Rolser citykärry

- blogiarvontavoitto :)


Blogiarvonnoissa on viimeaikoina pyyhkinyt hyvin. Iloisena saan esitellä tämän vuoden kolmannen arpajaisvoittoni. 
Meille ei tule minkäänlaista pakettia ilman asianmukaista tarkistusta. Perheemme kissaveljekset Kassu ja Keke ovat aina ensimmäisenä tutustumassa uusiin tulokkaisiin.

No niin, kiitos pojat!
Minä jatkan tästä. Katsotaanpa mitä paketti sisälsi:

Lady of The Mess - blogiarvonnan voitto! Voi jepulis. Kärry on kevyt kuljettaa ja siihen mahtuu uskomattoman paljon tavaraa. Laukkuosa suljetaan narulla ja kannen läppä viimeistelee laukun ulkonäön tyyllikkäästi. Värivaihtoehdoista valitsin tämän violetti/malvan. On niin mun väri. Näille kärryille tulee paljon käyttöä.

Kiitos Lady of The Mess ja Finnartmen 

mieleisestä voitosta :)

Mukavaa sunnutaipäivää!

Kultakuppi

- pyhäinpäivän aurinkokahvihetki

2/5 Kahvikuppini

Aamupäiväkahvin nautin tänään rauhassa kauniista kupista. Auringonvalo sai kuppini säihkymään, onhan se kullattu. Arvokas sellaisenaan, arvokas muistoesineenä. Kuppeja lautasineen on neljä. Ovat perintökalleus.

Kahvikupit ovat harvoin käytössä. Niitä käsitellään varovasti. Pestään käytön jälkeen käsin. Kuivataan pehmeällä pyyhkeellä ja pakataan takaisin laatikkoon. Kupeista on juhlavaa tarjota kahvit. Ylpeänä niitä silloin esittelen. Ovat niin kauniita.
Vieraat arvuuttelevat, miksi kahvikupit tuntuvat niin tutuilta. Ne muistuttavat jotain meille kaikille tunnistettavaa... Hhhmmm?

Kyllä vaan. Ne ovat Pauligin kultakuppeja. Pauligin mainoksista ja kahvipaketin kyljestä meille kaikille kahvinystäville tunnettuja. Äitini teki elämäntyönsä Pauligilla. Eläkkeelle jäädessään sai lahjaksi kuppikaunottaret. Äidiltä ne siirtyivät minulle.

Haastan mukaan Hannelen Rakkaudella, Hannele -blogista esittelemään aamukahvi- / teekuppejaan. Viisi kuppia, yksi kuppi per päivä. Lähtisitkö Hannele mukaan? Olisi kiva nähdä minkälaisista kupeista aamujuomasi nautit ja kuulla mitä tarinoita kuppeihin liittyy.

Rauhallista pyhäinpäivää.

Riemukasta Halloweenia.

-kuinka päivää vietätkin.

Lohtukahvi

- alavireen taltuttaja

Ihana Hanna Facebookin puolella haastoi minut aamukahvi/teekuppihaasteeseen. Viitenä päivänä kuvat aamukahvi/teekupista. 
Ensimmäisen kuvan kohdalla lipeän aamukahvista iltapäiväherkkuun. Tämän haluan esitellä, tuli meinaan tarpeeseen.

1/5 Kahvikuppini

Asioilla on usein tapana kasaantua. Olette varmaan huomanneet. Niin minäkin. Minua ovat vaivanneet silmän heikkenevä näkö ja akillesjänteen pitkittynyt tulehdus. Silmä pari vuotta, nilkka vuoden verran.

Noh, nyt niitä sitten hoidellaan yhtä aikaa. Silmä ja minä toivumme leikkauksesta. Nilkan kinkutin eilen fysiatrin vastaanotolle. Vaivan takia olen ollut hoidettavana ortopedilla useamman kerran ja käynyt fysikaalisessa useamman hoitojakson ja tehnyt neuvottuja jumppaliikkeitä kotona, kivusta huolimatta. Kun kerran käskettiin. Näinhän toimii kuuliainen potilas, eikö vaan? 

Ei tulosta. Kipu on jatkunut ja pahentunut. Kun olin kantanut kaikki rahani yksityissektorille ilman mitään vastetta, käännyin työterveyshuollon puoleen. Alkoi tapahtua. Röntgenkuvat, ultraäänitutkimus ja lähete fysiatrille. Siellä siis eilen.

Jo kätellessä tuli tunne, että olen osaajan luona. Oikeassa olin. Perusteelliset tutkimukset (sisälsi ultraäänen) ja haastattelu. Ja syy on nyt selvillä. Kantaluun luinen kohouma, joka ärsyttää akillesjännettä. Vika on synnynnäinen. 

Ensi hoidoksi kortisoni tulehduskohtaan. Parin viikon päästä tsekkaus. Kun tulehdus on hoidettu, mietitään leikkausta. Sitä ennen magneettikuvaus. 

Tämä kaikki tapahtui sen puolen tunnin aikana, jonka olin vastaanotolla. Kuluneen kipeän vuoden aikana kukaan minua hoitanut yksityissektorin ammattilainen ei päässyt samaan lopputulemaan...

Höpisin tässä pitkät pätkät aiheen vierestä, mutta se oli taustaa. Sitten aiheeseen eli mun eilinen hörsöntörsön lohtukahvi. Edessä häämöttävä toinen leikkaus kun vielä edellisestäkin toipuilen, ei mieltä nostattanut. Lääkärin luota menin suorinta tietä lähikahvilaan. Sanoin myyjälle, että nyt tarvitaan naista tuhdimpi kahviherkku. Tulen lääkäristä ja tarvitsen tasoittavan. Ihana myyjä oli heti mukana. Varmisti vielä käykö kermavaahtokin. Nyökyttelin innokkaana. 

Sain mitä tilasin.
Herkkukahvihetki - parempi mieli.
Kyllä tää tästä.

Haastan mukaan kahvikupposten / teehetkien esittelyyn Muistikirja -blogin Mamma N. Olisi kiva nähdä sinun aamukahvi / -tee hetkiäsi :)

Silmäleikkaus

- ohi on 
        lausutaan ääni huojennuksesta väristen
- kauniita kokemuksia
        lausutaan ihastuksesta huokaisten

Oh dear, kuinka minä jännitin etukäteen. Päivätolkulla. Mitä lähemmäksi leikkauspäivä tuli sitä pahemmin mahassa väänsi kun vain ajattelikin asiaa. Juu, olen super-hyper-extra hyvä jännittäjä. Hyvin jännitetty ei ole puoliksi tehty, vaan kauhiast itseä kidutettu. Minkä tässä itselleen mahtaa.

Nyt se on takanapäin. Silmäklinikalla sain hyvää hoitoa. Kyllä ne ammattilaiset osaa. Jokainen tietää hommansa ja kaikilta sain myös muutaman rohkaisun sana. Tunnustin auliisti jännittäväni sata lasissa. Odottaminen oli ihan kamalinta. Kun valmistelut oli tehty, laajennustipat ja kanyyli kämmenselkään, odottelin tunnin verran. 60 minuuttia on järjettömän pitkä aika. 

Leikkaussalissa laitettiin kaikki releet paikallleen. Pulssi hakkasi toistasataa. Verenpainelukemista en edes tiedä, luulen että korkeat nekin. Sydän hakkasi niin, että uskoin sen sanovan sopimuksensa irti. Henkilökunta vuorollaan jutteli minulle mukavia, samalla kun valmistauduttiin itse operaatioon.

Leikkaus meni kirkasta valoa ja sinisen ja punaisen eri värisävyjä nähdessä. Terve silmä ja koko pää oli suojaliinan alla. Leikattava silmä ammotti auki teippien ja luomen levittäjän avulla. Onneks en nähnyt, miltä se näytti. Huh!

Kun leikkaus oli ohi, lähtivät kyyneleet valumaan. Helpotuksesta, mutta myös suuresta surusta. Vuosikymmenten takainen tapahtuma - pahoinpitely -  josta tämä silmävamma on saanut alkunsa, tuli mieleen. Pelko, ahdistus ja turvattomuus joita podin pitkään. Kaikki vyöryi suurena suruna mieleeni. Itkin ja minua kuunneltiin. Kaikki leikkaussalissa pysähtyi. Ne ihanat ihmiset kuuntelivat minua kun itkultani yritin selittää miksi itken.

Tarkkailuhuoneessa itkuni jatkui. Vieressäni istui leikkauksestaan toipuva vanhempi somalinainen. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta luulen hänen lohduttaneen minua. Itkuni ei ollut loppua ja tämä vanha nainen tarttui käteeni ja puhui minulle rauhoittavasti. En tiedä mitä hän omalla kielellään sanoi, mutta varmasti jotain kaunista koska oloni helpottui. Vähän vielä niiskutin ja nikottelin vuolaan itkuni jäljiltä, mutta rauhoituin. Kaikki oli hyvin.

Tulla kuulluksi.
Tulla lohdutetuksi.
Sitä me kaikki silloin tällöin tarvitsemme.

Ja hyvää, toimivaa terveydenhuoltoa.
Eläköön ja voikoon hyvin meidän julkinen terveydenhuolto. Älköön sitä koskaan korvattako pelkkää mammonaa omistajilleen tuottamaan tarkoitetuilla yksityisillä toimijoilla!

Puhtaat lakanat

- oodi viileille puhtaille lakanoille

Puhtaat tuoksuvat lakanat, pehmeät tyynyt ja syliinsä sulkeva patja ansaitsevat kaikki ylistyssanat jotka osaan sanoa. Laulaisin niistä ja niille jos osaisin, runoilisin jos taitaisin. Joka kerran kun lakanat menevät vaihtoon tulee tämä ylistysfiilis. Oon minäkin. Mutta minkäs itselleen mahtaa ;)

Puhtaan pudasta. Raikasta. Kodikasta. Kutsuvan pehmeää. Ja niin ihanaa!

Painan pääni tyynyn uumeniin. Nuuhkaisen pitkään tyynyliinan raikasta tuoksua. Kääriydyn peittoon jonka putipuhdas pussilakana tekee niin kutsuvaksi. Silitän patjan peittona olevaa lakanaa. Tasoitan kaikki pienetkin poimut ja rypyt sen pinnasta. Nautin.

Pienistä arkipäivän asioista kun iloitsee, on jotain mukavaa joka päivälle. Ei tarvita kuuta ja tähtiä taivaalta. Riittää arki kaikkine pienine mukavine ilon aiheineen. Niinkuin nämä lakanat, joihin illan tullen kääriydyn. Toivon nukkuvani hyvin, vaikka sitä vähän epäilen. Huomenna on silmäleikkauspäivä. Sellaisen suuren päivän odottelussa ei ehkä uni tule. Jännittää ihan kauhiasti :/
Pitäkää peukkuja, hyvät ihmiset - kääks!

lakanat pellavaa / Balmuir (itse ostettu)

Havuja ja kanervia

- ja paljon muistoja

 

Äitini puolen isovanhempia en ole koskaan tavannut. Olin tasan kuukauden ikäinen kun äidin äitini kuoli, äidin isä jo aiemmin. Valokuvista olen nähnyt isovanhempani ja äitini piti vanhempiaan läsnä kertomalla tarinoita, muistelemalla. 

Isovanhempani on haudattu toiselle paikkakunnalle. Haudalla käytiin silloin tällöin, mutta aina ennen pyhäinpäivää. Aamuaikaisella noustiin ensimmäiseen junaan. Mukana havut, sammalkranssi ja eväitä. Perillä juna-asemalta käveltiin parin kilometrin matka kirkolle säässä kuin säässä. Hauta siistittiin, peiteltiin havuilla ja sammalkranssi aseteltiin kauniisti niiden päälle. Joskus, kun oli oikein kylmä, lämmiteltiin kirkossa, jonne suntio meidät päästi vaikka olikin vielä aikainen aamu. Kirkolta käveltiin samaa reittiä takaisin. Matkan varrella on kallioinen metsä, jonne mentiin syömään eväät. Oltiin ihan oikealla retkellä. 

 Nämä perinteet jatkuivat vain vähän muuttuneina äitini kuolemaan asti. Sammalkranssi vaihtui kanerviksi, toisinaan matka tehtiin autolla mutta samaa reittiä. Haudalle sytytettiin kynttilä kun niiden käyttö yleistyi.

Äitini oli sisaruksistaan viimeinen. Hänen jälkeensä olen jatkanut perinettä - vaikka, anteeksi vaan äiti - olit sitä mieltä ettei jälkeesi enää hautaa tarvitsisi hoitaa. Sanoit sen painokkaasti monta kertaa, mutta kun...

Siihen liittyy niin paljon yhteisiä muistoja. Matkalla muistelen omaa lapsuuttani. Mukana on omia lapsiani eri kokoonpanoissa. Heille kerron samoja tarinoita, joita äitini kertoi ja täydennän kerrontaa omilla tarinoillani. Muistoillani. Eväät syödään kalliolla metsän reunassa. Kahvi on samassa termoskannussa kuin aina ennenkin. Posliinimukit kuten silloin lapsuudessani.

Koko elämähän on muistoja. Niiden muistamista ja uusien muistojen tekemistä.
Ja niin kauan kuin yksikin meidät muistaa, olemme olemassa. 

Tänäänkin on yksi muisto liittynyt muiden muistojen joukkoon. Yhteinen retkipäivä.