Moi, moi kaikki te ihanat!
Tietäisittepä kuinka olen taistellut langattominen yhteyksien kanssa täällä Saaressa. Ei toimi puhelin, ei netti, ei sitten mikään. Puhelin tarjoaa Viron puolen liittymiä käyttöön. No thanks!
Aaargh! Eilisaamu ukkonen on taatusti tämän takana.
Aamuyöstä paukkui, salamoi ja satoi kuin saavista pari tuntia. Kaatosateella pinkeä telttakangas oikein rämisee. On kuin olisi rummun sisällä.
Salama ja jyräys samaan aikaan. Uikutin kädet korvilla ja kuuntelin kuinka taivaan kansi halkesi pään päällä ja kallio alla tärisi. Ja uikutin kauhusta lisää. Enkä kuulu ihan heikompi hermoisiin.
Oli vaan niin sata lasissa tällä ukkosella. Näitä harvoin - onneksi, onneksi - osuu kohdalle, mutta muutaman olen ennenkin kokenut. Ja kiitos vaan, mutta eihän taas vähään aikaan. Huh!
Niin, myräkän jälkeen meni yhteydet kuralle. Nyt istun rantakalliolla. Parilla Soneran tarjoamalla palkilla koitan saada tämän ilmoille. Tervehdykseksi. Sillä olette mielessäni.
Istagramin puolella on kesäkuviani enemmänkin. Tervetuloa katsomaan tuosta blogin oikeanpuolen sivubannerista. Ei vaadi kirjautumista tai edes Insta-tiliä. #oakesä on koottu kaikki tämän kesän kuvat.
Kaikki myräkät ja kaatosateet unohtuvat kun on näin kaunista.
Kun on kesä <3Blogini on saanut taas uudeen ihanan seuraajan. Tervetuloa Männikön kuulumisia - blogin Sanna. Mukavaa, että liityit joukkoon <3
* mulla on epäily, että olen jotenkin ulalla uusien seuraajien kanssa. Tarkoitan, että mua vaivaa tunne että olenkohan varmasti kaikki teidät toivottanut tervetulleiksi. Se on ollut tarkoitukseni. Siis ainakin kaikki, jotka seuraavat blogiani Bloggerin kautta ja tekevät sen julkisesti. Mutta jos joku on jäänyt toivotusta vaille, kerro ihmeessä vaikkapa sähköpostilla. Korjaan mokani saman tien.
Kaunista ja aurinkoista ja lämpöistä
kesän jatkoa kaikki te siellä.
Olette mielessä - pus!
Pakko olla stadissa päivä tai pari just nyt ku on kesä, blääh. Juu, ukkonen oli aikamoinen, sain pelastettua Uskon sisälle just ennenku ämpärit kaatui. Miten se sun päällä pamahti ku sehän pamahti mun kohdalla, ;) ja onhan välimatkaa kuitenkin.
VastaaPoistaSe oli kyllä sellainen ukkonen, että jokainen sai siitä oman osansa :D Huh sentään!
PoistaUkkonen teltassa - apua! Ja kummasti ne vaan nuo ukkoset pistää edelleenkin verkot sikinsokin - ja koneet pimeiksi, jos ei johtoja seinistä vetele - ainakin haja-asutusalueilla.
VastaaPoistaMahtava on luonnon voima - niin hyvässä kuin pahassa.
Aurinkoisia saaripäiviä sinne!
Oi kuule, oli se taas kokemus!
PoistaJuu, ei me luonnonvoimille mitään mahdeta. Toisaalta hyvä niin, mutta toivoisi että me ihmiset ei omilla toimillamme pahennettaisi luonnonmullistuksia. Luontoa ylipäätänsä. Olisi kaikkien niin parempi.
Kiitos Lady <3 Aurinkoista loppukesää sinulle myös!
Ihanaa kyllä nyt niin nautin joka sekunnista, sinnekin sinulle ihania aurinkoisia hetkiä, Voi ei ihastelin eilen steissillä niitä upeita Minnikenkiä, meinasin seota joka ikisestä parista. <3
VastaaPoistaKiitos Tiia <3
PoistaLämpöisiä, aurinkoisia päiviä sinullekin!
Minni-kengät on kyl ihanat :)
Huikeaa kokea raju ukkonen saaressa ja teltassa!
VastaaPoistaOli se E.O. taas kerran kokemus.
PoistaMulla on kummallinen suhde tuohon ukkoseen. Toivon välillä pauketta, jytinää ja myrskyn tuntua mutta samalla pelkään sitä.