Vähän liikettä - paljon ajatuksia
Lokakuuni on ollut verkkainen ja rauhallinen. Askeleeni lyhyitä, pienetkin matkat pitkiä. Samaan aikaan kun luonto tuolla ulkona on vetäytynyt talvilevolle, olen minä voimistanut ja vahvistanut leikkattua nilkkaani. Noudattanut annettuja ohjeita, ollut kuuliainen. Väsynyt toisinaan puolinaisuuteen, omaan avuttomuuteeni. Hitauteen, kömpelyyteen. Tuskastunut toimettomuuteeni ja kiroillut harmaiden päivien hidasta kulkua. Odottanut seuraavaa ja sitä seuraavaa päivää. Silloin olisin taas vähän lähempänä tervehtymistä ja normaalia liikkumista. Silloin olisin taas omillani.
Kun toimintaa on vähän, on ollut aikaa ajatuksille. Ne ovat tulleet ja menneet. Kulkeneet mieleni liepeitä, ravistelleet irti tylsyyden hetkistä. Avartaneet katsettani moniin uusiinkin suuntiin. Ajatuksissaan kun astuu rajojen yli, voi sen ehkäpä joskus tehdä myös oikeasti.
Ajatus on aina ensimmäinen askel.