- testailua ja maistelua
Olen innostunut leipomaan muffineita - vai muffinseja. Kumpia ne niinku oikeasti ovat...? No kuiteskii, se on ihan helppoa hommaa eikä resepteistä ole puutetta. Joka makuun löytyy jotakin, makeaa ja suolaista.
Muffinit ( mulle ainakin muffinit on muffineita ;D ) näyttävät olevan jonkin sortin muotimurkinaa, jos erilaisiin reseptijulkaisuihin on luottaminen. Ja mikseivät olisi. Kivaa leivottavaa ja tarjottavaahan ne ovat.
Jos sulla sattuisi muffinihammasta kolottamaan, niin tässä yksi mainio helpotus siihen himotukseen.
Taikina syntyy helposti:
Kananmunat ja sokeri vaahdotetaan ja sulatettu, hieman jäähtynyt voi sekoitetaan joukkoon.
Kaikki kuivat aineet sekoitetaan kulhossa ja siivilöidään taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Sekoitellaan rauhallisesti maidon ja jauhoseoksen lisäämisen lomassa ja lopuksi lisätään suklaahiput.
Taikina jaetaan muffinivuokiin (mulla oli niitä 12 kpl) ja kannattaa laittaa vuoat varmuuden vuoksi muffinipellille. Varsinkin jos vuoat on kovin paperisia. Ettei muffinit paistuessaan leviä korkeuden kustannuksella.
Paistoaika n. 20 min uunista riippuen. Tunnet omasi, joten paista sen mukaan.
Nostele muffinit jäähtymään ja tee pintahörsöntörsö.
Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja tomusokeri. Mausta piparminttuaromilla. Aloita aromin lisääminen varovaisesti. Sekoita huolella ja maista. Alkuperäisen ohjeen yksi maustemitallinen oli omaan makuuni liian mieto. Lisäilin ja maistelin kunnes löytyi suuhun sopiva maku.
Piirrä geelivärillä pari kolme raitaa pursotinpussin sisäpuolelle pystysuunnassa ja lusikoi täyte pursottimeen. Pursota täyte muffinien pinnalle.
Useammasta yrityksestä huolimatta en onnistunut saamaan kirkkaamman punaisia raitoja. Olisiko geeliin lisättävä hieman karamelliväriä? Tätä en ole kokeillut, joten en tiedä mikä olisi lopputulos. Jos tähän on joku hyvä ratkaisu, niin kerro. Olen pelkkänä korvana.
Keitä hyvät kahvit ja nauti.
Resepti bongattu - klik Katsokaa hei, miten kirkkaita punaisia raitoja sillä on. Mistä se mahtaa johtua?
a) Karamelliväri
b) Parempi leipuri
c) Photoshoppaus
Vastaan vaihtoehto b ;D
Miltäs kuulostaa? Maistuisiko sulle?
Maarit on liittynyt blogin seuraajaksi Bloggerin listoille. Bloglovin, Blogit.fi ja Facebookin kautta blogi on saanut myös uusia seuraajia. Lämpimästi tervetuloa kaikki <3
Olen niin iloinen!
Mukavaa viikonlopun jatkoa <3 Sii ju!
Sori, jätin ohjeen lukematta, kun yritän olla nyt ilman liikoja herkkuja. Päätin vain että ovat liian vaikeita valmistaa ;)
VastaaPoista:D Tää oli hyvä!
PoistaOikeissa kohdissa kannattaa oikaista :D
Herkullisen näköisiä :)
VastaaPoistaKiitos Outi <3
PoistaSuklainen muffini ja piparminttu päällinen sopivat hyvin yhteen.
Namm...varmasti hyvää ja kauniita ovat!
VastaaPoistaKiitos Irmastiina <3 Hyviä... olivat. Pyyhkii suupieliä :)
PoistaIhan on minun oloinen resepti, suuri nam. Hyvää ystävänpäivää <3
VastaaPoista<3
PoistaKiitos Tiia samoin, hyvää ystävänpäivää <3
Makoisaa Ystävänpäivää!
VastaaPoistaKiitos ihana <3
PoistaSamoin sinulle :)
Hitsit sentään miten hienoja kuvia sinulla täällä onkaan. Liityin lukijaksi, että näen ja luen jatkossakin :)
VastaaPoista<3
PoistaVoihan että! Kiitos tosi paljon. Palautteesi lämmittää.
Mukavaa, että liityit joukkoon :) Tervetuloa!