Tähdenlentoja



katseet taivaalle





Elokuinen tähdenlentojen sesonki on taas käsillä. Jo heinäkuun puolesta välistä niitä on voinut hyvällä tuurilla nähdä mutta tuleva viikonloppu on tähtien ilotulitusta kun perseidit valtaavat taivaan. Jopa parisataa tähdenlentoa tunnissa, jos ennusteet pitävät paikkansa. Vaikka ei olisi noin paljon niin nyt kannattaa katsella yötaivaalle. Erityisesti koillisen suunnalle, vaikka koko taivaankansi onkin tähdenlentojen näyttämönä.

Täällä Saaressa katseluun on kaikki tarvittava. Elokuun öiden pimeys ja aava meri horisonttiin asti. Eilen illalla istuttiin miehen kanssa auringonlaskun jälkeen pari tuntia rantakalliolla. Kuu nousi idästä ja pilvet peittivät osittain näkyväisyyttä, mutta kaksi kirkasta tähdenlentoa näin. Toivoin, tottakai.

Ja mietin miten kaunis tämä meidän maapallo on. Meidän kaikkien yhteinen koti. Paras paikka meille kaikille. Siinä tumman taivaankannen alla katse kohti korkeuksia tunsin onnentunteen joka itselle tärkeän äärellä kuplii rinnassa ja nostattaa hymyn. Yhteinen koti <3


(onnistuneita) Kuvia en tähdenlennoista saanut. Piirsin ne eilisen päivän kuvakalenteriini.
Tänä iltana menen taas katsomaan. On luvattu kirkasta yötä. Ja taidan jättää kameran kokonaan pois.
Nauttia vaan.

Kauniita tähdenlentoja kaikki te siellä <3
Sii juu!


Ps. Kiitos ihanista kommenteista edelliseen postaukseeni. Vastaan kaikille kunhan olen kotona. Täällä Saaressa on tänä kesänä ollut t u s k a s t u t t a v a n huonot yhteydet :/


6 kommenttia

  1. Pitääkin tähystellä viikonloppuna taivaalle. Minä en ole koskaan nähnyt tähdenlentoa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Pitääkin tähystellä viikonloppuna taivaalle. Minä en ole koskaan nähnyt tähdenlentoa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Tarviikin katella. Joskus niitä tähdenlentoja näkyy...tosin se on aina sellainen vilaus ja miettii, että oliko se vai eikse ollu =).

    VastaaPoista
  4. Siellä onkin ihan parhaat katselupaikat. Emäsalon retkipaikassakin oli oikein hienot kalliot katselua varten mutta pilviä oli peittona.

    VastaaPoista
  5. Ihana kuva ja ihana päiväkirja. Siellä on teillä saaressa kissanpäivät.

    VastaaPoista
  6. Noiden tähdenlentojen pongailu onkin mukavaa puuhaa...pimeä yötaivas,hiljaisuus ja rauha ympärillä, usein tulee mieleen kuinka pieni sitä ihminen täällä maanpinnalla onkaan kun sinne ylös katselee! Ihana tuo kuvapäiväkirja♥ Mukava sitten katsella myöhemmin mitä onkaan tapahtunut:) Kaunista alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen