Pikkulintujen sekakuoro
Huikean ihana aamu, kuulkaa. Kun on luvattu sadetta ja rajuja ukkospuuskia yötä myöten pitkälle täksi päiväksi ja aamu näyttäytyykin kauniina, aurinkoisena ja täynnä lintujen laulua. Kyllä on onnellinen ja tyytyväinen olo. Odotat pahinta ja saat parasta. Tuntuu todella hyvälle. Näin se on.
Illalla satoi kyllä kovasti. Kun rankka sade rummuttaa teltan pingotettua kattoa ei omia ajatuksiaan kuule. Saati toisen puhetta. Tai futismatsia. Katseltiin futista Italia-Saksa. Pidettiin kisastudiota täällä Saaressa ihka ensimmäistä kertaa koskaan. Oli juhlallinen olo. Niin kuin aina kun jotain on ensimmäistä kertaa. Ja kun jokin onnistuu. Vähän kuva pätki ja hidasteli aika ajoin, mutta mitäs me pienistä. Eihän nekään meistä. Täällä Saaressa kaikki on toisenlaista ja eri asioihin on täällä tyytyväinen kuin kaupungissa. Täällä riittää vähän tai ei ollenkaan.
Heräsin aikaisin. Keitin kahvit. Kävelin rantaan katsomaan merta. Se on sellainen hyvän ystävän tapaaminen. Mun on nähtävä mun rakas kaveri aina kun se on mahdollista. Päivä alkaa hyvin kun ollaan tavattu. Saan siitä voimaa.
Pistin toimistoni pystyyn tähän pihalle. Ajattelin vähän järjestellä kuvia. Niitä olen tänäkin viikonloppuna ottanut kunnon satsin. Työ loppui ihan alkuunsa. Jäin kuuntelemaan laulua tuolla metsässä. Tässä ympärillä. On mulla iloiset ja hyvä-ääniset työkaverit :)
Mukavaa sunnuntaipäivää kaikki siellä <3
Sii juu!
Linnunlauluun jää koukkuun ja unohtaa kaiken muun. Niistä hetkistä pitää vaan nauttia kuten merestä ja järvestä. Vesi on kiehtova elementti. Ukkosta tännekin on luvattu ja ilma onkin hiostava. Odottellaan mitä saadan.
VastaaPoistaHyvää sunnuntaita!
Hyvin sanottu Marketta! Linnunlaulua voisi kuunnella vaikka kuinka. Elämä on erilaisia hetkiä. Kannattaa nauttia kaikesta mieleisestä. Hiostavaa on täälläkin. Yöllä melkein 18 astetta. Sellainen on täällä ulkomerellä tosi lämmin yö :)
PoistaOikein mukavaa viikonlopun jatkoa ja uutta viikkoa Marketta <3