- mukeja, muistoja ja kynnen kuoseja
#arabia #suomi100 mukit antavat muistoille siivet
Suomen 100-vuotissynttäreiden kunniaksi julkaistu Arabian mukisarja ilahduttaa muistoilla joita tutut kuosit herättävät. Mummolan aurinkoiset kahvihetket, oman kodin keittiön kattaukset, kyläreissujen tarjoiluastiat. Mennyt on näiden mukien myötä tullut takaisin.
Jokaiselle satavuotisen historian vuosikymmenelle on oma kuosinsa. Ne valikoituivat mukien kylkeen yleisöäänestyksen perusteella. Mukien kuvioissa on suomalaisten muistoja. Viehättävä idea.
Oma mukini edustaa 1960-lukua, varhaislapsuuttani. Aurinkoisia kesäpäiviä kun kuljettiin paljain jaloin mummolan pellonlaitoja. Talvisia hiihto- ja luisteluretkiä, joilta palatessa kotona tuoksui herkullinen ruuantuoksu. Sadut ja tarinat jotka elivät omaa elämäänsä pikkutytön vilkkaassa mielikuvituksessa ja jota ruokkivat Pastoraali-astioiden sopivasti erilaiset hahmot. Vähän kuin itse olisi ne piirtänyt, vaikka taidot eivät samaan oikeasti olisikaan yltäneet.
Kotona oli muutama astia joissa kasvien keskellä oli kauniita ihmishahmoja. Ihailin kovasti tuota lettipäistä tyttöä. Ihanan isot hiukset sillä. Itsekin olin tuohon aikaan lettipäinen tyttö. Toisin kuin Pastoraalin tytöllä, minulla hiukset olivat napakoissa leteissä. Etteivät hiukset menisi sotkuun ja takkuun. Sellaiseen hiukseni ovat vieläkin taipuvaisia.
Kuvassa olen juuri koulun aloittanut. Sen kunniaksi mentiin valokuvaamoon. Kuvaamon nimeä en valitettavasti muista. Sijaitsi Helsingin Mikonkadulla, lähellä Vilhonkadun risteystä. Jos joku sattuisi tietämään tuosta kuvaamosta, ystävällisesti vinkkaa.
Siinä olemme kaksi 60-luvun lettipäätä :)
Onko
tämän sarjan mukien kyljissä sinunkin muistoja?
Pitkästä aikaa myös kynsien esittelyä. Kuosit ovat vaihtuneet vaan ovat jääneet kuvaamatta. Nämä siniset ovat sävysävyyn mukin tummansinisen värityksen kanssa. Juhlistavat meidän 11-vuotista taivalta. Minun ja kynsien.
Mukavaa viikon jatkoa kaikki te siellä <3
Sii juu!
Ihanat kynnet ja kaunis on mukikin...tuo muistoja mieleen.Mukavaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaKiitos Kristiina kynsien puolesta <3
PoistaTässä mukisarjassa on vuosisata muistoja. Tosi kiva idea!
Aurinkoista kevään jakoa!
Oi, tuollaista kuosia oli minun lapsuudenkodissa joissain astioissa, mutta en nyt muista missä... Tuttu tyttö kuitenkin:)
VastaaPoistaUpeat siniset kynnet timanttitwistillä<3
Tykkään tästä kuosista kovasti. Siinä on muistoja mutta sopii se hyvin tähän päiväänkin. Ajaton.
PoistaKiitos kynsien puolesta ihana <3
Mukavaa viikon jatkoa!
Ihana muki, terveisin 60-lukulainen!
VastaaPoistaNiin on :)
PoistaIhania kevätpäiviä!
Ihanat mukit ja todellakin sävyihin sopivat kynnet!
VastaaPoistaMinulle äiti väkersi aina sellaiset napakat keikkuvat saparot lettien sijaan silloin 60-luvun puolenvälin jälkeen. Itse olisin muistaakseni tykännyt oikeista leteistä. Hauskoja muistoja kuitenkin, kiitos kun herättelit niitä muki-kuvillasi :)
Nyt on sinisen sävyt kohdillaan ;)
PoistaMulla oli aina suorat letit. Välillä ohimoita jomotti kun letit oli vedetty kunnolla tiukalle :D
Ai jai, lapsuudessa on paljon mukavaa muisteltavaa. Kiva että kerroit omia muistojasi <3
Mukavia kevätpäiviä Leena!
Tuo muki on suosikkini sarjan mukeista, vaikka en 60-lukulainen olekaan. Ihana lettipää olet itsekin ollut. Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Minna <3 Kiva on lapsuutta muistella tämä muki kädessä :)
PoistaHyvää huhtikuun loppua Minna!
Tuo on juhlavuoden mukeista lempparini, mutta en tiedä tuleeko omaan kaappiin noita ostettua. Tarjolla kun on ihan liikaa kaikkia ihania astioita ja koko ajan tulee lisää. Apuva! :D Aivan ihanat kynnet! :)
VastaaPoistaSamaa mieltä astiatarjonnasta. Ihan liikaa kaikkea ihanaa ja ihan liian heikko luonto mulla vastustaa niitä ;D
PoistaKaapit täyttyy eikä kaikkia ehdi käyttää (en edes muista mitä kaikkea kaappien perukoilla on!).
Kiitos Marie kynsien puolesta. Näistä tykkään kovasti.
Mukavaa kevään jatkoa ihana!
Oih miten ihanat kynnet taas. Näitä kynsikuvia mä oon kaivannut. Mullahan on nykyään geelilakkaus, se on kiva ku pysyy niin kauan kunnes haluan vaihtaa värin. Nyt on keltaiset ja yksi glitterillä.
VastaaPoistaMun muistot tuo mieleen Hattara. Ei meillä tuota kuosia ollut kuin ehkä systereillä jotain mutta en saa muistosta kiinni, ns. kielen päällä on mutta..
Kiva että tykkäät näistä kynsikuvista. Kyl näitä nyt taas tulee kun vauhtiin olen päässyt :)
PoistaHattara on ihan sopiva mielikuva. Mulle tämä muki kolahtaa oikein kunnolla. Saan kiinni lapsuuden muistoista. Se on kivaa.
Hyvää viikon jatkoa!
Kauniit kynnet! Itselläni myös, tykkään. Ovat niin kauniit ja helppohoitoiset, ei tarvitse viilailla.
VastaaPoistaViehättävää värikylläisyyttä ja aistikuutta tässä postauksessasi.
VastaaPoistaIhana lettipäinen koulunsa aloittava olet.
...................
Mukavia 60-luvun muistoja heräsi mieleeni.
Kiteen mummolan pellonlaidat, metsämansikoiden, auringon ja vapauden hetket.