The kaalilaatikko ja ohje



kaalilaatikko - hyvän arjen symboli













Kaalilaatikko on erityisesti syksyinen herkku. Oma syksyni on kuitenkin mennyt kaalilaatikon puutosta potien. Ei ole (muka) ollut aikaa haudutella kaalia. Se kun kestää ihan kauhean kauan, olen selitellyt itselleni ja tehnyt jotain nopeampaa.

Ennen nilkkaleikkausta päätin että heti seuraavana viikonloppuna meillä tehtäisiin kaalilaatikkoa. Ajatus helpotti. Aina kun jännitys kieräytti sisuskalujani, ajattelin kaalilaatikkoa. Sen tekoa, tuoksua ja makua. Kaalilaatikko tarkoitti että silloin leikkaus olisi takanapäin, olisin taas kotona. Kaalilaatikon ajatteleminen rauhoitti. Lämmitti mieltä.

Kaalilaatikosta tuli minulle arjen - normaalin elämän - symboli.

Noh, ei mulla voimat vielä viikonloppuna riittäneet patojen ja kattiloiden äärellä seisoskeluun. Mies tarttui kaaliin ja ryhtyi hommiin. Tuli perinteistä kaalilaatikkoa mausteisempi, gruusialainen versio.

Näin se syntyy.

Leikkaa kaali silpuksi. Saa olla sellaista rouheaa silppua. Mittaa vesi kattilaan, kiehauta ja laita kaalirouhe kattilaan. Hauduta itsellesi sopiva aika. Tähän laatikkoon kaalia haudutettiin noin tunti. Tarvittaessa lisää haudutuksen aikana vettä. Kattilasta riippuen voi olla hyvä muutamia kertoja kauhoa kaalikerroksia niin, että hautuminen on tasaista.

Kuori ja hienonna sipuli(t) sekä valkosipulinkynnet. Leikkaa maustekurkku kuutioiksi.

Ruskista jauheliha paistinpannulla. Lisää sipuli ja valkosipuli. Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää maustekurkku, tomaattipyree, suola ja mausteet. Sekoita hyvin ja anna muhia pienellä lämmöllä pannulla.

Kun kaali on sopivan hautunutta, sekoita sen joukkoon jauhelihaseos ja ranskankerma. Kaada seos uunivuokaan (meillä laitetaan vuokaan aina leivinpaperi - vuoka pysyy puhtaanpana). Ripottele pinnalle juustoraaste. 

Paista 200 asteessa noin 35-45 minuuttia. Peitä vuoka foliolla paiston aikana, jos pinta tummuu liikaa. Tai lisää juustoraaste vasta paiston puolivälissä. 
Anna laatikon vetäytyä jonkin aikaa paistamisen jälkeen.

Jauhelihan määrää voit justeerata halutessasi ylöspäin, jos tykkäät lihaisammasta lopputuloksesta. Varmista vain, että vuokaan mahtuu ;)
Puolukkahillo sopii kaalilaatikon seuraksi mainiosti tai vaikkapa punajuuri.

Sitten nauttimaan.

Tästä satsista syö isompikin porukka 6-8 henkilöä. Tai sitten sitä voi santsata masun täydeltä :)

Nyt ihanat, kommettilaatikko on teidän. Olisi mukava kuulla minkälaisia hyvän arjen symboleita sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy.

Iloa torstaihin kaikki te siellä <3
Sii juu!

20 kommenttia

  1. Kiitos ohjeesta! Taidanpa laittaa tämän sunnuntaina kokeiluun, koko syksyn olen minäkin suunnitellut kaalilaatikon tekemistä, toteutus vaan on ontunut...

    Hyvän arjen symboleita, hmmm, pistitpäs pahan... Isännän valmistama tuorepuuro arkiaamuisin, aamulehti, rauhalliset koiralenkit, iltapala lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Miten tuo kaalilaatikon teko onkin niin työlään tuntuista, että se jää helposti muiden ruokien jalkoihin. Mutta kiva, että ajattelet kokeilla. Tämä on kyllä kokeilemisen arvoista.

      Ihania arkijuttuja <3 Nuo ovat sellaisia hetkiä, jolloin saattaa oivaltaa, miten hyvin kaikki omat asiat just silloin ovat. Se voi olla ohi kiitävä hetki, mutta siitä tulee tosi hyvälle mielelle.

      Mukavaa viikonloppua ja maistuvaa kaalilaatikkoa Anu :)

      Poista
  2. Aahh, kaalilaatikko on kyllä hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se nannaa :)

      Aurinkoista viikonloppua Hanna!

      Poista
  3. Hih, juuri eilen mieheni kanssa juttelimme, että emme ole tehteen kaalilaatikkoa sen jälkeen kun sitä viimeksi innostuimme tekemään vähän isomman satsin.. Ja siitä on varmaan jo vuosi aikaa! :D Silloin tuntui siltä, että laatikkoa tulee ihan justiinsa korvista ja sen vuoksi sitä ei ole tehnyt mieli pitkään aikaan. Nyt tosin kun näin nuo sinun kuvat, herahti vesi kielelle. Kiitos vähän erilaisesta ohjeesta. Meille uppoaa näin syksyisin ja viileinä aikoina kaikenlaiset laatikot ja pataruoat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kaalilaatikko taitaa kuulua niihin ruokiin, että aikansa kutakin. Mielellään syö joskus, mutta helposti saa siitä mahan lisäksi henkisen ähkyn.

      Tykkään itsekin pata- ja laatikkoruuista. Alkuvalmistelun jälkeen uuni hoitaa lopun. Helppoa.

      Jos vaan kaalilaatikko tuntuisi maistuvan, kannattaa tätä vähän erilaista lootaa kokeilla. Hyvää on.

      Oikein ihanaa viikonloppua Marie <3

      Poista
  4. Kalilaatikko, kuten kaikki kaaliruuat ovat herkkujani. Kääryleitä ja laatikkoa ollaan ehditty tänä syksynä tehdä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaalikääryleet, nami, nami! Ovat myös minun lemppareita. Kaalista saa monenlaista herkkua.

      Mukavaa viikonloppua Hannele <3

      Poista
  5. Kaalilaatikko kuuluu minun herkkuihini. En vaan saa aikaiseksi tehdä sitä. Siksi olenkin "kaupanut" itseäni vaikkapa haravointitöihin kaalilaatikko-palkalla. Vielä ei ole kukaan tarttunut tarjoukseeni.

    Mikä on minun arjen symboli? Se taitaa olla erilaiset keitot. Ne on helppo ja nopea tehdä. Ja paranevat vanhetessaan. Mutta viikonloppuna aion tehdä pekonipastaa. Kokeilin uutta reseptiä pari viikkoa sitten ja koukkuun jäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on hyvä taktiikka. Molemmat osapuolet hyötyisivät :) Pahus, ettei ole tärpännyt. Pidän peukkua, että vielä onnistaa.

      Keitot maistuvat minullekin. Siskonmakkarakeitto on ihan ykkössuosikki ja sellainen kesäkeitto, jossa kasvikset ovat kunnon paloina. Ei mitään pakastupussi meininkiä, vaan kunnon knöölejä.

      Aurinkoista viikonloppua Minna-ihana <3

      Poista
  6. Arjensymboliruoka on siskonmakkarakeitto.
    Mun kaalilaatikkoon kaalisuikaleet haudutetaan, jauheliha ja sipuli ruskistetaan. Nuo yhdistetään ja sekaan lisätään puuroriisiä ja kuohukermaa. Sitt uunivuokaan ja uunissa noin tunti paistellaan. Joskus lorautan sekaan siirappia, tai torivisienimurskaa. Tai . . .
    Jaksuja jalalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaah, sikonmakkarakeitto. Se on herkkua!

      Sinun kaalilaatikko kuulosta hyvältä. Pyyhin täällä leukaani.

      Kiitos, päivä kerrallaan parempaan päin.

      Mukavaa viikonloppua Kristiina <3

      Poista
  7. Syksy tuo tullessaan kaalilaatikon ja kuten upeasti oivaltaen kirjoitit hyvät turvalliset arjen kuviot. Meillä syksyyn kuuluu yhteiset sovitut teatterit, tiistain elokuvaillat jne.
    Meillä parhaat laatikkoruat tekee mieheni. Lanttulaatikko on suosikkini. Kasvatamme lantut siemenestä ja loka-marraskuussa korjaamme sadon. Saan nauttia myös keitto-ja pataruasta.
    Ja hieman miehestänikin.:-P t. Aulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentissasi on kaikki hyvän arjen elementit. Yhdessä tekemistä, omasta sadosta nauttimista.
      Ruuan tekeminen on paitsi tarpeellista, mutta sen voi nähdä myös toisesta välittämisenä. Toisen tekemä ruoka maistuu aina paremmalta kuin oma tekemä (ainakin omassa suussani :)).

      Kiitos lämminhenkisestä kommentista. Tuli hyvä mieli.

      Leppoisaa viikonloppua Aulikki!

      Poista
  8. Kiitos ohjeesta. Oli hieman erilainen kaalilaatikko ja niiiiiiiin hyvää. Hieman sovelsin ja lisäsin vaahterasiirappia pari lusikallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit :) Tätä voi muokata makunsa mukaan. Siirappi on varmasti hyvä lisä :)

      Poista
  9. Kaalilaatikko! Nams! Tosin meillä se tehdään vegaaniversiona Härkistä käyttäen. Maukkaimmillaan parin lämmitysjerran jälkeen. Olipa kuva löytää blogiisi Frakenvikin polulta. Hyvää mieltä sunnuntaihisi! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam tosiaan :) Kaalilaatikko maistuu kaikenlaisina versioina!

      Voi kuinka kiva että tulit ja tykkäät <3

      Oikein ihanaa syksyn jatkoa!

      Poista
  10. Kaalilaatikko on yksi mun lemppareista, niin hyvää ruokaa ja terveellistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Vesi herahtaa kielelle kun sitä ajattelee :)

      Mukavaa uutta viikkoa Hanna!

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen