keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Jännittää ihan kauhiast!



Mietteitä ennen leikkausta.











Olen taitava etukäteen miettimään, murehtimaan ja jännittämään kaikkia maailman asioita. Omia ja muiden. Kun sitten tällaisella huippumärehtijällä on edessä leikkaus, ei edes yöunet keskeytä ajatusten junaa. Aamulla ensimmäisenä, päivän mittaan kaiken aikaa - ainakin taustalla, kun töitäkin on tehtävä -  illalla jo ihan hirmuisesti ja nukkumaan mennessä paniikinomaisesti. Jännittämistä, miettimistä ja pohtimista. Jos jossain kohtaa uni voittaa, näen painajaisia. Melkein mieluummin valvon. Öiset aivot osaavat luoda taitavia kauhutunnelmia uniin.

Minua jännittää ihan mahdottomasti. Huomenna torstaina menen nilkkaleikkaukseen. Osittain irti oleva akillesjänne laitetaan takaisin paikoilleen ja samalla hiotaan särmäistä kantaluuta.

Toisten varassa oleminen pelottaa.

Ei niin etten ammattilaisiin luottaisi, kyllä luotan. Mutta että oma itsemääräämisoikeus ainakin leikkauksen ajaksi otetaan pois. Olen pari tuntia untenmailla - sanoi leikkaava lääkäri, minä siihen että ihan kauhistuttavan pitkä aika! -  täysin oman kontrollin, reagoinnin, ymmärryksen ja läsnäolon ulkopuolella. Tai oikeastaan olen jossain itseni sisällä tietämättä että olen edes olemassa. Samaan aikaan muut pitävät elintoiminnoistani huolta, leikkaavat ja hoitavat. Herättävät kun aika on. Pätkä elämästäni jää ikuisesti hämärän peittoon. Ei niin, että sitä pätkää kauheasti kaipaisin. Se on elettävä, jotta toipuminen voi alkaa. Pääsen toivottavasti pikaisesti kotiin. Kuntoutumaan ja palaamaan arkeen.
Sanoin miehelleni että viikonloppuna tehdään kaalilaatikkoa. Arkiset asiat auttavat. Ajatus kaalilaatikon teosta jotenkin rauhoittaa. Antaa lupauksen että pian olen taas kotona. Kyynärsauvojen avulla köpötellen - luulen että se on köpöttelyä, en ollenkaan ymmärrä kuinka opin kävelemään sauvojen avulla. Osavaraten leikattuun jalkaan. Miten kummassa sellainen tehdään? Kuinka paljon on osavaraus? Käytännön ihmisenä sitä miettii kaikkea tällaista, muun muassa.

Miten ihmeessä nukutettu ihminen kipataan mahalleen? Luulen että nukuttaminen tapahtuu selin - siis minä olen selinmakuulla - ja kun sitten taju on saatu kankaalle, käännetään koko komistus mahalleen. Vai onko heillä nostokurki? Eikös yhden ihmisen sallittu nostokyky liiku jossain 25 kilon kieppeillä. Sellaisia vartteja on mulla muutama - kröhöm...

Miten vastuullista työtä hoitotyön ammattilaiset tekevätkään. Sen lisäksi että toimittavat nostokurjen virkaa. Ilman heidän osaamista moni vaiva jäisi hoitamatta, olo ja elo vajavaiseksi. Moni elämä lyhyemmäksi, kivuliaammaksi, toivottomammaksi.
Miten heidän oma jaksaminen? Selkä? Tuo mahalleen kääntäminen vaivaa (myös) kovasti. Lötköksi nukutetun nostaminen samoin. Tätä miettiessä ihan hetken häivähtää tunne, että onkin hyvä ettei mistään tiedä mitään. Saavat kaikessa rauhassa ähkiä, puhkia ja sadatella, että osaakin olla painava tämä tässä.

Huh, kämmenet ihan hikoilevat tätä kirjoittaessani. Jännitys sen tekee. Sydän pamppailee nopeammin kuin tarvitsisi. Olen hälytystilassa. Valtavassa adrenaliinimyrskyssä. Itse itseni pahin vihollinen. Syövytän itseäni murheilla ja asioiden loppumattomalla märehtimisellä. Nainen, olet vaaraksi terveydellesi!
Minkä ajatuksilleen ja jännitykselleen voi? Järkevät ajatuksetkaan - joihin kyllä pystyn, vaikka ei ehkä uskoisi - eivät päihitä pelkoa. Tunne on vahvempi.

Tiedän, että on paljon isompia ja vaativampia leikkauksia kuin omani. Mutta tämä on minun juttu. Ohi en pääse. Leikkaus tarvitaan, että voin kuntoutua ja saada liikkumisen ilon takaisin elämääni. Ja että vähäksi aikaa on jättäydyttävä toisten hoidettavaksi, toisten varaan.

Vaikka on pakko, on se suuri luottamuksen osoitus. Ei ole toista ammattiryhmää, jolle luotamme kaiken. Jopa elämämme. Ilman hoitoa ei parane. Hoitoja ei ole ilman ammattilaisia.

Jos kuulkaa tämä kaikki kuulostaa kummalliselta, ristiriitaiselta, ihan hassulta, on se ihan varmasti juuri sitä. Järki ja tunteet kamppailevat mieleni herruudesta. Voi kun se leikkaus olisi jo onnellisesti ohi ja olisin sitä kaalilaatikkoa tekemässä.

Kuvat yhdeltä kävelylenkiltäni tässä lähistöllä. Kotimaisemia.

Viettäkää mukava keskiviikko kaikki te siellä <3
Minä ajattelen kaalilaatikkoa. Sitä kohti.
Sii juu!





sunnuntai 25. syyskuuta 2016

House of Lola



rentoa arkea
* postaus sisältää mainoslinkkejä











Vaatekutsuilla

Kampaamo Fresiassa vietettiin viime perjantaina rentoa iltaa ruotsalaisen House of Lola vaatemerkin seurassa. Näitä vaatteita ei löydy kaupoista vaan myynti tapahtuu kutsujen muodossa kotona, työpaikalla. Ihan missä illan emäntä kutsunsa haluaa järjestää tai House of Lola nettikaupasta. Mallistossa on vaatteita naisille ja lapsille.

Kysymyksessä on kahden ruotsalaisnaisen Anna Eklundin ja Lottis Sparrmanin yhteinen muotialan yritys. Vaatteet ovat mukavan rentoja ja muodikkaita. Vaatteet valmistetaan Balttian maissa poikkeuksena housut joiden valmistus on Turkissa.

Priority shopping kuten näitä kutsuja Anna ja Lottis toivovat kutsuttavan ovat henkilökohtaista neuvontaa ja opastusta sopivan vaateen löytämiseksi. Paikalla oleva myyjä auttaa asujen, koon ja värien valinnassa. Tilauksen voi tehdä suoraan hänen kautta. Vaatteet tulevat kotiovelle noin viikossa. Tai jos ei ihan siinä hetkessä osaa tehdä valintaa, voi tilauksen tehdä netin kautta kun oikeat koot ja värit ovat jo tiedossa.

Illan emäntä saa valita lahjan emännyydestään sen mukaan miten innokkaasti vieraat vaatteita tilaavat. 


Tällaista tapaa tutustua uusiin vaatteisiin ja hankkia niitä toivoisi olevan enemmänkin. Auttava myyjä käden ulottuvilla samalla kun voi viettää mukavia hetkiä muiden mukana olevien kanssa. 

Kutsuille voi mennä ilman paineita. Osallistuminen ei edellytä ostoa. Voi hypistellä, sovitella tai vain fiilistellä vaatteiden parissa.

Onko House of Lola sinulle jo tuttu? Paljon mahdollista, sillä Suomessa näitä vaatteita on ollut myynnissä parin vuoden ajan.

Kiitos kutsusta kampaamo Fresian väki! Mukavaa oli.

Kuvista:
Ensimmäinen, omia suosikkejani ja viimeinen: House of Lola

Mukavaa sunnuntaita kaikki te siellä <3
Sii juu!

lauantai 17. syyskuuta 2016

Ensimmäisten joukossa




Kun itselleen on kovimmin perusteltava.







Aamukahvi uuden ystävän seurassa.

Tykkään laadusta. Tavaroista, käyttöesineistä, vaatteista ja asusteista jotka kestävät aikaa ja käyttöä. Ostan mieluummin harvemmin kuin paljon ja usein. Säästän pitkään ja hartaasti saadakseni sen mitä haluan. Samalla on aikaa miettiä, tarvitsenko todellakin sen mitä säästämisellä lähden tavoittelemaan.

Säästämisen aika on tiukkaa vuoropuhelua itseni kanssa.

Tarvitsenko, vai haluanko vain?
Jos mielestäni tarvitsen, niin miksi?
Onko pelkkä haluaminen ostamiseen riittävä syy?

Vähän sama kuin onko oikeasti nälkä vai tekeekö vain jotakin mieli.

Ajatukseni käyvät myös isommissa ympyröissä.
On hulluutta ja mielettömyyttä että joku ostaa kalliin käyttötavaran kun toinen jossain muualla ei saa ruokaa riittävästi, vaatetta päälleen tai lääkkeitä parantuakseen.
On hulluutta ja mielettömyyttä että tavaraa on neliömetreittäin valtavissa varastotiloissa myytäväksi suurilla katteilla kun samaan aikaan maailmalla ostovoima jakautuu epätasaisesti. Vain osalla on mahdollisuus ostaa.
On hulluutta ja mielettömyyttä pidellä kädessään tajuttoman kallista tavaraa kun jollain toisella ei kädessään ole edes leivänpalasta.

Emme valitse lähtökohtiamme. Sitä miten on mahdollista ponnistaa eteenpäin? Näkeekö oikeaa suuntaa, tuleeko halu tavoitella muuta kuin mitä on. Onko siihen voimavaroja, taipumatonta tahtoa. Vai ammennetaanko kaikki eteen kultalusikalla kaksin käsin. Opitaan saamaan kaikki ilman omia ponnisteluja. Mitään ei tarvitse tavoitella kun kaikki jo on.
Noh, nämä ovat ääripäitä. Useimmat meistä ovat kauniilla keskitiellä.

Mahdollisuudet ovat erilaisia. Onko lupa nauttia omista mahdollisuuksistaan kun toisella ei samanlaisia ole? Totta vie, omat saavutukset ovat ansaittuja. Olemmehan oman elämämme seppiä. Mutta muistamalla ettei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia, asettaa mittasuhteita oikeisiin paikkoihin. Että muistaa aina joskus olla kiitollinen siitä mitä itsellä on. Ansaitusti tai onnenkantamoisena.

*****

Olen heikkona uusimpaan teknologiaan. Uutta puhelinta odotin pitkään. Luin kaikki huhut, joita siitä kirjoiteltiin ja asetuin tietokoneen ääreen hyvissä ajoin kun perjantaina 9.9.2016 ennakkotilaus alkoi.
Ensimmäisen kerran iPhone-historiassa Suomi on 28 ensimmäisen maan joukossa, joihin uutta puhelinta toimitetaan. Eilen puhelin sitten tuli. Ruusukultaisena ja pienempänä kuin edellinen puhelimeni iPhone 6 plus.
Siro, kapea ja kevyt. Keskustelee ketterästi Macin ja iPadin kanssa. Nopea ja helppokäyttöinen.
Taattua laatua. Luksuskäyttötavara. Luksusta sen helppokäyttöisyys. Hinta... Se on kyllä mieletön!

Säästin kaksi vuotta. Näin olen tavaksi ottanut. iPhone 3:sta kaikki alkoi. iPhone 4, 5, 6. Kun uusi on hankittu, alkaa seuraavan säästäminen.

Ensin ajattelin kirjoittaa pelkästään uusimmasta ilon aiheestani iPhone 7:sta. Mutta koska poden myös jonkunlaista ristiriittaa ihmisten mahdollisuuksien epätasapainosta, kirjoitin vähän siitäkin.

Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa kaikki te siellä.
Piti lähteä pyöräretkelle, mutta flunssa otti omakseen. Niiskuttelen nyt sitten kotosalla. Pöh!

Sii juu!









sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Pihlajasaaressa




pehmennetty lasku kaupunkiviikonloppuihin :)

























Ei me saarimaisemista osata luopua. Saareen oli päästävä vähän kuin korvikkeeksi nyt kun oma saarikausi on päättynyt. Ollaan itseasiassa koko kesä ajateltu mennä Pihlajasaareen, joka on yksi monista Helsingin edustan saarista. Kaivopuistonrannasta, Merisatamasta vain 10-15 minuutin venematkan päässä.

Pihlajasaari on perinteikäs ulkoilu- ja telttailusaari. Telttailu osassa saarikokonaisuutta on mahdollista viikonloppuisin. Saaren historiaa ovat entisaikojen huvilaelämä, purjehduskilpailut auringossa kimaltavalla merellä, haaksirikot syysmyrskyissä ja sotien aikainen toiminta.

Villa Hällebo on yksi saaren huviloista. Alunperin yksityiskäytössä ollut mutta vuodesta 1929 Helsingin kaupungin omistama ravintola, missä ravintolatoimintaa on edelleen.
Ravintolassa aloittivat keväällä uudet ravintoloitsijat. Tunnetaan toisemme muista ympyröistä. Kokemusta ravintoloitsijoina tällä ihanalla pariskunnalla on pitkään, mutta nyt uusina Pihlajasaaressa.

Voi että oli kiva tavata, vaihtaa kuulumiset ja nauttia hyvästä ruuasta. Kierrellä saaren rantoja, sileitä kallioita ja kulkea metsäteitä. Katsella vanhoja rakennuksia ja miettiä niiden tarinoita.

Kyllä tämä pikkuisen helpotti kesän jälkeistä kaupunkiin asettautumista myös. Ihanaa että on tällaisia henkireikiä vapaasti olla ja kulkea.

Tässä linkki Pihlajasaaren kotisivulle

Mukavaa uutta viikkoa te siellä <3
Sii juu



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...