <3

Hississä



- ja vähän töissä.

Hei oikeesti! Nyt ei saa nauraa. Tai noh, antaa mennä vaan. Nauretaan yhdessä.

Olen fiksautunut hissikuvaamiseen. Se alkoi viattomasti talvella.  Mitään ajattelematta nappasin laukusta puhelimen hissin huristellessa alaspäin ja otin kuvan.




Koukutti saman tien. Nyt mä sitten kuvailen hississä aikani kuluksi. Ei hyvää päivää! Tämä ei selity millään muulla kuin et silloin kun olin oikeassa selfie-iässä – tuota sanaa ei silloin muuten ollut edes olemassa - ei kuvausvälineitä ollut niin kuin nyt. Eikä hitsi kukaan käyttänyt kameraa itsensä kuvaamiseen. Kuvathan tallentuivat filmille, joka vietiin kehitettäväksi joulun ja juhannuksen jälkeen (vaati kyllä 36 kuvan filmin, noin pitkä vaihtoväli). Sitten odoteltiin viikon verran kuvia ja jännättiin mitä sieltä mahtaa tulla. Muutama kuva oli aina sössitty.  Niistä ei selvää saanut tai niissä oli jotain muuta kuin mitä oli tarkoitus. Kuka sitä edes muisti puolen vuoden takaisia kuvauksiaan, että mitä niissä olisi pitänyt olla. Kaikenlaista oli kuvattu, mutta ei koskaan omakuvia.

Mutta nyt on. Otan siis takautuvasti ilon irti. Enkä ollenkaan ymmärrä miksi tätä teen. Onko ideoita? 


Tämä viimeinen kuva ei ole hissikuva, huomaatte varmaan. Tämä on iloinen yllärikuva. Pomo soitti ja kertoi että mun palkkaa on tarkistettu. Tapoihin näissä tapauksissa yleensä kuuluu että ylöspäin.  J-e-s! Nyökyttää kiivaasti päätään.
Ps. Olen tosi pidättyväinen esittäytymään kuvana kenellekään missään. Ymmärrätte kun kuvia katsotte. Ei ole hääppöistä. Palkankorotuseuforiassa tuli nyt tämänkin sitten tehtyä. Huh!

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen