kotiseuturakkautta ja kivoja paikkoja
Kotiseuturakkaus on tunne, joka meillä jokaisella on. Paikka, johon on luonut vahvemmat tunnesiteet kuin minnekään muualle koskaan ikinä. Jokaisella on paikka, joka sijaitsee sydämen lähelle. Paikka jonne palaa mielellään. Oli ollu poissa lyhyen tai pidemmän ajan. Kotiseutu on osa omaa identtiteettiä. Se on kunkin omaa taustaa. Turva. Paikka missä kaikki on tuttua. Missä voi kulkea ilman karttaa ja kompassia. Mikä tuntuu omalle. Joskus ei tarvitse edes palata, mutta silti iloitsee omasta kotiseudustaan. Kokee hyviä hetkiä.
Mikä on sinun sydänpaikkasi?
Mulla on tapana joskus katsella kotikaupunkiani vieraan silmin. Niin vierain kuin se vain on mahdollista. Katsella miltä paikat ja nähtävyydet mahtavat näyttää sellaiselle joka ei täällä asu.
Ajatuksissani olen käynyt Hernesaarenrannassa vaikka kuinka monta kertaa, mutta oikeasti en kertakaan. Sellaisena kun se on nyt. Joskus aikoinaan kyllä. Silloin se oli pelkkää joutomaata. Varsinkin syksyisin meillä oli tapana ajaa lasten kanssa Hernesaaren katselemaan syysmyrskyn nostattamia aaltoja. Vastaanottaa pärskeitä, kun aallot iskeytyivät rannan kiviin. Siitä on pitkä matka siihen, miltä ranta nyt näyttää. Vieläkin rannalla on joutomaata, mutta myös viihdyttäviä paikkoja.
Hernesaarenranta on viihtymiskeskukseksi maisemoidun alueen nimi, missä on ruokaa ja juomaa tarjoavia palveluita. Runsaasti istumatilaa ravintoloiden läheisyydessä, aurinkotuoleilla sekä merelle avautuvalla terassilla. Palmut ja tekonurmikko antavat varsinkin aurinkoisena päivänä eteläistä tunnelmaa. Suojaisa vierasvenelaituri mahdollistaa alueelle tulon myös veneellä.
Paikka on ilmiselvästi suunniteltu kesäiltojen (ja öiden) viettopaikaksi. Alueen keskiössä on esiintymislava. Kun esiintyjää ei ole, alueen joka kolkkaan kantautuu mukavaa taustamusiikkia.
Pienen kävelymatkan päässä on ravintola Löyly. Siellä sauna lämpiää joka päivä. Mahdollisuus on saunoa tavallisessa ja savusaunassa. Saunasta voi pulahtaa uimaan ympäri vuoden. Saunan lisäksi kauniita kesäpäiviä voi viettää ravintolan terassilla. Ihailla upeaa maisemaa samalla kun nauttii syötävää ja juotavaa. Arjen luksusta.
Löyly on korkea rakennus, jonka huipulle on vapaa pääsy. Ravintolan asiakkaat samoin kuin piipahtajat voivat kiivetä Löylyn eritasokatoille ja upeat maisemat saa palkakseen. Aurinko- ja ihanat löhötuolit ovat ahkerasti varattuina. Eikö olekin upea kokonaisuus?
On meillä täällä Helsingissä kaikkea ihanaa. Siitä olen iloinen. Tunteista ja tunnelmista, joita herää kun katselee ympärilleen. Kun tutussa on jotain uutta. Onnistunutta. Se ilahduttaa.
Kun on kesä, silloin kaikki näyttää niin kauniille.
Linkit kotisivuille
Löyly
Hernesaarenranta
Mukavaa tiistai-iltaa kaikki te siellä <3
Sii juu!
Katsoin että onko nuo kuvat muka Suomesta? :o Mutta eihän täällä ole palmuja ym.. Ettet vaan juksaa.. - Emäntä
VastaaPoista;D Hauskoja yksityiskohtia ne ovat.
PoistaBussi 14 vie ihan palmujen katveeseen :)
Aivan upeita kuvia ja kuin etelässä olisi ja ihana onnellinen sinä. <3 Hassua on, että olen asunut Hernesaaressa ja silloin tuossa vieressä oleva hiekkaranta, oikeastaan alussa mistä kaikki alkaa, oli miltei omassa käytössä. Silloin parikymppisenä en edes osannut oikein arvostaa vaan ajattelin, että normimeinki. Kyllä kelpaisi tuolla asustella nyt. ;)
VastaaPoista<3
PoistaSiinä se uimaranta edelleen on ja täynnä ihmisiä nauttimassa auringosta, merestä ja kesästä. Noinhan se usein on että oma lähiympäristö on sellaista itsestäänselvyyttä. Ei sitä edes ajattele. Se on vaan. Just sitä vastaan yritän välillä "taistella". Katsella lähellä olevaa uusin silmin. Kivasti se piristää. Kuin olisi kauempanakin käynyt :D
Mukavia kesäpäiviä Tiia <3
Totta, Helsinkiä on kiva joskus kiertää ja katsoa turistin silmin. Kiva kaupunki ja etenkin kesällä kaunis ja idyllinen. Löylyn maisemanäkymät on vielä kokeilematta... Ja vuosia olenajatellut meneväni stadionintorniin, ja vielä on tutustumatta - vaikka aikaa on ollutyli 60 vuotta....
VastaaPoista:) Lähinähtävyyksiä ei lähde katsomaan, kun ovat liian lähellä. Tuntuu että voi käydä koska vaan ja sitten se jää tekemättä. Mutta onneksi Stadikan torni on siellä, että voi mennä kun se hetki koittaa :)
PoistaHelsinki on kesäkaupunki, olen samaa mieltä. Ihan sellainen <3
Hyvää heinäkuun loppua Inna <3
Viime kesänä katsastin heti kun tuo avautui, ja Teemun kanssa sain kaverikuvankin. Noh, vaikk en oo paikan varsinaista kohderyhmää niin kyllä tuo on niin magee mesta että wau. Hienoa, että tännekin saadaan tehtyä jotain kliffaa ja viihtyisää. Ja tuohan on mun lapsuusmaisemissa, Merikadulla oli mun skidihima.
VastaaPoistaTänään katsastin Skatan rannan terassi-uimalapaikan. Kai siitäkin kiva tulee ja silmä tottuu mutta nyt kun on vielä tosi kesken niin ei voi sanoa juuta eikä jaata.
Muistankin kun kerroit Hernesaarenrannasta viime kesänä blogissasi. Kuva Teemu Selänteen kanssa oli kyl makee.
PoistaMä on aina vähän hidas näiden uutuuksien kanssa. Katajanokan SkyWheeliin sentään pääsin ekana kesänä kun se tuli, mutta muuten aina näin jälkijättöisesti tsekkailen uusia mestoja ;D
Olen muutaman kerran kävellyt ohi Katajanokan uimalarakennelmasta. Kiva nähdä, mitä siitä lopulta tulee. Jos vaikka sit joku toinen kesä tekis siitä jutun ;D ;D
Hyvää viikonlopun jatkoa Kristiina!