Arkiset asiat


ensimmäinen työpäivä




  







Aikaisissa arki-aamuissa on oma hohtonsa. Varsinkin pitkän tauon jälkeen. Hiljaisuus ja pimeys tähän aikaan vuodesta. Hetki itselle, ennen päivän askareiden alkua. En voi kehua itseäni aamuvirkuksi, mutta aamun tunnelmassa on vetovoimaa, joka saa nousemaan jokaikinen aamu mielellään ylös.

Onpa kiva aloittaa työt. Tänään, kotoa käsin. Heräsin ajoissa jo ennen kellon soittoa. Laittaiduin ja puin siistiä arkivaatetusta. Vähän korujakin ja piiitkästä aikaa kello ranteeseen. 
Itseäni varten. Onhan mulla juhlapäivä. Uuden arjen ensimmäinen päivä.

Kahteen kuukauteen ei ole ollut väliä kellonajasta tai päivästä. Ei paljon aamusta tai illasta. Päivät samanlaisia. Viikkojen kohokohtia kun pääsi ulos pienelle lenkille, ruokakauppaan miehen kanssa tai joku tuli käymään.
En valita. Mutta kyllä tämä hyvä on näin.Ylistän arkea, joka varmasti on välillä puuduttavaa, mutta johon paluu tuntuu hyvälle. Kuin tapaisi hyvän ystävän tauon jälkeen.

Yhden päivän kokemuksella tuntuu etätyö mukavalta vaihtoehdolta tavanomaiseen työskentelyyn verrattuna. Keskittyminen kotioloissa helpompaa ja olin jo hyvinkin tuottelias (omasta mielestäni -heh!) vaikka en oikeasti mistään tunne tietäväni mitään. Kahdessa kuukaudessa työelämässä mennään luotijunan vauhdilla eteenpäin. Tärkein tehtäväni on kuroa tuo etumatka kiinni. Juuri nyt siihen tuntuu intoa ja tarmoa riittävän. Ja niitä tarvitaan.

Töissä (työpaikalla) parasta on työtoverit, työn imun lisäksi. Työn hohdokkuus vaihtelee, mutta työtoverit ja heidän kanssa ajetut ajatukset ja hetket ovat ihan parhautta. Etätyö sopivina annoksina voisi olla toimiva vaihtoehto, mutta kokonaan en sitä (tällä yhden päivän huikealla kokemuksella ;)) vaihtaisi työpaikan ihmissuhteisiin.

Töihin paluu antoi hyvän syyn ostaa uusi muistikirja. Vitivalkoinen ja typötyhjä... vielä aamulla. Nyt se sivut ovat alkaneet täyttyä muistettavista ja selviteltävistä asioita. Vaikka työskentelen näyttöpäätteen edessä kaiket päivät, yksi on mistä en luovu. Se on käsin kirjoittaminen. 
Kirjoittaen asiat painuvat mieleen. Kynän pyöritellessä kirjaimia on aikaa ajatella sitä mitä kirjoittaa. Aikaa käsitellä. 
Käsitellä - niin juuri. Käsi, käsitellä, käsittää. Ei ole varmasti sattumaa, että suomen kielessä ovat nuo sanat omissa merkityksissään. Käsien kautta meillä on suora yhteys ajatuksiin ja muistiin. 
Käsin kirjoitettu on paremmin käsitelty. 

Ylistän tekniikkaa, joka mahdollistaa mm. joustavat järjestelyt työ- ja kaikessa muussa elämässä. Ylistän kaikkea elämää helpottavaa teknologiaa, mutta silti, käsin kirjoittamista en vaihda. 
Mihinkään :)


Mukavaa illan jatkoa kaikki te siellä <3
Sii juu!

10 kommenttia

  1. Ihanaa kun olet päässyt taas arjen makuun ja takaisin töihin! Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Hyvä tunnelma täällä.

      Ihanaa viikon jatkoa myös sinulle ihana!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Satu <3
      Kyllä on hymyni herkässä. Kiva aloittaa taas tavallinen elämä.

      Mukavaa viikon jatkoa Sinulle!

      Poista
  3. Kivasti sanottu, aamun tunnelmassa on vetovoimaa. Tunnen samoin.
    Käsin kirjoittaminen on tekniikan keskellä on vaan niin huippua!
    Mukavaa työelämää ja viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Aamut ovat hyviä, kun antaa niille oman pienen aikansa. Hosuen ja kiirehtien koko päivä menee jotenkin juoksuksi.

      Onneksi nykyään on toinen toistaan kauniimpia muistikirjoja. Niihin on mukava kirjoittaa ja kuljettaa mukana. Sillä eihän muistikirjaa voi koskaan jättää pois matkasta. Silloin kun hienot ajatukset ja muistettavat rönsyilevät mielessä, on ne saata pikaisesti säilöön muistikirjaan. Etteivät karkaa :)

      Oikein ihanaa viikon jatkoa Tuula-hyvä <3

      Poista
  4. Mukavia työpäiviä! Niitä osaa varmasti arvostaa tauon jälkeen! Käsinkirjoittamisessa on sitä jotain! Ihailin juuri esikoisen mustekynällä kaunolla kirjoittamaa historianvihkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3 Olet oikeassa. Pitkä tauko oli opettavaista. Normaalia elämää arvostaa enemmän.
      Käsin kirjoitettu on kaunista. Mukavaa että sitä taitoa vielä on.

      Hyvää tiistain jatkoa ja kaunista viikkoa Minna!

      Poista
  5. Kuulostaa ihanalta tuo etäpäiväsi! Näen silmissäni miten puet päällesi "työvaatteet" ja nautit kirjoittamisesta pitkän sairasloman jälkeen.
    Oikein mukavia työpäiviä sinulle ja stressitöntä joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Kristiina <3 Oi että, sinä tavoitit minun tunnelman. Juuri tuolta se tuntui, tuntuu tänäänkin.
      Muistikirjaan olen aivan rakastunut. Mitenköhän sen saisin pysymään noin siistinä ja valkoisena :)?

      Mukavaa viikon jatkoa! Nyt täällä paistaa aurinko, toivottavasti myös sinulle <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen