Aina miellyttävä Tuula kertoi jokin aika sitten Sielunsa hymyistä blogissaan Tuula´s life. Asioista joista hän pitää. Kysymyksessä on haaste, jonka otin Tuulan blogista mukaani. Näin lomalla on mukava miettiä itselle mieleisiä asioita kun vähän kaikki hymyilyttää :)
Mutta on asioita jotka nostattavat sieluni sopukoissa aina hyvän mielen. Loma tai ei. Tarkkaan kun aihetta mietin huomasin miten paljon on sellaisia asioita, jotka saavat hyvälle tuulelle. Asioita jotka ovat merkityksellisiä. Niistä tässä muutamia.
Terveys
Yksi arvokkaimmista, ellei jopa arvokkain. Iän myötä sen
arvo vain kasvaa ja sen merkitystä on oppinut ymmärtämään. Silloinkin kun
kaikki on hyvin. Erityisesti silloin kun kaikki on hyvin.
Ihmiset
Perhe <3 Muutama hyvä ystävä, lukuisat muut. Pidän
ihmisistä, vaikka olen enemmän ehkä kuitenkin vetäytyvä.
Seurassakin usein se joka kuuntelee mieluummin kuin on äänessä. Tarkkailija
vaan ei kyttääjä. Ihmiset ovat mielenkiintoisia – useimmat. Liiaksi itseään
esiin tuovat - Niin, mitä tyhjempi pullo, sitä kovemman äänen se saa aikaan. Näin olen huomannut usein olevan.
Keskustelut
Keskustelut
Rakastan soljuvia keskusteluja. Sellaisia, missä keskustelu
polveilee luontevasti. Missä tulee aidosti kuulluksi ja ymmärretyksi vaikka
keskustelijat eivät kaikista asioista olisikaan samaa mieltä. Keskustelut,
jotka kulkevat aiheesta toiseen ja joissa jokainen voi lausua omat ajatuksensa
ääneen. Keskustelut, joissa kaikki ovat tasavertaisia. Aiheet voivat olla
kevyitä tai vakavampia mutta yhtä kaikki keskustelu etenee, antaa uusia
näkökulmia ja ilahduttaa vielä pitkään kun se on jo ohi.
Keskustelut, jotka saavat ajattelemaan. Niistä tykkään.
Mutta tykkään myös höpöttää. Tosikkoa minusta ei tehdä millään muotilla.
Luonto
Onneksi miellä on neljä vuoden aikaa. Pidän niistä kaikista.
Keväästä kaikkein eniten. Valosta, lämmöstä, luonnon heräämisestä. Iän myötä
myös luonnonsuojelu on tullut lähelle sydäntäni. Väkivaltaa en hyväksy missään
muodossa, mutta saattaisin sitoa itseni vaikkapa puunrunkoon hyvän asian
puolesta. Jos neuvotellen ei päästäisi järkeviin luontoa kunnioittaviin
ratkaisuihin.
Saari
Kesänviettopaikka. Luonto ympärillä ja meri. Meri voisi olla kyllä yksi sieluni hymy ihan erikseenkin. Olen aina asunut meren rannalla. Olen aina rakastanut merta. Saaressa olen meren ympäröimä.
Kesänviettopaikka. Luonto ympärillä ja meri. Meri voisi olla kyllä yksi sieluni hymy ihan erikseenkin. Olen aina asunut meren rannalla. Olen aina rakastanut merta. Saaressa olen meren ympäröimä.
Saari on paikka missä saa olla
kaikessa rauhassa. Arki on mantereella. Kaikki on siellä. Rankimmat
elämänvaiheeni, surut ja huolet, kaikki ne ovat olleet kaukaisempia
Saaressa. Mikään niistä ei poistu tai lopu Saaressa mutta etäisyys helpottaa.
Antaa pienen hengähdystauon. Sellaista joskus oikein tarvitsee. Saari on mieleistä vastapainoa kaupunkielämälle.
Tanssi
Tanssi on suuri rakkauteni, jonka olen löytänyt vasta aikuisena. Aluksi lavatanssikursseilla opiskellen ja myöhemmin kilpatanssia tositarkoituksella harrastaen. Kymmenen työntäyteistä, ihanaa vuotta ahkeraa harjoittelua ja kilpailemista. Molempia, vakioita ja lattareita. Sitten tuli nilkkavaiva, joka johtui muusta kuin tanssista, mutta se esti harjoittelun. Ilman tiukkaa harjoittelua ei luonnollisesti ole mitään asiaa kilpaparketeille.
Ensi syksynä nilkka leikataan. Toivon että sen jälkeen, nilkan toivuttua, vielä voisin tanssia. Ei ehkä enää kilpaa, mutta omaksi iloksi.
Tanssille sydämeni sykkii lämpimästi. Tanssi on ilo.
Sellaisia ilonaiheita mulla, muun muassa.
Oletko sinä jo kertonut omista sielusi hymyistä? Ota haaste tästä mukaan.
Tai mieti muuten vain itsellesi mieleisiä asioita. Se tekee hyvää.
Kuvat eiliseltä illalta. Hailea täysikuu horisontin yllä. Tummia pilviä, joista säätiedotuksen mukaan olisi pitänyt sataa, mutta sade oli jossain muualla. Meille näyttäytyi kaunis sateenkaari.
Iltapalaa ja miehen kitaransoittoa. Iloisia ajatuksia pullonkorkissa.
Sellainen mukava saari-ilta. Ihan hymyilyttää :)
Kauniita kesäpäiviä kaikki te siellä.
Sii juu!
Hienoa, kun tartuit haasteeseen. Ja kiitos Pirjo kauniista sanoistasi.
VastaaPoistaLuin kahteen otteeseen vastauksesi läpi ajatuksella. Osaat todella pukea ajatuksesi sanoiksi. Hienoja sielun hymyjä sinulla. Keskustelut on loistava hymyn aihe. Hyvät keskustelut ja filosofoinnit muistaa pitkään ja niitä on kiva "mutustella" jälkeenkin päin. Ja tanssi - hienoin liikuntamuoto, mitä voi olla. Toivottavasti saat nilkkasi tanssikuntoon, pidän peukkuja.
Kauniita ja elämänmakuisia hymyjä! Niitä oikeita sielun hymyjä!
Ihanaa kesänjatkoa Saarelle! Hymyjen saarelle!
Kiitos Tuula, tämä oli mukava haaste <3 On hyvä joskus aina miettiä mukavia asioita elämässä. Ne kun usein ovat sellaisia itsestäänselvyyksiä, ettei niitä "huomaa".
PoistaJa ole hyvä, kaikki tulee sydämestä :)
Hyvää kesän jatkoa myös sinulle Tuula <3
Kivoja "hymyjä" sinulla ja tunnelmallisia kuvia. :)
VastaaPoistaKiitos Sinä <3
PoistaAurinkoa kesäpäiviisi!
Just hienoja hymyaiheita. Kaikki muut olis mullakin paitsi tuo tanssi. Tällä hetkellä ei kyllä mikään hymyilytä, oon taas tahattomasti sanonut pahasti. Pitää saareen tulla kanttarellit poimimaan;)josko tämäki murhe metsään jäisi.
VastaaPoistaKiitos Kristiina <3
PoistaVoi että, harmillisia tollaset väärinkäsitykset. Metsä on hyvä paikka unohtaa paha mieli.
Mukavia kesäpäiviä - kuiteskii!
Pitäis oikein miettiä mitä hymyn aiheita mulla on.
VastaaPoistaOsallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.
:) Ehdottomasti kannatta miettiä.
PoistaKiitos tiedosta, tulen katsomaan.
Kivoja kesäpäiviä Aurinkokujalle!