Nyt hymyillään!



hymy, meidän mainoskyltti



Hymy on kanssakäymistä.


Eikö olekin mukava katsella hymyileviä ihmisiä? Tuolla kadulla kulkiessa tai kulkuvälineissä. Puhumattakaan kun on kohdakkain toisen kanssa. Hymy kertoo että tuo tuossa on ystävällinen, hyväntuulinen, mukava, kiva, lähestyttävä.

Hymyllä on myös ihana tapa tarttua. Kun hymyilet, sinulle todennäköisesti myös hymyillään ja päin vastoin. Jos hymy ei saa vastapuolessa ansaitsemaansa vastaanottoa, tulee kummallinen ontto olo. Oletko huomannut? Kun hymyilet toiselle mutta vastaasi katsoo puukasvo tai mutrunaama, omakin hymysi herkästi hyytyy.

Hymyn konseptiin kuuluu, että se otetaan kauniisti vastaan ja annetaan takaisin hymyillen. 

Hymyjä on monenlaisia. Ääripäinä sydämestä tuleva aito ja teennäinen hymy. Nämä kaksi me luontaisesti erotamme. Mielen lämmöstä syntyvä hymy näkyy silmistä. Kaunein hymy on silmien hymyä. Jos peität hymyilevän ihmisen kuvan kädelläsi niin että näet vain silmät, tiedät mistä se hymy tulee. Silmät ovat meidän sielujen peilejä.
Teennäinen, väkinäinen hymy on kuin kasvojen lihasten kouristus. Kun ihmisen joutuu pakottamaan hymyn kasvoilleen kasvojen osat ovat eriparia. Hymy ei lämmitä. Sen viesti jää jopa epäselväksi.

Hymy on myönteistä ja kaunista. Siksi hymy voi myös suojella. Hymyilen herkästi - pyydän, ole ystävällinen minulle. 

Kun me hymyilemme, parisataa kasvojen alueen lihasta tekee töitä. Siinä saa kaksoisleuat ja hamsteriposket kyytiä. Kasvojen iho silottuu ja suloiset silmäkulmien naururypyt tulevat esiin. Niitä ryppyjä me saamme kunhan olemme hymyilleet ja nauraneet muutamia vuosikymmeniä. Ainoat rypyt, joista itse en mistään hinnasta luopuisi :)

Hymy karkottaa pieniä murheita. Nostat suupielesi hymyyn ja huomaat että jo vain, pikkuisen helpotti.

Hymy on mainiota kasvojumppaa ja mielialan nostetta.

Olkoon kaikki päiväsi hymyn täyteisiä.

Hyvää kansainvälistä hymypäivää ihanat te siellä <3
Sii juu!


16 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Sain niitä ihan tuntemattomiltakin.
      On ollut jännä huomata, miten paljon ventovieraiden katseissa on myötätuntoa ja ymmärtäväistä hymyä, kun köpöttelen tuolla ulkona kyynärsauvojen kanssa.

      Ihanaa viikonloppua Tuija ja paljon kauniita hymyjä sinullekin <3

      Poista
  2. Siellä iloinen hymynaama. Hymyilen takaisin :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos Kristiina hymystä. Tulin hyvälle mielelle <3

      Mukavaa viikonlopun jatkoa Kristiina!

      Poista
  3. Hymy pelastaa monta päivää ja tekee mielen kivaksi, itsellekin tulee hyvä olo hymyillessä :) Eli hymyrikasta viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin se on. Hymyillään itsellemme ja toisille hyvä mieli.

      Kiitos Anu-ihana <3 ja paljon hyväntuulista hymyä myös sinun viikonloppuusi.

      Poista
  4. Jep, taas oot niin oikeassa että. Mä olen vuosien varrela oikein opetellut hymyilemään. Ei siis mitään teennäistä hymyä vaan kun huomaan olevani huulet alaspäin, otan ja ajatettelen jotain kivaa ja hyvmy nousee itsestään. Hymy, tai edes läsnäoleva ilme, on tärkeää sekä itselle että kanssakulkijoille. Yhä useammin alan itse juttelemaan vieraalle, vaikkapa kehaisen kaunista kassia tms, ja käy jopa niin, että mulle on alettu puhumaan. Iloiset ilmeet ja hymyt ovat tärkeitä.
    Ihanko oot jo ollut ulkona? vai onko vanha kuva?
    Oikein hyvää ja kuntouttavaa viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hymy kutsuu luokseen. Ystävällinen, hymyllä varustettu ihminen saa varmasti juttu seuraa ja osakseen hymyä. Ja miten mukavaa on ilahduttaa kanssakulkijaa kehaisemalla jotain mitä hänellä on. Se hetki voi olla hänen päivän paras. Itsellekin tulee hyvä mieli toisen ilahduttamisesta.

      Tämä kuva on otettu ennen leikkausta. Mutta ulkona olen kyllä jo käynyt muutamia kertoja. Tuossa lähipuistossa köpötellyt. Hidasta on liikkuminen. Puiston etanatkin kiiruhtavat ohitseni mennen tullen ;D

      Kivaa viikonloppua Kristiina!

      Poista
  5. Ihana kirjoitus! Ja ihana kuva! Hymy on kaunis asuste!
    Muistan kun vuosia sitten törmäsin Lauri Tähkään Turun kävelykadulla. En tuntenut häntä. Olen ollut töissä miesvaltaisessa firmassa. Hymyilin ja tervehdin Tähkää, ajattelin, että hän on meidän firman miehiä. Ja minkä iloisen hymyn ja tervehdyksen sainkaan takaisin. Kun myöhemmin oivalsin, että se oli Lauri Tähkä, niin hymyilin taas. Ja Tähkä sai minusta
    ihailijansa.
    Hymyillen toivotan hyvää viikonloppua Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3
      Ihana tarina ja vahvistaa sen minkä hymystä tiedämmekin: Kun hymyilevät ihmiset kohtaavat, siitä jää molemmille hyvä mieli.

      Kiitos kauniista hymystä. Hymyni on korvasta korvaan :)

      Poista
  6. Hyvä postaus! Hyvää hymyä sinnekin =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :)

      Paljon iloisia hymyjä sinullekin <3

      Poista
  7. Blogissani on sulle tunnustus :) <3 laitathan hyvän kiertoon omassasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa! Kiitos Jonna-ihana <3
      Laitan varmasti hyvän kiertämään.
      Nyt on aihetta hymyyn :)

      Leppoisaa viikonloppua Jonna <3

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos orvokki <3
      Se tulee sydämestä teille kaikille ihanille.

      Mukavaa lauantaita!

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen