Sananvapaudesta



vapaus on myös vastuuta

Tänään 3.5 vietetään kansainvälistä sananvapauden päivää. Sen tarkoituksena on puolustaa vapaata, itsenäistä ja moniarvoista lehdistöä. Sananvapaus on oikeus ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Sananvapaus koskee meitä kaikkia, ei vain lehdistöä. Voimme kirjoittaa lehtiin mielipiteitämme. Nostaa esiin itseämme kiinnostavia / harmittavia asioita netin moninaisilla keskustelupalstoilla. Aloittaa keskusteluja tai osallistua niihin. Tai kirjoittaa vaikkapa omaa blogia.





Vapaus on ihana asia. Meille se on niin itsestään selvä, ettemme sitä usein edes ajattele. Olemme niin tottuneita vapauksiimme, että saatamme unohtaa että vapaudellakin on järjestäytyneessä yhteiskunnassa rajansa. Vapauteen ei mahdu kaikki sanominen ja tekeminen. Siltä varalta, että vapauden rajat ylittyvät yhteiskunta on varmistanut laeilla että rajan ylittäjälle on sanktiot. Isommat tai pienemmät, teosta riippuen.





Sananvapaudesta on tullut netissä lyömäase. Sananvapaus mielletään oikeudeksi sivaltaa sanoilla, loukata, uhata, haukkua. Sananvapauteen vedoten katsotaan olevan sopivaa sanoa kaikki mikä mielessä on ilman minkäänlaista sisäistä sensuuria.

Vapautta ei ole ilman vastuuta. Vapaus toimii vain kun kaikilla on käyttäytymiskoodit. Sisäiset normit mikä on oikein, mikä väärin. Mikä sopivaa, mikä sopimatonta.





Vihapuhetta, mustamaalausta, uhkailua ja henkistä väkivaltaa on virheellistä perustella sananvapaudella. Peräänkuulutan täällä blogimaailmassa niin kuin kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä sitoutumista vastuulliseen, asialliseen ja toisia kunnioittavaan sanankäyttöön. 



Jokaisen meidän tulisi miettiä miten sanoja käytämme. Koska sanoilla on ihmisten kesken suuri merkitys. Sanoilla ilahdutamme, kannustamme, kehumme. Sanat lohduttavat, rohkaisevat, auttavat. Mutta sanat myös loukkaavat, mitätöivät, pelottavat. Sanat alistavat ja uhkaavat.





Iloisena toivotan Kiki Koo sinut tervetulleeksi blogin seuraajaksi. Mukavaa, että liityit joukkoon <3 Tervetuloa myös uudet Facebook - seuraajat. Kyllä on kivaa, että olette mukana. 

Kaunista päivää ja hyviä sanoja teille kaikille siellä <3
Sii juu!


Kuvat eiliseltä kävelylenkiltä. Kevät tarjoilee nyt parastaan.



6 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus ja erityisen hyviä minusta ovat nuo kaksi isompaa laatikkoa, jokaisen pitäisi aina muistaa hyvät tavat ja erottua niillä joukosta ja tuo, että millaisia sanoja toivot kuulevasi, niin toivovat muutkin. Täällä some-maailmassa ja blogimaailmassa on niin helppo kirjoittaa mitä milloinkin, satuttaa sanoilla, unohtaa se vastuu joka vapauteen liittyy myös aina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3 Tämä on mulle sydämen asia. Asiallinen käyttäytyminen kuuluu ihmisyyteen. Puheilla ja kirjoituksilla on siinä iso merkitys. Mitään ei kukaan menetä kun sanoo sanottavansa asiallisesti.

      Kauniita kevätpäiviä Anu <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Mamma ja aurinkoisia päiviä sinulle <3

      Poista
  3. Viisaita sanoja! Kiitos Pirjo!
    Heleää Helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Tuula <3
      Ihania kevätpäiviä sinulle ihana!

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen