Meidän mökki on oikeasti teltta. Ootteko moisesta kuulleet? Täällä ainakin kuulette. Alkamassa on 19. kesä Saaressa - teltassa. Vuosien saatossa mökki on kasvattanut kokoaan. Aikanaan aloitettiin lasten kanssa kupoliteltasta. Nyt kun ollaan miehen kanssa kahteen pekkaan, lapset vain vierailevat, on meillä 23 neliön telttamökki. Oikealta nimeltään huvilateltta.
Kevään ensimmäinen matka saareen on ihan huippua. Se tunne. Tiedätte, kun jotain itselle tärkeää ja mieleistä on tapahtumassa. Huikeaa! Merta ja maisemia ihailee kuin ei olisi koskaan ennen niitä nähnyt.
Mökin pystytys alkaa talvipaketin avaamisella. Saareen jää teltan puulattian päälle kaikki ulkosäilytyksen kestävät materiaalit. Huonekalut ja astiat. Astiat kannellisissa laatikoissa. Kaasupullot ja lämmittin, sekä muut tarvikkeet. Syksyllä kotiin roudataan kankaiset materiaalit, teltta ja sisäteltat. Makuupussit, tyynyt, peitot ja liinavaatteet. Seuraavana keväänä ne kuskataan takaisin saareen.
Näin tänäkin keväänä.
Ihana tunne nähdä oma rakas kasa ja että se on talvehtinut hyvin. Kaikki niin kuin syksyllä jätimme.
Tästä alkaa koko päivän kestävä työleiri. Ensin puretaan paketti pitkin kalliota. Sitten pystytetään teltta ja sen jälkeen teltta sisustetaan. Huonekalut ja tavarat omille tutuille paikoilleen. Kaikki tehdään suurella rakkaudella. Niin tärkeää tämä meille on <3
Aika tsipissä illan tullen ollaan, mutta ei me malteta nukkumaan mennä. Maisemia on ihasteltava.
Joutsenet ovat niin kauniita. Täällä ulkosaaristossa tähän aikaan keväästä niitä saattaa nähdä parvina. Tässä pariskunta, joka ei jäänyt - valitettavasti - meidän kanssa seurustelemaan.
Meidän lempparimesta on Saaren eteläläinen kallio. Sinne siis. Varpaat kasteltiin mereen. +7 astetta se on tällä hetkellä. Kylmää ja kauniin kirkasta.
Tämmöistä täällä. Unta, sitä ei tarvinnut odottaa.
Ihania kevätpäiviä teille kaikille siellä <3
Sii juu!
Jos tykkäät nähdä miltä meidän mökki näyttää sisältä, tässä linkki sisustuspostaukseen parin vuoden takaa. Mikään ei ole muuttunut ;D Teltasta ja vähän elämästä saaressa tämän linkin takana.
Teillä on mökin rakentaminen joka kevät ;D Mutta uskon että innolla odotat jo tulevan kesän mökkireissuja; tulkoon niitä monta päivää! :) - emäntä
VastaaPoistaJoka keväinen ja syksyinen urakka, mutta siinä välissä oikein mukavaa :)
PoistaTänne pääsyä aina odottaa.
Kiitos toivotuksesta <3 Aurinkoisia päiviä teille kaikille.
Voi ihanaa!! Meilläkin ollut joskus teltta koko kesän saaressa, mutta oli miehen entisen työpaikan saari, joten enää sitä ei ole...:)
VastaaPoistaNiin tämä on. Oikein mukavaa, kun kaikki on saatu kuntoon.
PoistaTiedätkin mistä täällä puhutaan, kun olet samaa kokenut :)
Ilmoitti vaan, että videota ei ole olemassa...
VastaaPoista- Voi pöh! Kiitos tiedosta. Täytyy selvittää mistä kiikastaa. Vaihdoin linkin toiseen postaukseen, missä teltan sisustusta esitellään kuvin :)
PoistaJee! Nyt video pelittää. Lisäsin linkin takaisin tuonne postauksen loppuun.
PoistaVau mitä kuvia!
VastaaPoistaKiitos Satu <3 Ilahduin.
PoistaIhanaa taas elää saaren kesää ja saaressa olemista teidän kautta <3 Ja tietenkin ihanaa lukea Kassun ja Keken lomailua ja oleilua <3
VastaaPoistaTerveiset Tampereelta
<3 Kiva kuulla. Saarijuttuja tällä kanavalla ihan varmasti :)
PoistaMukavaa uutta viikkoa teille kaikille!