perjantai 19. elokuuta 2016

Julkisesta meikkaamisesta




yksityisyys julkiseksi



Ensin kahvista tuli mukaan otettavaa, matkalla juotavaa. Sitten syötävät, aamueväät ja päivän välipalat tekivät julkisista liikkuvia ruokailupaikkoja. Nyt myös meikkaaminen on siirtynyt pois kotoa.

Olen jo pitkään ihmetellyt julkista meikkaamista. Tunnetteko tapauksia? He meikkaavat julkisissa kulkuvälineissä, joskus ihan kadulla seisten tai jossain ostoskeskuksen penkillä. Kanssamatkustajien ja ohikulkijoiden katseiden alla.

Onhan se toki käytännöllistä yhdistää matka ja meikkaaminen. Ei tuhraannu ylimääräistä aikaa, kun kerran jonnekin on mentävä.

Minua ei saisi toisten nähden meikkaamaan. Se on niin intiimiä, että haluan tehdä sen ilman että joku katsoo vieressä. Hyvä että huulirasvaa saan sipaistua huuliini muiden nähden. Sen takia on kiusallista kun vastapäätä joku kaivaa ison pussillisen meikkejä laukustaan ja aloittaa meikin teon ihan alusta. Pohjustukset, pakkelit, puuterit, kaikki. Siinä ei aina tiedä minne silmänsä laittaisi. Mihin katsoisi. Ihan kuin olisi tirkistelemässä ilman omaa syytää.

Mitä sinä olet mieltä tästä ilmiöstä? Seuraatko sivusta kun tuntematon vastapäätä meikkaa? Vai etsiikö katseesi epätoivoisesti jotain järjellistä kiintopistettä?


Nämä julkimeikkaajat edustavat ajan ilmiötä: Minä itse. Minä paras. Minä mielellään huomion keskipisteenä. Minä ja... onko edes muita?... ei tietenkään!... siis minä ja minä.

Tapahtui kerran metrossa:

Vastapäätäni istui nuori nainen. Peilaili itseään ja järjesteli hiuksiaan. Ihaili peilikuvaansa metron ikkunasta pitkään ja hartaasti. Suipisteli suutaan peilikuvalleen ja kun sai (lopulta) katseesa irti kuvajaisestaan, klikkasi pari selfietä. Sitten nainen kaivoi kaksin käsin monen kilon painoiselta näyttävän meikkisäkin laukustaan ja aloitti meikkaamisen.

Vähän myöhemmin naisen viereen istui mies. Miehekäs, melko pitkä ja kookas. Matka jatkui. Nainen oli silmien rajauksissa, kun viereinen mies otti povitaskustaan puuterirasian, avasi sen ja alkoi töpötellä poskia ja nenän päätä. Naisella oli lipsahtaa silmän rajaus ohimon puolelle kun hänen huomio kiinnittyi omasta peilikuvasta puuteroivaan mieheen. Naisen ilme oli aidon hämmästynyt.

Salamana mies käänsi katseensa vierustoveriin. Katse oli kysyvä: niin? Hetken nämä kaksi meikkaajaa katsoivat toisiaan. Mies uhmakkaana, nainen hölmistyneenä. Voi kun olisi voinut ikuistaa nuo kaksi siinä vastatusten. Tilanne oli niin kutkuttava. Ilmeestä ja reaktiosta päätellen naiselle täysin uusi.

Nainen luovutti ensin. Käänsi katseensa takaisin peiliinsä. Selvästi mietti ahkerasti jotakin, koska sivellin ei pitkään aikaan kohonnut uudestaan jatkamaan silmän rajausta. Mies töpötteli aikansa kasvojaan, laittoi rasian takaisin povitaskuunsa. Matka jatkui hiljaisuuden vallitessa.

Tämä kokemus vahvisti käsitystäni julkimeikkaajien tavallista isommasta egosta. Vaikka itse on siinä meikkipussi levällään täydessä touhussa, ihmetyttää kovasti että joku toinen tekee samaa. Vähän pienemmällä arsenaalilla tosin tässä tapauksessa mutta kuitenkin.

Kiusallisia matkakumppaneita nämä julkimeikkaajat. Mutta i
hailen kyllä heidän tarkkaa kättä, kun he vetävät silmien ja huulten rajauksia liikkuvassa, heiluvassa, tärisevässä kulkuvälineessä. Hitsi, kun se on vaikeaa ihan omassa rauhassa kotonakin.

Yksityisyys vähenee kovaa vauhtia. Joudumme seuraamaan toisten elämää vastoin omaa haluamme. Joudumme antamaan tilaa toisen yksityisyyden reviirin laajennuksille. 

Matkapuhelimet toivat kovaääniset puhelinkeskustelut kaikkien ympärillä olevien kuultaviksi. Halusimme tai emme, kuulemme kyllä. Kahvista tuli mukaan otettavaa, matkalla juotavaa. Sitten syötävät, aamueväät ja päivän välipalat tekivät metrosta, busseista ja raitiovaunuista liikkuvia ruokailupaikkoja. Nyt myös meikkaaminen on siirtynyt pois kotoa. Mikä yksityisempänä pidetty tapahtuma mahtaakaan olla seuraava, jota voimme seurata sivusta? Tahdoimme tai emme.

Väärinkäsitysten välttämiseksi, kaikki jotka haluavat saavat minun puolesta meikata. Siinä ei ole mitään erityistä. Mutta olisi kiva, jos tekisivät sen itsensä kanssa kahdestaan.

Mukavaa viikonloppua kaikki te siellä <3
Sii juu!


tiistai 16. elokuuta 2016

Kastehelmi arvonnan voittaja





Arvonta oli blogin ensimmäinen ja siitä syystä itselleni merkityksellinen. Kokemuksena uusi. Oli mukavaa seurata osallistujien karttumista ja huomata miten monia blogituttuja minulla jo on. Ja että sain myös uusia.
Teidän kaikkien seuraajien kanssa on mukava jatkaa. Ilman säännöllisiä seuraajia ja lukijoita ei blogin pitämisessä olisi mielestäni mitään mieltä. Yhteisöllisyys, keskustelu kommettiosiossa ovat blogin pitämisen parhaita asioita. Ja että olette siellä ja haluatte kuulla juttujani. Katsella kuviani.


Vaikka emme kasvotusten tapaisikaan, treffaamme täällä, teidän omissa blogeissa ja yhteisten blogituttujemme blogeissa. Mukava tietää että olette siellä.


Arvontageneraattorina toimi Random.org









Lämpimät onnittelut <3

Voittajalle on ilmoitettu sähköpostitse voitosta.



Kiitos kaikille osallistuneille. Tämä oli niin kiva kokemus, että uusi arvonta on jo mietinnässä.
Siitä myöhemmin lisää.

Mukavaa tiistai-iltaa kaikki te siellä <3
Sii juu!




maanantai 15. elokuuta 2016

Arki alkaa valkoisissa



& pikkuisen oranssia













Ei voi muistaa, onko koskaan ollut täysvalkoista vaatetusta tai edes valkoisia housuja. Käytännön ihmisenä olen kartellut valkoista. Onnistun nimittäin sottaamaan itseni tosi helposti. Siksi tummat sävyt ovat olleet enemmän käytössä. Ei tarvitse joka käytön jälkeen pesukonetta pyörittää.

Tänä kesänä tuli muutos. En tiedä mikä tuli. Valkoisen vähäisestä käytöstä johtuva puutos tai jotain. Keväästä lähtien mielessä siinteli valkoiset caprit. Just ennen lomaa ne sitten alesta ostin ja hei, se oli menoa. Valkoinen vei mennessään. Ihan kokovalkoiseksi asti. Olen viihtynyt hyvin. Katsonut mihin istun ja syönyt huolellisesti. Ei sattumia rinnuksille - kiäh!

Mitä sinä tykkäät valkoisesta vaatteissa / asusteissa. Peukku ylös vai alas?

Tänään alkoi arki loman jäljiltä. Pyöräilin töihin ja suihkun kautta vaihdoin kokovalkoiseen.
Jännä että valkoinen on niin viileä väri. Cool. Siinä ei ole kuuma oikeilla helteillä. Eikä tänään töissä kun palauttelin itseäni työasioiden kartalle. Hikeä kyllä pukkas, mutta vain henkisesti. Syksy näyttää käynnistyneen - huh.

Oranssit kynnet ovat mun perinteiset kesäkynnet. Mukavasti välkkyvät valkoista ja pikkuisen ruskettunutta ihoa vasten.

Tästä se arki lähtee. Hyvissä tunnelmissa.
Huomenna sitten Kastehelmi arvonnan voittajan julkaisu. Jännää!

Mukavaa uutta viikkoa kaikki te siellä <3
Sii juu!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Hiusmallina



Hiuksista ja vähän heikoista kohdista



Kaksi on asiaa, joita en itsessäni vaihda: hiukset ja kynnet. Kaikelle muulle saisi tehdä paljonkin. Ja kyllähän noille mun kahdelle suosikillekin tehdään. Säännölliset kampaajakäynnit ja kynsihuollot.

Kaipaan hiuksiini silloin tällöin vaihtelua. Mulla on aikuisena ollut alle pepun ylettyvistä hiuksista ihan lyhyisiin hiuksiin erilaisia malleja ja värejä. Nykyistä hiusmallia aloin kasvattamaan liki poikatukasta keväällä 2013. Pari vuotta siinä meni, että polkahtava tuli.

Kuvan ilme kertoo kaiken: Aamu, töihin matkalla, perjantai ja luureissa hyvä musiikki. Tukka suorana. Ei vauhdista vaan taipumattomuudesta. Mulla on hiukset, joilla on oma tahto. Se poikkeaa suuresti omastani. Vaikka kuinka föönaan, kikerrän ja piperrän, töpöttelen ja tuputtelen kaikki mahdolliset tököttimet viimeistään töissä (tai jo matkalla) hiukset roikkuvat piikkisuorina.


Vapaa-aikana ei olen paremmin. Silloin, jos mitään ihmisten ilmoille menoja ei liiemmin ole, sipaisen jonkun pannan tai huivin karkottamaan sivuilla roikkuvat hiukset pois poskilta. Mulla on sellaiset korvat ettei niistä ole apua. Hiukset eivät pysy korvan takana. Ei sitten millään.

Tältä muuten näyttää ötököistä ja kukkasista kun me kuvaamme niitä. Puhelimen kamera oli itseeni päin. Otin kuvaa kivasta kukkasesta. Yhtään en tajunnut ennen kuin kuva räpsähti. Tahaton selfie.

Kuva on aamuiselta kävelylenkiltä. Selittää - ainakin osittain -silmäpussit :/ Oikeasti ei ne mihinkään katoa päivän kulun mukana. Ovat vaan. Olisi jollekin plastiikkakirurgille hommia.


No niin. Tollanen piikkisuora se mun tukka on. Pitkään mietin jotain uutta tilalle. En kuitenkaan halunnut muuttaa mallia.
Mä halusin kiharat! Onneksi luottokampaajani Jaana oli samoilla linjoilla. Toteuttamiskelpoinen idea. Tätä ei tehty heti-mulle-kiharat-nyt vaan sovittiin että seuraavalla kerralla. Aika parin kuukauden päähän. 
Jaana paneutui kiharaprojektiini huolella. Keskusteli useamman kollegansa kanssa miettien kiharoiden toteutusta ennen kuin seuraavan kerran tavattiin.

Sitten hommiin. Permanettia tekeentymään.


Lopputulos on oikein mieleinen. Huoleton ja uskokaa pois helppohoitoinen. Oltiin Jaanan kanssa molemmat tyytyväisiä.

Pääsin tai oikeasti hiukseni pääsivät Fresian Facebook sivulle. Tämä on siis se hiusmalliosuus ;D



Oman kuvani uusista hiuksistani otin hississä. Missäs muualla! Suurin osa mun omakuvista on otettu muuten hississä. Oman talon tai jonkun muun. Mitähän se minusta kertoo ;)? Paitsi tuo kukan kuvauskuva. Se olikin hoksottimien aamukankeutta.



Tämmönen hiusmallikokemus ja vähän erilaista otetta muutenkin. Avauduin mun muutamasta heikosta kohdasta. Pyydän armoa. Olen vain ... noh, minä.

Ihanaa sunnuntaita kaikki te siellä <3

Kastehelmi-arvonta on pian. Osallistumisaikaa vielä tämä sunnuntai puoleen yöhön asti.

Sii juu!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...