Äkkilähdöstä sanoihin



*muutama ajatus sanavalinnoista 
           ja kuullun ymmärtämisestä


Tapahtui sunnuntaiaamuna:
Klo 8.10
Mies: ”Kun sä heräsit näin aikaisin, ni ehditään tekemään tänään vaikka mitä.” Mies herää arkena ja juhlana aina aikaisin. Viimeistään seiskalta. Niin että sillä on päivä jo pitkällä kun minä viikonloppuna vasta heräilen.
Näin aikaisin ja ehditään tekemään… palataan näihin kohta.

Päätin sivuuttaa salamia aivoissani aiheuttaneet sanavalinnat. Hyvä minä!

Minä: ”Kaikki käy, ehdota.” Hörpin kiivaalla tahdilla aamukahviani, jonka tavallisesti nautin kaikessa rauhassa. Kahvin lipitys tukki suuni, josta pyrki ilmoille muutama naseva kommentti miehen sanavalinnoista. Otti aivoon oikein urakalla.

Mies selaili nettiä, oikeastaan oli jo Finnkinon sivuilla katselemassa päivän leffatarjontaa. Sieltä valikoitui juuri ensi-iltansa viettänyt Äkkilähtö-elokuva, näytös klo 10.30.

Valmistautuminen huippu nopeasti - tuli tunne muuten et ihan kuin olisin nukkunut pommiin - matka kovalla kiireellä (huom! näinkin voi viettää rauhallista sunnuntaiaamua) leffateatteriin. Henkäisy perillä, huh, ehdittiin ajoissa. 

Äkkilähtö Äkkilähtöön :D 



No mut sit aiheeseen. Sanojen merkitykseen. Niiden edustamiin asioihin meille itse kullekin. Kuinka paljon sanoilla ilmaistuun vaikuttaa se kuka ne sanat sanoo? Mikä osuus on kuulijalla, kuinka hän kuultuja sanoja tulkitsee? Vaikka kieli on yhteinen, väärinymmärtämisen – tahattoman ja tahallisen - riski on aina olemassa. Ja kuinka paljon siinä on kysymys halusta kuunnella rivien välistä? Ymmärtää tahallisesti väärin.

Vastuukysymykset puhutun ja kuullun ymmärtämisessä jakautuvat… nyt mennäänkin vaikealle alueelle, mutta sanoisin että aika tasan.
Kun me puhumme, meillä on vastuu sanoa asiamme selkeästi ja ymmärrettävästi. En tarkoita selittelyä selittelyn vuoksi vaan että pyrimme siihen, että tulemme ymmärretyksi oikein. Jos haluamme kettuilla sanat toimivat aseenamme. Ne antavat taitavalle sanankäyttäjälle lukuisia mahdollisuuksia heittää ilmaan piikki jos toinenkin.
Miten kuulija erottaa mistä oikeasti on kysymys?

Kuulijan asema suhteessa puhujaan on yksi tärkeimmistä. Onko puhuja asiantuntija, esimies, työtoveri, puoliso, lapsi, sukulainen, ystävä, naapuri, kaupan kassa jne. Tunteeko olevansa puhujan kanssa tasavertainen vai ei.
Ehkä eniten puhutun vääriä tulkintoja oikeassa elämässä (jätän kuulkaa nettikirjoittelun kokonaan tämän ulkopuolelle – huh!) tapahtuu silloin kun tunnemme puhujan hyvin. Tiedämme mitä hän tarkoittaa ja herkästi saatamme luulla tietävämme tasan tarkkaan mitä toinen tarkoittaa.



Mennäänpä aamun tapaukseen tarkemmin. Taustana kerron, että arkiaamuisin herään puoli kuusi. Rikollisen aikainen herätys, sanon minä. Etenkin kun kärsin tätä nykyä iltakukkumisesta. Uni tulee harvoin ennen puoltayötä. Viikonloppuina maksan univelkojani. Saatan joskus nukkua yhdeksään jopa kymmeneen. Eli kello 8 on minulle hyvin aikaista, jonka hienosti tiedän. Mutta kun se sanotaan ääneen se muuttuu pieneksi moitteeksi korvissani. Miehen puolelta vilpitön toteaminen, minulle moite. Aikaisin heräämiseen kun liitetään hienoja ominaisuuksia kuten säännöllisyys, ahkeruus, hyvyys. Paremmuus suhteessa pidempään nukkuvaan. Aikaisin herääjä on reipas ja ahkera, pitkään nukkuja hidas ja laiska. Eiks se vähän näin ole?
Konflikti olisi ollut tässä kohtaa ilmeinen, ellen olisi pidätellyt itseäni. Pointsit mulle, se onnistui tällä kertaa. Kiitos aamukahvini, jonka hörpin kiireen vilkkaa vain ettei suustani lähtisi mitään harkitsematonta. Poltin muuten kitalakeni, kaiken lisäksi.



Väitän että ne ovat nämä mielikuvat jotka saavat meidät lukemaan rivien välistä. Meillä on paljon taustavaikuttajia: oma eletty elämä kaikkine kokemuksineen joka suodattaa kuulemaamme. Omat kipupisteemme, jotka värittävät toisen puheen kuuntelua ja tulkintaa. Voi olla että itsetunnossamme on pieniä säröjä joihin solahtaessaan sanat saavat mielen kirvelemään.

Huonoimmillaan syntyy väärinkäsityksiä, joita ei koskaan korjata. Kuulija ei kysy tarkentavia kysymyksiä. Kertoja ei tiedä tulleensa väärin ymmärretyksi. Tai syntyy kova sananvaihto, jossa kuulija syytää kaiken pahoitetusta mielestään puhuja niskaan. Puhuja ei välttämättä ymmärrä edes mistä on kysymys.



Mikä neuvoksi? Tärkeintä on ottaa asiat asioina. Keskustella asioista, silloin kun niistä kerran on puhe ja välttää liikaa tunteiden mukaan ottamista. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän oikein hyvin. Mutta että edes pyrkisi siihen. Vetäisi henkeä ja hetken ajattelisi. Monet riidat ja epäselvyydet voisi ehkä välttää toista oikein kuuntelemalla. Jos jotain ei ymmärrä tai on epäselvää, kysymällä tarkemmin. Pieni tuumaustauko, silloin kun tunteet puheen takia alkavat roihuta. Vilkaisu peliin kun kielen kannat ovat irtoamassa kovaan kalkatukseen. Auttaisiko se?



Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Se on hyvä muistaa silloin kun puhuu, mutta myös silloin kun kuuntelee. Olenko vain kaiku, joka vastaa samalla mitalla vai vastaanko ihan omin sanoin ja ajatuksin. Tai jos vaikka en sanoisi mitään. Vaihtaisin vaikka puheen aihetta.
Olisikohan oma elämä silloin parempi paikka olla?

Taas niin mukavaa: Lämpimästi tervetuloa Anu Bloggerin kautta blogin seuraajaksi. Mukavaa, että liityit joukkoon <3

Paljon hyviä sanoja ja kauniita ajatuksia uuteen viikkoonne te siellä.

Sii juu!

Äkkilähtö on muuten ihan mukava, hauska ja viihdyttävä elokuva. Ei mitään syvällistä, mutta tartteeko aina ollakaan?
Ja oikeassahan mies oli. Ehdittiin paljon. Kuten pitkälle lenkille elokuvan jälkeen :)



Ilahduta kommentilla





Pieces of miracles – blogista lähti mulle mukaan inspiroiva ja ajatuksia herättävä 
Ilahduta kommentilla – haaste. 


Mikään ei ilahduta minua blogin pitämisessä enemmän kuin kommentit. Postaukseni on luettu, se on herättänyt ajatuksia ja että ne ajatukset vielä kirjoitetaan kommenttiboksiin. Halaisin jokaista niin tehnyttä, jos voisin. Jokaiselle lähetän lämpimiä ajatuksia, sillä jokainen kommentti

ilahduttaa
antaa tunteen, etten ole täällä yksin
antaa erilaisia näkökulmia ja inspiroi uusiin ajatuksiin
antaa potkua uusiin postauksiin
on vastavuoroista teiltä minulle, minulta teille

Tämä on tärkeää muistaa myös blogien lukijana. Seuraan aika isoa joukkoa blogeja ja etsin myös koko ajan uusia tuttavuuksia. Paljon enemmän luen kuin kommentoin. Pahus, tälle on tehtävä jotain! Ryhtiliike jolla osoitan blogin kirjoittajalle lukeneeni ja arvostavani kirjoitusta niin paljon että kirjoitan kiitoksen, oman ajatukseni. Että näen sen joskus vähän hankalaksi tuntemani pienen vaivan ja jätän kommentin. Hankaluudella tarkoitan sitä toisinaan hyvinkin monipuolista klikkailua ennen kuin kommentin saa julkaistuksi. Vähän huono tekosyy, mutta sillä selitän itselleni ettei nyt just olisi aikaa…



Blogin kirjoittajan tärkeä tehtävä on lukea kommentit ja vastata niihin. Mielellään kohtuullisen (lyhyessä) ajassa. Erityisesti kun jotain kysytään siihen nopea vastaaminen 
on tärkeää. Näin mahdollisimman moni muukin lukija näkee vastauksen. Koska kommenttiboksia luetaan ahkerimmin tuoreeltaan, kun postaus on julkaistu.

Tiedän, tiedän että tämä on vaatimuksena kohtuullisen iso erityisesti blogeissa joissa kommentoidaan vilkkaasti ja runsaasti. Voih, kun joskus oma blogi olisi sellainen. En kyllä valittaisi yhtään :)

Tiedän myös, että suurimmalla osalla blogi on harrastus työn ja muun elämän viedessä ison osan vuorokauden tunneista. Siitä huolimatta bloggarin on tehtävä, mitä bloggarin on tehtävä: vastattava kommentteihin. Se on sitä vastavuoroisuutta ja yhteydenpitoa lukijoiden kanssa. Uskon suurimman osan lukijoista arvostavan sitä. Tässä kohtaa ei mulle mitkään selitykset auta. Blogi, jossa ei kirjoittajan puolelta vastata kommentteihin on kylmä, sisäänpäin lämpenevä ja itseriittoinen.
Kommentit ovat tärkeitä ja niitä arvostetaan kun kommentteihin vastataan. Tämä on selkeä viesti blogin kirjoittajalta.

Mitäs olette ystäväiset tästä aiheesta mieltä?
Odotatteko kommentteihinne vastausta? Kysymyksiinne varmasti ainakin, eikö vaan?
Palaatteko myöhemmin katsomaan, miten oma kommenttinne on otettu vastaan?
Tuleeko teidän tilattua uudet kommentit tiedoksenne (jos se on mahdollista), kun jätätte kommentin?
Miltä tuntuu blogi, missä ei kommentteihin vastata koskaan tai vain harvoin ja valikoidusti?

Haastan meidät kaikki kommentoimaan ahkerasti ja teitä muita bloggaajia tarttumaan tähän haasteeseen. Laitetaan kommenttiboxit lujille :D

Nyt olis kuule tosi ihanaa, jos luettuasi tämän jättäisit kommentin. Vaikka vain että luettu ;) 

Olisi meinaan kiva tietää montako teitä piipahti tämän postauksen äärellä tänne asti. Mua kun itseäni vähän vaivaa nämä mun pitkät jorinat. Että jaksaako näitä kunnolla lukea. Mä en vaan millään osaa sanoa asioitani muutamalla lauseella. Ihailen kovasti sitä taitoa.

Nyt meikä lähtee tästä blogikierrokselle lukemaan ja kommentoimaan. 
Voikaa kaikki hyvin te siellä. Sii juu!


Täällä bloggaan osa 1



- paikat, joissa syntyvät tämän blogin jutut
             *haaste - juhuu mä tykkään kaikenlaisista haasteista!



Sain haasteen Tuula´s life blogin Tuulalta, ihanalta Barcelona-ystävältäni. Oikeasti ja valitettavasti emme ole koskaan tavanneet, mutta matkustimme viime keväänä sattumoisin Barcelonaan ihan perä jälkeen. Tuula edellä ja minä perässä. Blogeissamme ja Instagramissa jaoimme kuvia ja matkamuistoja. Kerran sitten Tuula kommentoi, että olen hänen Barcelona ystävänsä ja tykkäsin siitä kovasti. Muistatko Tuula? Tunne on molemminpuolinen <3

Haaste kuuluu näin: Missä kukakin bloggaaja kirjoittaa blogiaan? Eli katsellaan yhdessä, minkälaisissa paikoissa blogikirjoitukset syntyvät.

Tässä minun top 5 blogin päivitys paikat:

Ensimmäisenä esittelen paikan, missä aloitin blogiurani. Se on työhuoneessa Lundia kokonaisuuteen upotettu pieni työpiste. Vaikka tila on pieni, mahtuu siihen ympärille kaikki tarpeellinen. Tietokone ja paljon kaikkea sälää. Lasten askartelemia muistoja, pitkä rivi muistikirjoja (olen heikkona niihin) paljon kyniä ja seinässä kalenteri, joka on tyttären joululahja. Kalenterin joka kuukauden kohdalla on kuva tyttären kissasta Herra Sir Luizista, joka valitettavasti kuoli tammikuun alussa, kun vuosi ole vasta aluillaan. Kalenterin olen tarkoituksella jättänyt aloitussivulle, tammikuun kohdalle, muistuttamaan miten suloiset tassun jäljet vanha herra jätti sydämiimme. 
Työtuolini on vanha, miehen isovanhemmilta peritty. Selkänojalla roikkuu äitini Marimekon käsilaukku, jota hän käytti ennen kuolemaansa. Kaikki tavarat sisällä kuten äiti ne oli sinne pakannut.
Työpiste jäi vähemmälle käytölle kun vuosi sitten ostin itselleni MacBook Pron. Ostin sen kakkoskoneeksi - Mac käyttäjät, nyt ei saa nauraa ;D - mutta ei mennyt kauaa, kun hyvin palvelut Sony Vaio jäi kakkoseksi. MacBook on niin nopea, kepeä, kätevä ja yhteen sopiva iPhonen ja iPadin kanssa että nyt me (tietsika ja minä) päivitetään blogia siellä missä parhaimmalle tuntuu.

Kun käsittelen kuvia istun useimmiten ruokapöydän ääressä. Siinä on mukavasti tilaa ja tykkään kuvia käsitellessäni käyttää hiirtä. Katseeni osuu usein vastakkaisella seinällä olevaan vitriinikaappiin, josta osa on täytetty tanssikilpailu saavutuksilla. Mieheni ja minä tanssimme vakioita ja lattareita, teimme kovasti töitä joka palkittiin kilpailuissa mukavana menestyksenä. Ihania muistoja. 
Tanssi on kilpailutasolla jäänyt, mutta sydämeni sykkii lajille lämpimästi. 
Ruokailutilan peili on setäni tekemä. Kehys puuta, pienistä palasista koottu. Peilin kautta näkyy viipale työhuonetta.
Kun kuvat on käsitelty teen itse postauksen tilanteen ja tunnelman mukaan. "Iltatöitä" tulee tehtyä sängyssä lepäillen. Ei saisi, se haittaa unensaantia. Ainakin minulla.

En osaa vastustaa makuuhuoneen rauhaa. Tykkään sen tunnelmasta. Usein perheemme kissat ovat seurana. Sänkyä vastapäätä on koko seinän mitalta komero, jonka ovista keskimmäinen on peili. Jälkimmäinen kuva on näkymä sängystä peilin kautta.



Kaikista useimmin blogini kuitenkin päivittyy olohuoneesta käsin. Sohvan nurkka on siellä mieleisin paikka. Sen etuna on TV:n läheisyys. Samalla kun on tietokoneella voi toisella silmällä ja korvalla seurata televisiota. Sohvalle voi oikaista itsensä pitkin pituutta. Siitä asennosta itseni usein löydän kun postaus on valmis. Se on aika koominen näky :) Tarkkasilmäinen huomaa, että sohva alkaa olla heikossa hapessa. Sisäkalut pursuilee. Hyvin on siis sohvan pintaa kulutettu. Uusi sohva on tilauksessa. Kotiutuminen pääsiäisen tienoilla - jippii!
Tyyny lattialla on yksi kissojen monista pedeistä, joita kotoa löytyy.




Nojatuoli raheineen tarjoaa mukavan paikan olla ja ajatella. Usein töiden jälkeen keitän kupposen hyvää kahvia ja istahdan nojatuoliin. Olohuone parvekenäkymällä, missä taivas on pääosassa miellyttää rauhaa rakastavaa mieltäni. Tässä istuskellessa on myös mukava päivittää blogia.
Taulu taustalla on taidemaalari professori Kaarlo Koroman öljyvärityö Katajanokan vanhasta sillasta vuodelta 1974. Taulu kuvaa lapsuuteni maisemia.



Näin. Tässä ne ovat paikat joissa blogipostaukseni syntyvät. Ja aivan kuten Tuula, jatkan tätä haastetta vielä kesällä, sillä silloin minulla on aivan erilaiset maisemat postauspaikkoina. Saari ja sen kallioiset rannat.

Haastan mukaan esittelemään omat mieleiset blogin kirjoituspaikat



Lähtisittekö mukaan? Kaikessa rauhassa, ei kiirettä :)

Ja kaikki muutkin, jotka tästä innostuvat. Mielelläni näkisin, missä te blogia päivitätte.

Loppuun vielä iloista asiaa: Vintagentti on liittynyt Bloggerin kautta blogin seuraajaksi. Lämpimästi tervetuloa <3

Voikaa kaikki hyvin <3 Sii ju!





Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen