Cannes

elokuvafestivaalien kunniaksi piipahdus Cannesissa



Cannes on yksi Ranskan Rivieran Cote d´Azur kaupungeista. Satojen vuosien takaisesta kalastajakylästä on kehittynyt turistikeskus, jossa aikaisemmin viettivät aikaansa erityisesti englantilaiset aristokraatit. Tänä päivänä Cannes on tunnettu erityisesti useista festivaaleistaan, joista kuuluisin on elokuvafestivaalit (tänä vuonna 13.-24.5.2015). Tähän aikaa vuodesta kaupunki täyttyy kuuluisuuksista, punaisista matoista ja kimalluksesta.
Cannes, sen "keskus" oli aikoinaan läheisellä Le Suquet kukkulalla. Vuosisatojen saatossa kaupunki on laajentunut rantaviivaa myötäillen kauniiksi merenranta kaupungiksi.

Bulevard de la Croisette on pitkä rantakatu, jonka varelta löytyvät kaikki merkkiliikkeet, mutta jos haluaa tehdä hyviä ja edullisempia ostoksia, kannattaa mennä pari korttelia boulevardilta pohjoiseen. Rue D'Antibes on täynnä mitä erilaisempia liikkeitä ja ostoskeskuksia.

Sunnuntaisin Cannesin Vanhan sataman tuntumassa voi kierrellä kirpputorilla, jonka tarjonta on hyvinkin korkealaatuista. Taidetta, posliinia ja kristallia. Hinnat... noh, ei ihan meidän kirpparihintoja.

Katujen varsilla on kahviloita, ravintoloita ja terasseja. Niillä istutaan ja vietetään aikaa yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Hyvää ruokaa pitkän kaavan mukaan ja erityisesti kesäaikaan ranskalaisten kesäjuomaa roséviiniä karahveista.

Vanha satama on täynnä toinen toistaan upeampia veneitä. Monet kooltaan taloon verrattavia. Huijaa! Kymmeniä metrejä pituutta ja leveyttä.

Loistohotellit ja hiekkarannat tarjoavat upeat puitteet lomailuun. Boulevard du Midi Louise Moreaun varrella on useita uimarantoja. Cannesin rannat ovat usein maksullisia ja hotellivieraiden käytössä, mutta kaupungissa on myös joitakin maksuttomia rantoja.

Miltäs kuulostaa? Lähtisitkö?

Vai oletko käynnyt Cannesissa? Kuullut sen hohdokkuudesta?

Kaikki totta. Tunnelma kaupungissa on aurinkoinen, kansainvälinen, rahakas ja noh, niin ranskalainen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ranskalaiseen tapaan kohteliaita. Mutta kuten muuallakin Ranskassa, ranskankielen vaihtaminen englantiin ei aina suju paikallisilta luontevasti vaikka monet kieltä osaavatkin.

Ranskalaisista kukaan ei taida ymmärtää, miksi kaikki maailman ihmiset eivät puhu ranskaa. Incroyable! Se on - täytyy sanoa - ihailtavaa. Kansallinen itsetunto kohdallaan.


Näissä Rivieran tunnelmissa lähden tästä pakkailemaan. Viikonlopuksi Saareen. Cote d´Azurista Suomenlahden rantamaisemiin :D

Kuvat Ranskan matkaltani keväällä 2013.

Mukavaa pian alkavaa viikonloppua te kivat!




8 kommenttia

  1. On kyllä niin huikeita matkakuvia, että matkakuumeenhan näistä sai. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuvien puolesta Niina <3
      Voi kuinka mukavaa, jos kuume lähti nousuun. Matkakuume on iloinen asia :)

      Poista
  2. Oi, miten ihania kuvia - ilman muuta lähtisin Cannesiin... Tulipas kauhea matkakuume minullekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Ihanan kaunis kaupunki. Ja se upea turkoosin sininen meri - huokaus!
      Suosittelen käymään jos Etelä-Ranskaan joskus suuntaatte.

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen