Ilmassa karsinogeeneja





- Parveketupakoinnista ja tuunausta



Lähes kaikki julkiset paikat on saatu lakiin perustuen savuttomiksi. Ainoa paikka missä mikään ei suojaa tupakoimatonta on oma koti.

Vuosi sitten alakertaa muutti ketjupolttaja. Pitää lasitettua parvekettaan tupakkahuoneenaan. Ei vahingossakaan tupruttelu parvekelasi auki tai polta avoimen ikkunan ääressä. 

Neuvotteluista ei ole ollut mitään hyötyä. Ketjupolttajan mielestä hänellä on oikeus polttaa parvekkeellaan niin kuin haluaa. Kysymys ei ole oman terveyden tärvelemisen oikeudesta. Se on toki jokaisen tupakoitsijan oikeus. Mutta kun omalla tupakoinnillaan levittää ympäristöönsä kiistatta myrkyllistä savua tulisi tupakoitsijan taipua kompromisseihin.

Taloyhtiö pesee kätensä koko hommasta. Järjestyssäännöt kun eivät kiellä parveketupakointia.

Parvekerakenteet mahdollistavat kaiken savun nousemisen meidän parvekkeelle. Paksu, kitkerä tupakansavu on syöpynyt parveketuolien istuintyynyihin asti. Ovea parvekkeelle ei voi pitää auki. Omasta parvekkeesta ei voi nauttia.

Onko oikein?

Meillä on tasan kaksi vaihtoehtoa. Myydä muuten mukava asunto ja muuttaa muualle tai kärsiä.
Ennen asunnon myyntiin laittoa yksi oljenkorsi. Kaikkien mahdollisten kolojen sulkeminen. Tänään se työ alkoi. Parvekkeen puulattia on lankku kerrallaan irrotettava. Lattian ja kaiteen alaosa täytettävä solumuovilla ja silikonilla. Lankut sen jälkeen laitettava yksitellen takaisin paikalleen. 
Työpäivän jälkeen on neljä tuntia tehty töitä savuttomuuden hyväksi. Puolet vielä työstä jäljellä. Se jää huomiseen.



Pian selviää, onko tästä työstä hyötyä. Toiveet ovat korkealla.

Alakerran ketjupolttajalle toivon pikaista COPD-diagnoosia ja siihen tautiin kituen kuolemista sillä kun on valmis myrkyttämään itsensä lisäksi myös toisia ihmisiä on saatava mitä on tavoitellut.

Kerran päivässä





- Ulkona ruokailusta



Onko blogi lainkaan varteenotettava, ellei siinä esitellä mitä tuli syötyä? Lifestyle blogeissa syödään ja kuvataan ruokia ravintoloissa. Ruokablogeissa esitellään kotitekoisia sapuskoja.

Tämän blogin tyylilaji ei ole kirjoittajalle vielä varmistunut. Niinpä kaikkea saa ja kannattaakin kokeilla. Liityn siis ruoka-annoksen esittelijöiden joukkoon. 
Kas tässä: Russian Onion Steak luki ruokalistassa. Miksei muuten selkeällä suomenkielellä Sipulipihvi? Venäläistä oli toi smetanaknööli.








Olen lihansyöjä. Kasviksia ja hedelmiä ottakai, kunhan joukossa on kunnon lihaa. Tässä kohtaa nostan esiin mielestäni yhden hillittömän epäkohdan, jossa tasa-arvosta ei ole mitään hyötyä. Miesten ja naisten aineenvaihdunta joka valitettavasti menee miehille 6-0. Että mä kadehdin miehiä jotka syövät hyvää ja paljon, eivätkä liho grammaakaan. Kunnon aterian jälkeen onkin jo saatava jotain huikopalaa viimeistään muutaman tunnin kuluttua.
Naisen on usein harkittava jo etukäteen mitä syö kun on menossa ulos syömään. Salaattia ja herneenversoja. Silleen pikkuisen. Että voi nauttia oikeaa ruokaa sitten myöhemmin. On se niin väärin!
Kun minä syön mojovan aterian, kuten tänään, en koko loppupäivänä nauti kahvia tuhdimpaa. Ei ole nälkäkään ei sen puoleen. Kaikki päivän kalorit ovat siinä yhdessä lautasellisessä. Enkä muuten aamullakaan juonut kuin mukin kahvia. Tiesin että päivällä menen ulos syömään.

En kovin usein käy ulkona syömässä. 
Syön mieluummin useammin kuin kerran päivässä.

Syntymäpäivä





- 5/5 päivä



Vuodessa on kaksi juhlaa jotka erityisesti muistuttavat minua menneestä ja saavat miettimään tulevaa: Oma syntymäpäivä ja vuoden vaihtuminen.
Vuosien karttuessa synttäristä on tullut ikävä muistute vanhenemisesta. Taas vuosi lisää. Oman ajan rajallisuuden tiedostaminen ja terveyden menettämisen pelko vaikka sellaiseen ei ole tällä hetkellä mitään aihetta. Syntymäpäivänä on tullut tavaksi tehdä katsauksen menneeseen. Vuosi eletty edellisestä juhlapäivästä. Edessä aika josta vielä ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Mielessä haikeutta.

Tätäkin syntymäpäivääni vietin ristiriitaisin tuntein. Aamusta oli juhlavaa kun mies kattoi pöydän. Sain lahjoja. Kaunista huomaavaisuutta joka ilahdutti. Mielessä haikeus jota ei osaa selittää.

Myöhemmin päivällä kävin Kirsin luona. Kirsi on ihana kosmetologi johon talvella tutustuin mennessäni hänen luokse saamaan miellyttävää kasvohoitoa.
Sille tielle jäin. Joka toinen kuukausi käyn kasvohoidossa. Samalla jutellaan mukavia ja Kirsiltä voin ostaa hyviä, kohtuuhintaisia ihonhoitotuotteita. Kirsi piristi minua mukavilla jutuilla ja antoi palautetta. Olen ollut tunnollinen ihon hoidossa ja se on tuottanut hyvää tulosta. Mielessä haikeus, joka alkoi menettää otettaan. Kotimatkalla ihailin aurinkoa taivaan täydeltä. Sininen taivas. Mun synttäripäivä.

Päivä jatkui pienimuotoisella juhlinnalla. Haikeus alkoi olla jo taka-alalla jos sitä oikeastaan enää olikaan.





Hyvähän tästä tuli. Vaikka olikin syntymäpäivä ;)

Aikaa itselle





- 4/5 päivä

Mulla on pitkäaikainen kampaajasuhde. Yhdessä mietittiin tänään Jaanan kanssa että toistakymmentä on meitä yhdistänyt mun hiukset. 
Tuttuus ja turvallisuus on mulle tärkeää. Kun luottokampaaja on löytynyt hänen perässä olen valmis kulkemaan vähän pidemmällekin. 
Jaanaa olen seurannut neljänteen kampaamoon. Muuttosäde on onneksi ollut muutama kilometri suuntaan ja toiseen. Nyt Jaanan liike on pienen kävelymatkan päässä kotoa. 

Kampaajalla käy noin viiden viikon välein. Se on hiuksilleni sopiva väli.
Olen vaihtelunhaluinen. En kovin kauan jaksa katsella samaa hiusmallia. Jaana on aina valmis ideoimaan jotain kivaa pientä uutta. Tällä hetkellä on menossa hiuksien kasvatus vaihe. Se alkoi vuosi sitten kun Nizzan reissulla näin erään ranskattaren tyylikkään hiusleikkauksen. Naisen hienostunut käytös ja hänelle erittäin hyvin sopiva hiusmalli iski tajuntaani kuin leka. Kuvasin naisen ja matkan jälkeen esittelin kuvan Jaanalle. Uutta hiusmallia kohti on sen jälkeen menty. Lyhyestä poikamallista kohti naisellisempaa.
Tavoite alkaa olla jo saavutettu. Vielä vähän molemmilta sivuilta pidemmäksi ja otsatukan kasvattaminen pois. Sitten se olisi siinä. Ainakin sen aikaa kun jotain muuta alan kaivata.





Kampaajalla käynti on aina hetki itselle. Pyrin käynnin järjestämään niin, että ei ole kiirettä mihinkään. Kampaajan jälkeen korkeintaan vähän shoppailua ja sitten kotiin. Nauttimaan uusista hiuksista. 
Itsensä hemmottelu on noussut arvoon arvaamattomaan. Satsaan siihen aikaa ja tarvittavan määrän rahaa. 
Eikä senttiäkään mene hukkaan. Investoinhan itseeni

Opettamisesta







- 3/5 päivä 



En ole opettaja koulutukseltani. Nykyisessä työssäni kuitenkin opetan. Silloin tällöin. Oikeastaan aika usein. Opetan ja opastan työntekijöille erilaisia atk-taitoja. Niitä on kehitettävä kaiken aikaa.

Tähän tehtävään olen ajautunut. Opettaminen ei ole ollut tavoitteena. Se on tullut kylkiäisenä muuten mieleiseen ja mielenkiintoiseen työhöni.

Tänään oli taas opetuspäivä. Ennen kuin koulutuspäivä käynnistyy olen tehnyt valmistelutehtäviä:
  1. Perehtynyt opetettavaan aiheeseen. 
  2. Tehnyt siihen liittyviä ohjeita.
  3. Valmistellut koulutuksen rungon ja sisällön. 
  4. Tehnyt koulutuksessa läpikäytävät harjoitustehtävät.
  5. Suunnitellut koulutuspäivän aikataulun minuutilleen. 
  6. Varannut koulutustilat. 
  7. Vienyt koulutukset koulutuskalenteriin, jonka kautta ilmoittaudutaan koulutuksiin. 
  8. Vastannut lukuisiin koulutusta koskeviin sähköposteihin ja puheluihin. 
  9. Lähettänyt ennen koulutusta ilmoittautuneille tarkemmat tiedot koulutuksesta ja koulutusmateriaalin.
  10. Hoitanut samaan aikaan varsinaista työtehtävääni, jonka sivutuotteena kouluttaminen on.


Opetustyö on haastavaa. Kuinka kertoa uudesta asiasta ja opettaa se muille niin että he oikeasti jotain oppivat. 

Opettaminen on yksi tärkeä palvelustehtävä. Palveluala ei ole tyhmien ala. Tarkoitan, että kouluttaja ei ole itsetarkoitus eikä maailmannapa. Kouluttaja on tiedon välittäjä. Koulutettavien palveluksessa. Antamassa tietoa. Opettamassa.

Kouluttajan tehtävänä ei ole kikkailla omilla tiedoillaan eikä näyttää mitä kaikkea hän osaa. Kouluttajan tehtävä on tuntea opetettava asia hyvin ja perehdyttävä mahdollisuuksien mukaan koulutettavien taustaan: mistä lähtökohdista koulutettavat tulevat uusia asioita opiskelemaan.

Kouluttajan on oltava määrätietoinen ja samalla joustava. Kaikki aistit valppaina. Jokainen opetuskerta on erilainen. Ryhmän tarpeisiin on pyrittävä vastaamaan koulutussuunnitelmaa unohtamatta. Tarpeen mukaan ennakkosuunnitelmista on pystyttävä poikkeamaan kuitenkin niin että koulutukselle asetetut tavoitteet täyttyvät.

Opettaminen on raskasta mutta palkitsevaa. Opettaja oppii itsekin joka kerran jotain uutta. Kun huomaa koulutettavilla "lampun syttävän" ja opetetun asian alkavan jalostua kuulioiden ajatuksissa, tuntuu se oikein hyvälle.
Siemen on kylvetty. Pikku hiljaa se tuottaa oppijalle hyvää satoa.

Aamuaskareet



- 2/5 päivä


Rutiineista ollaan montaa mieltä. Toisten mielestä ne ovat rajoittunut, ennalta arvattavissa oleva tapa toimia. Toiset taas tukeutuvat rutiineihin. Ne auttavat selviytymään monista tilanteista.
Minä kuulun ehdottomiin rutiinien kannattajiin. Ilman miljoonaa toistoa en selviäisi arkiaamuistani.
Herätys viimeistään klo 5.30 (ei ole ihmisen aika nousta, toim. huomautus)
* Kahvi valmistumaan.
* Aamupesut ja puunaukset.
* Kassulle ja Kekelle (meidän kissat) aamupalat.
* Hesaria pintapuolisesti kahvikupposella höystettynä.
* Muutama peli Farm Heroes Saga-peliä (pahasti koukussa).
* Meikkaus. Aamun paras asia on hetki itselle. Arkiaamuina en koskaan   astu kynnyksen yli ilman meikkiä. Muulloin ei ole ihan niin tarkkaa.
* Meikkauksen lomassa tv:n aamulähetysten seurantaa toisella korvalla.


Lähtö töihin klo 7.00-7.30. Onneksi aika hieman joustaa.
Ja eläköön rutiinit!


Parhautta



- 1/5 päivä



Facebookissa on liikkeellä haasteketju, jossa haasteen saanut valokuvaa viitenä päivänä elämäänsä ja jakaa kuvat ja niihin liittyvät tapahtumat muiden katsottaviksi. Olen toivonut haasteen osuvan kohdalleni. Ei ole tärpännyt. Mutta siitä viis. Haastan itse itseni. Kukas sen kissan hännän nostaa ellei katti itse!

Oukei. Tämän päivän erityistapaus oli käynti laboratoriossa. Onneksi harvoin tarvitsee käydä. Sen takia jännittikin. Jännitän kaikkea joka liippaa mun koskemattomuutta.


Pitkä jonottamisaika oli tuskastuttavaa mutta sen korvasi ystävällinen palvelu. Iloinen tervehdys näytteenottajalta. Taitavasti otettu näyte. Kaiken kruunasi siltä istumalta tehty puhelinajan varaaminen lääkäriltä tuloksen kuulemista varten. Kyllä, ihan siitä näytteenottohuoneesta käsin se hoitui. Ei jonottamista ajanvaraukseen. Ei takaisinsoiton odottamista.

Hyvä palvelu ilahduttaa aina kun sitä saa osakseen.

Minun retretti



~ Hiljentymisestä 


Pääsiäinen antoi mahdollisuuden olemiseen ja ajatteluun. Ajattelun tuloksista on ole niinkään varma mutta se että ajatus kulkee esteittä on virkistävää. Poukkoilee asiasta toiseen. Suunnittelee tulevia, muistelee menneitä. Pysähtyy olemassa olevaan.
Mun retretti on Isomeri. Karu rantaviiva. Horisontti kaukana.
Tilaa kaikelle.


Avajaiset


- Alku -

Vuosien ajan käsinkirjoitettuja päiväkirjoja, vihkoja, kalentereita, muistilehtiöitä. Hyllyillä ja kaapeissa pölyttymässä täyteen kirjoitettuja kirjoja ja lehtiöitä. 

Valokuvia, valokuvia ja aina lisää valokuvia. Aluksi paperisia, nykyään sähköisiin muisteihin varastoituina. 

On aika yhdistää kirjoittaminen ja valokuvaaminen. Aloittaa itselleni ihan uutta.
Kertoa tarinoita aikuisen naisen elämästä ja ihan takuuvarmasti esitellä paljon valokuvia. Kamera(t) ovat liki kiinni kasvaneita käteeni. Pitävät pesäänsä isoissa olkalaukuissani. Ovat siellä missä minäkin.

Oikeasti aikuinen - blogi on näin avattu. Huh, kun on jännää painaa Julkaise-nappulaa.

Tervetuloa mukaan!







Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen