Tullaan tutummiksi



Syntymäpäiväni kunniaksi ylitän nyt omia kynnyksiäni. Olen huono puhumaan itsestäni. Mieluummin kuuntelen toisia. Mutta teen nyt poikkeuksen, että vähän paremmin tutustuisimme. Tietäisitte kuka blogin takana oikeasti on.






Vakaus, varmuus, turvallisuus ovat minulle yhtä tärkeitä kuin hengittäminen. Ne ovat elämäni peruskiviä. Mennään minne nenä näyttää ei kuulu valikoimiini. Oman elämäni perusasiat on oltava kunnossa, että voin hyvin. Minun on tiedettävä mitä huominen tuo tai ainakin luotettava siihen ettei isoja mullistuksia ole näköpiirissä.
Tavallinen elämä on parasta mitä minulla on. Sitä tavoittelen ja pyrin säilyttämään.
Nopeisiin muutoksiin minua on vaikea saada salamana mukaan. Innostun kyllä mutta harkitsen asioita tarkkaan. Muutoksiin sopeutuminen vie aikaa. Ymmärrän hyvin Putouksen Aina Inkeri Ankeista. " Miksi kaiken pitää aina muuttua?" kyselen minäkin välillä ääni väristen :)



Sinnikkyys on toinen luontoni. Olen sitkeä puurtaja, tunnollinen työjuhta joka ei helpolla luovuta. Vaikeudet on tehty voitettaviksi. Pyrkimys omiin tavoitteisiini pitää moottorini käynnissä.
Luovuttamisen tunnetta tarvitsen ihan pikkuisen joskus että voin vetää henkeä ja jatkaa sitten taas yrittämistä. Sinnikkyys on eri kuin pään seinään hakkaaminen. Ymmärrän kyllä milloin on syytä lopettaa. Kun joku kohdaltani loppuu omasta tai muusta syystä on se sitten siinä. No hard feelings.




Luonto on voimavarani. Ammennan sen keskeltä itselleni hyvinvointia. Ajatukseni ovat vapaita ja mieleni tyyni rauhallisessa metsässä. Meren rannalla katseeni hakeutuu horisonttiin ja sen kauniisti kaartuvaan reunaan. Paikkaan missä meri ja sininen taivas ovat yhtä. Voiko olla suurempaa avaruutta ja vapauden tunnetta. Luonnon keskellä kaikki on hyvin.




Pääni on täynnä unelmia ja haaveita. Saatan ajatuksen tasolla tavoitella taivaan tähtiä tietäen haaveen täysin mahdottomaksi. Haaveet ovat päiväunia. Realistina tunnen rajani hyvin. En ylläty ilmiselvästä tai ihmettele turhia. Ymmärrän asioiden oikean laidan. Silloinkin kun olen eri mieltä.
Huumorini on kuivahkoa ja siinä piilee usein sarkastinen kulma. En laske toisista leikkiä enkä ivaa, mutta kieleni on sanoisinko värikäs mitä tulee sanojen käyttöön ja asioiden kuvailemiseen.
Ja herttanen aika sentään kun suutun. Se näkyy ja kuuluu kauemmaksi kuin tarvitsisi. En turhista valita ja ehkä sen takia patoan itseeni paljon tavaraa. Kun kuppi on täynnä se läikkyy vuolaasti yli. Silloin terävä kieleni silpoo kohteen atomeiksi.
... onneksi osaan pyytää myös anteeksi.





Viihdyn omissa oloissa, perheeni parissa ja muutamien hyvien ystävien kanssa. Minulla ei koskaan ole ollut suurta joukkoa ihmisiä ympärilläni. En sellaista ole kaivannut. En helposti ystävysty vaikka asiallinen ja ystävällinen olen kaikille ihmisille. Ihmiset jotka saavuttavat minun luottamuksen eivät sitä helposti menetä. Uskoudun vain harvoille ja valituille. Noudatan omaa vahvaa intuitiotani.
Ystävänä olen uskollinen. Minulle luotetut asiat ei leviä eteenpäin. Samaa toivon ystäviltäni.


Taurus-lainaukset ovat Pinterestistä pinnaamiani

Yllättävän monista horoskooppimerkkiin liittyvistä kuvauksista tunnistaa itselleen tuttuja piirteitä. Oletko huomannut?


Mukavaa huhtikuun loppua kaikki te siellä <3
Sii juu!



10 kommenttia

  1. Onpa mielenkiintoinen postaus. Löysin noista piirteistä paljon samoja kuin itselläni on. Vakaus, varmuus, turvallisuus - juuri niitä tarvitsen. En jaksa jatkuvia muutoksia, sielu huuta apua. Sinnikkyys ja puurtaminen on ollut tapani jo vuosikymmeniä, mutta nyt voisin jo vähän hellittää niistä, ainakin puurtamisesta ja ihan vapaaehtoisesti. Omissa oloissa viihtyjä, semi-erakko. Lojaali. Tässä päällimmäiset.
    Kivaa iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuulostat :) Kyllä nykyajan jatkuva muutoksen tila saa välillä hengityksen salpautumaan. Asiat joihin itse voi vaikuttaa pyrin pitämään vakaampina.
      Puurtaja on usein armottomin itselleen. Helpottavaa, jos tuosta voi vähän antaa itselleen löysiä, eikö vaan?
      Semi-erakko. Hyvä kuvaus! Vapaaehtoinen omissa oloissa oleminen on mukavaa. Olla yksin mutta ei tuntea itseään yksinäiseksi. Niin on hyvä. Ja että jossain on ihmisiä joille soittaa tai tavata kun sopiva hetki koittaa. Se riittää.

      Oikein mukavaa iltaa Sari <3

      Poista
  2. Ensinnäkin Paljon Onnea <3

    Näytät olevan mun miehen kanssa synttärisamis sikäli mikäli syntymäpäiväsi on sama, jona postauksen kirjoitit. 26.4. syntyneen härän kanssa olen siis elänyt jo yli puolet elämästäni.

    Tunnistin myös itseni paljosta siitä, mitä kirjoitit. Tai oikeastaan kaikesta muusta paitsi meren tuomasta rauhasta (koska itse mereen tottumattomana lähinnä pelkään sitä), ja siitä, että oma suuttumukseni ei purkaudu ääneekkäänä, vaan useimmiten päinvastoin. Kun riittävästi suututtaa, tulee itku, joka suututtaa itseä entisestään :)

    Toivottelen leppoisaa ja vähälumista vappuviikkoa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka <3 Juu, kyllä meillä on miehesi kanssa sama syntymäpäivä :) Onnea myös hänelle.

      Tiedätkös kun minulle sinusta välittynyt sellainen sielunsisko tunne. Vaikka emme oikeassa elämässä tunne olen tuntenut sellaista mukavaa tuttuuden tunnetta blogissasi ja täällä kommenttiboxissa. Muissa blogeissa vieraillessani saatan huomata sinun kommentin ja todeta että okei, Annukka onkin jo sanonut sen mitä minäkin ajattelin :)

      Oikein mukavaa viikonloppua ja hauskaa vappua!

      Poista
  3. Olipa kiva tutustua paremmin. Perusturva ja vakaat olot ovat minunkin elämän tavoitteiden kärjessä.
    Eikä suurta seurapiirielämää täälläkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiva että tykkäsit. Kiitos kommentista.

      Hyvää viikonloppua ja vappua!

      Poista
  4. Taurus. Ihania kunnioitettavia luonteenpiirteitä sinulla Pirjo.
    Minun ystäväni.t. aulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkä tosiaan. Tasaisen maan tallaaja, murtomaahiihtäjä :) Rauhallisen elämän rakastaja.
      Kiitos Aulikki <3

      Mukavaa viikonloppua ja iloista vapunaikaa.

      Poista
  5. Tuli tunne että luen itsestäni kirjoitettua postausta - olen skorpioni. Hyvin voin tämän samankaltaisuuden meidän välillä ymmärtää, kun ajattelen miten olemme kohdanneet ja miltä minusta tuntuu sinun seurassasi - niin kuin olisimme tunteneet aina. Härkä-siskoni on myös kuin minä, mutta joissain asioissa hieman minua kipakampi, kun taas tietyissä tilanteissa hän pystyy suhtautumaan hieman realistisemmin kuin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuuden tunne, että aina olisimme tunteneet, on molemminpuolinen <3
      Rauhallinen härkä on yllättävän kipakka kun se kynnys ylittyy :D

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen