Kun ei osaa sanoittaa



Pääni on täynnä ajatuksia ja mielipiteitä mutta joku tulppa estää niitä tulemasta ulos. Muuttumasta sanoiksi ja lauseiksi jotka osaisivat kuvata ajatukseni oikein. Näppiksessä on kaikki sanojen taimenet. Kirjaimet tutuilla pakoillaan, mutta tavoittamattomissa. Olen näppäilyt niitä kuin soittaja hajasointuja. Hakenut tuntumaa ja sanojen rytmiä. Aloittanut moneen kertaa ja pyyhkinyt pois. Lause toisensa jälkeen on mitätöitynyt.

Dg. Kirjoituslukko NUD. Tarkemmin määrittelemätön vaiva, jonka yleisimpänä ilmenemismuotona on kirjoitettujen sanojen puute.

Elän bloggarin painajaista. Voihan että, sano :/

Tunnen vastuuta siitä mitä sanon ja mitä esitän täällä blogissa. Vaikka vaan höpisen teen sen tositarkoituksella. Joskus vaivun sellaiseen surkeaan olotilaan, etten usko että ketään maailmassa kiinnostaisi nämä mun jutut. Mun elämä, mun ajatukset, mun koti, mun vaatteet, mun tekemiset tai tekemättä jättämiset ja mitä näitä kaikkia onkaan. Mitä universumi yhdestä pienestä, kun maailma on täynnä valovoimaisia ihmisiä, jotka hehkuvat ehtymättömiä ideoitaan ja energiaa kilometrien päähän.

Tällaiset ajatukset (vaikka ovatkin realistisia) voivat olla vuorien kokoisia esteitä kirjoittamiselle. Olen nyt sellaisen vuoren juurella. Katselen ylöspäin niin että niskaa pakottaa. Enkä osaa tietä tästä eteenpäin. En ainakaan ellen kerro teille että nyt sanat ovat kateissa. Että tiedätte.
Tyhjän näytön syndrooma. Tätä samaako se on kun kirjailijat ja taiteilijat tuijottavat eteensä eivätkä saa mitään aikaiseksi? Kustannusyhtiöt ja töiden tilaajat odottavat malttamattomana tuloksia. Hengittävät niskaan. Eikä mitään näkyvää synny.

Mulla on toki ihan eri juttu. Tästä ei kuukausipalkkani ole kiinni. Tätä ei ole kirjattu tuloskorttiin. Blogi on mieleinen harrastus. Mutta se on harrastus tositarkoituksella
Mun pitäis päästä täydellisyyden tavoittelusta. Se on esteistä suurin. Että kaikki olisi aina niin perfect. Parasta mitä osaan.  Pitäisi osata olla armollinen itselle niin kuin olen aina toisille.
Toisaalta, miksi tehdä mitään jos ei yritä tehdä sitä kunnolla, eikö vaan. En halua että blogini on huolimattoman ja suttuisen oloinen. Hutaistua en tavoittele. Se on lukijoiden aliarvioimista. Eikä se ole minua.

Jukka Kajava – muistatteko tuon tiukan teatterikriitikon ja televisio-ohjelmien arvostelijan joka ei tuntunut antavan armoa kenellekään – kirjoitti kerran että kun käsikirjoittajalta loppuvat ideat, laitetaan ohjelmassa lauluksi tai muistellaan menneitä. Pitää muuten paikkansa. Olen moneen kertaan huomannut. Seuratkaa vaikka.

Tehdään nytkin niin. Laulamaan en ala, paratkoon sentään! mutta katsellaan kuvia. Kuvia jotka parhaimmillaan voivat itsessään olla tarinoita. Tunnelmien, maisemien ja tapahtumien kuvauksia. Ilman ensimmäistäkään sanaa.

Katsellaan kun kevät tekee tuloaan merenrannalle. Sulattelee lumet ja jäät. Paistattaa aurinkoa siniseltä taivaalta. Sai meikäläisenkin kirmaamaan jäälautalle ilman vähäisintäkään epäröintiä. 









Kevät on vuoden parasta aikaa, jos multa kysytään.

Huh kun helpotti. Että kerroin.Tunnustin mun ahdingon. Takakireen tunteen, että aina olisi oltava niin hyvä. Kukaan ei sitä minulta vaadi. Muut kuin minä itse. Joskus sitä menee sen vaatimuksen kanssa täydelliseen juntturaan.
Kyllä tämä tästä niinkuin kaikki alamäet ja notkopaikat elämässä. Niistä selvitään, lohduttaa hän itseään. 

Kiitos kun kuuntelit.

Ihanaa Soili, että olet liittynyt blogin seuraajaksi. Lämpimästi tervetuloa joukkoon <3



Kevään odotusta kaikki te siellä. Sii juu!

Ihan muuten hatusta vedetty tuo diagnoosi. Ei sellaista ole. Mutta saisi olla. Kaikille samasta vaivasta kärsiville ;)



14 kommenttia

  1. Välillä on hyvä katsella kuvia. Anna ajatuksien muodostua rauhassa. T. Aulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Aulikki.
      Väkisin ei synny mitään. Helposti se väkisin vääntämisen tunne tulee, kun mitään ei saa aikaiseksi. Pikku paniikki asian tiimoilla vain pahentavaa lukitusta.
      Se kuuluisa flow syntyy vapaudesta, ajatuksen virroista, pitelemättömyydestä, luovuudesta. Ja ehkäpä hieman höllemmästä itsesensuurista. Se on jarruista suurin ja pitelevin. Pitäisi vain luottaa ja antaa mennä. Järkevyyden rajoissa tottakai.

      Mukavaa viikon jatkoa Aulikki <3

      Poista
  2. Tykkään katsella kauniita kuvia...ei aina tarvita sanoja..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kuvat ovat katsojan tarinoita. Jokainen löytää niistä omat juttunsa.

      Aurinkoisia päiviä Irmastiina <3

      Poista
  3. Välillä iskee tekstilukko ja silloin saatan laittaa vaikka vaan enemmän kuvia blogiin. Annan päivien kulua ja johan mieli alkaa heitellä postausideoita ja harmi kyllä monesti öisin vaikka vessareissulla, postaus on miltei siinä yöllä kirjoitettu ja aamulla muistan kaiken enää hämärästi. Pitäisi varmaan laittaa näissä kohdin itselle ääniviesti.

    Upeaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Voi sun kanssa! Kumma miten vilkkaana aivot käyvät just silloin kun pitäisi nukkua.

      Toi on hyvä: sanelija ja puhtaaksi kirjoittaja samassa persoonassa. Pitäis laittaa nauhoittaen kun ajatuksia syntyy. Ideat kirjoituksille syntyvät usein kun niitä vähiten odottaa syntyväksi. Joitain harakanvarpaita - hienosti sanottuna ranskalaisin viivoin merkittyjä avainsanoja - saatan johonkin kuitin kylkeen kirjoittaa. Takakäteen ei niistä saa mitään selvää. Jos edes koko kuitti on enää tallella :D

      Joo, parasta olisi vain ottaa rauhallisesti eikä panikoida. Odotella aikalukon avautumista.

      Kiitos Tiia! Ihanaa viikon jatkoa sinulle myös <3

      Poista
  4. Minultakin sanat katoaa niin usein. Toisekseen blogia pidän eniten itseäni ja kaukana asuvia kavereita varten ja sitten hämmästyn kävijämäärästä.Kommentteja saan vähän eli en edes tiedä, mitä lukijani hakevat blogostani. Ehkä vaan kuvia täältä keskeltä ei mitään.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa tietää että meitä on muitakin, joilla tekstiä ei aina tunnu irtoavan.
      Onneksi on kuvat :)

      Kivaa kun blogissa käydään, mutta ilman kommentteja ei tosiaan voi tietää mitä lukijat käydessään saavat mukaansa. Mutta kun käyvät, palaavat, jotain kivaa siellä heille on :)

      Kiitos samoin Marketta. Aurinkoisia päiviä sinulle <3

      Poista
  5. Toisinaan kuvat puhuvat puolestaan. Tässä postauksessa ne ovat upeita!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Taina! Sanon taas, vaikka menisi jankutuksen puolelle: Mä ilahdun kovasti kun kuvistani pidetään.
      Ja niin samaa mieltä kanssasi kuvista. Ne puhuvat katsojalleen tavalla, joka on juuri hänelle se oikea. Sama kuva, mutta erilainen tarina, katsojasta riippuen.

      Aurinkoista viikonloppua Taina <3

      Poista
  6. Tunnustan: minua vaivaa usein blogiväsymys, tekstilukko ja kuvalukko. Apua. Tykkään kuitenkin blogeista ja varsinkin blogikavereista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai-jai Paula! Tiedän tuon lukkotunteen. Voi huokaus sentään.

      Tosiaan tämä blogimaailma on parhaimmillaan antoisaa ihan oikeankin elämän puolella. Saa mahdollisuuden tutustua mukaviin ihmisiin. Ja moni blogi antaa iloa, virikkeitä ja uutta energiaa.
      Eläköön se joka blogit on keksinyt :)!

      Hyvää viikonlopun jatkoa Paula <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen