haikeita aikoja
Maanantai oli kesämajan sisustan purkamista, tiistaina työtä jatkettiin. Ajatukset kulkevat omia polkujaan töitä tehdessä. Mennyttä kesää sitä enimmäkseen miettii, sen mukavia hetkiä. Haikeuden tunne päällimmäisenä - kesä on vietetty. Samalla on keskityttävä siihen mitä tekee sillä tehtävää on paljon. Kummallakin meillä miehen kanssa omat hommamme. Ei niitä erikseen jaeta, ne ovat muodostuneet aikaisempien kesien kokemuksilla. Hyvä järjestys tekemisessä on tärkeää että kaikki saadaan paikoilleen, paketti huolella kasaan. Pakettihan se sitten lopulta on mikä talveksi Saareen jää.
Kuvia katsoessa voi tuntua, ettei meidän hommissa ole päätä eikä häntää. Samaa mieltä mekin olemme tuossa vaiheessa kun ihan kaikki on levällään. Mutta se on sellaista hallittua kaaosta. Kyllä se tuosta...
Pieni maskotti on meidän teltan hyvähenki. Olemme olleet vuosia tällä samalla paikalla ja yhtenä kesänä löysimme tämän pienen hahmon sammalikosta kallion reunalta. Jonkun lapsen se varmasti joskus on ollut. Pitkään kateissa. Nyt se toimittaa meillä tärkeää virkaa. Muistuttaa pysyvyydestä ja jatkuvuudesta sekä tarinoista joita kukaan ei kerro mutta jotka voi kuvitella.