Jämiä

- polvisukat, kakku ja puolukkahillo

Sukissa lankana Novita 7 veljestä eri väreinä.

Malli omasta päästä

Sunnuntai on kulunut jämistä nautiskellen. Sain vihdoin valmiiksi jämälangoista kokoon neulotut polvisukat. Mikään ei rassaa niin kuin erikokoiset lankakerät, joista ei yksinään saa mitään tolkullista. Niitä on nurkat kallellaan. Näihin sukkii upposi mukavasti näitä turhakkeita.
Sukat ovat olleet jo hyvän aikaa muuten valmiina, mutta se kaikkien langanpäiden päättely - uuuuh! - se on vähän odottuttanut itseään. 
Jos jotain niin viimeistelyä osaan vitkutella. Mieli olisi jo uusiin töihin ja tärkeä mutta usein työläs loppusilaus ei aina inspiroi.
Tänään otin itseäni niskan kohdalta kiinni ja pakotin itseni hommiin. 
Nyt kun sukat ovat oikeasti kokonaan valmiit, ihmettelen että mikä siinä oli taas niin vaikeaa. Kaikki keskeneräinen ja tekemätönhän se mieltä painaa. Valmis saa iloiseksi.
Mitäs tykkäätte lopputuloksesta?

Kokoonkursimista odottaa myös neuletakin osat. Yritän inspiroitua sen kokoamisesta ennen kesähelteitä ;)

Pitkän ulkoilulenkin jälkeen maistui mutakakun jämät. Hyvällä omallatunnolla mäiskin menemään kuohkean vaniljakastikkeen ja kirpeän puolukkahilloin kanssa. Oletteko maistaneet tällaista komboa? Mutakakku - puolukkahillo. On muuten hyvää. Mutakakun tönkkö makeus taittuu mukavasti kirpeän puolukan seurassa.

Puolukkahilloon liittyy muistoja. Se on muutama vuosi sitten kuolleen äitini valmistamaa. Huolella tehtynä ja hyvin säilytettynä se on säilynyt hyvänmakuisena ja käyttökelpoisena tänne asti. Nyt sitä maistellaan pieniä määriä kerrallaan ja toivotaan että se vielä jonkun aikaa riittäisi. 
Haikeaa, ettei äitiä enää ole, mutta hänen valmistamaa hilloa kylläkin. 
Sitä pitää kiinni siitä mitä on. 
Muistoista ja puolukkahillosta.

Mukavaa lopuksi. Wanhan Wallankumous on liittynyt blogin seuraajien joukkoon. Lämpimästi tervetuloa <3

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikki te siellä.
Kevättä kohti mennään :)
Sii juu!

Päivä pinkissä

uudet kynnet ja muuta samaan sävyyn

Muistikirja Victoria´s Jounarls Suomalaisesta

Kynnet ja kello J&K Beauty 

(itse maksettu, ostettu)

On kuulkaa taas niin pinkkiä, että silmiä kirvelee :D

Aina kun luulen, et mun pinkkikausi on ohitse, niin eikös mitä! Olen yltä päältä pinkillä päällystetty. Oi että mä sanon ja tarkoitan joka sanaa. Että en mahda itselleni mitään.

En osaa selittää mikä pinkissä on niin mieleistä. Saatan yllättää itseni tekemässä pinkkivalintoja ihan tiedostamatta. Tiedättekö, silleen että valinta osuu pinkkiin, sitä edes ajattelematta. Jostain ydinjatkoksesta se varmaan tulee. Koska syvältä se tulee. Sitä on vaikea vastustaa. Onkohan mulla pikkutyttönä jäänyt pinkkikausi elämättä? 

Mieleinen väri vetää puoleensa kuin magneetti. Sen huomaan kaikkien muiden värien keskeltä. Se on siellä ihan vain sinua varten, eikö totta?

Kynsissä - jos tarkkoja ollaan - on nimetön ehta pinkki, muut niinkuin sinne päin. Nimettömissä on niin sanottu sokerointi. Pinta vähän karhea ja kauniisti kimaltava.

Mut sit mun uusi muistikirja, hei! Muistikirja, joita mun ei enää pitänyt hankkia, mutta joita ilman en osaa elää. Se on niin ihana. Täyttä pinkkiä ja kaunis. Nepparilukitus, joka kätkee lenkin alle paikan kynälle. Kauniit kullatut sivujen reunat. Paksu ja kookas. Pinkin ja kullan väriset kirjanmerkkinauhat. Paljon tilaa kirjoittaa. Sattumalöydös. Tai johdatus, kuin vaan. Ah, kuulkaa mä huokaan ihastuksesta. 

Noh, ettei menis ihan karkkihömpäks tän päivän jutut, niin pikkusen musta - metalli - kimallusta sekaan. Uusi rannekello kivalla, pari kertaan ranteen ympäri kiedottavalla rannekkeella. Tämäkin tuli eteen pyytämättä, enkä mä sitä voinut vastustaa. 

Oikein olen iloinen kun en siinä kohtaa saanut mitään päättäväisyys tempausta. Että olisin jättänyt ostamatta. 

Mulle kellot on asusteita, enhän mä useimmista edes ilman rillejä näe viisareita ;D Kelloja saa olla paljon erilaisia. Kellon ulkonäkö ratkaisee ostopäätöstä tehdessäni. Viisareista viis, paitsi jos niissä on joku kiva yksityiskohta (jonka mä erotan).

Miltäs näyttää mun pinkkivarustus? Nyt ei kannata sanoa, että aikuistu nainen ja valitse ikääsi sopivat värit. Ei tuu menemään läpi. 

Ikääsi sopivat värit hhhhmm ? - kuulostaa niinkuin mulla olisi jotain ennakkoluuloja, tällä ikä - väri akselilla. Mut ei mul kyl ole, luultavasti.

Onko sinulla väriä, jota ilman ei tule mistään mitään? Joka vetää puoleensa niin, että tuntuu. Väri jota tarvitset. Jonka valitset aina uudestaan?

Iloisena toivotan lämpimästi tervetulleiksi uudet blogin seuraajat Majan Molla, Vaateviidakon Pirjo ja Susanna. Mukavaa että liityitte joukkoon <3

Mukavaa viikonlopun odotusta kaikki te siellä.

Hitsi, huomenna on tosiaan jo perjantai.

Aika kuluu vaikka ei viisareita näkiskään - kiäh :)

Sii juu!

Matkalle

kun uni ei intoilijalle tule...

Italia, San Marino, Firenze. Ainakin ne, mutta varmasti paljon muutakin. Elämyksiä. Uusia kokemuksia. Silmän ja sydämen ruokaa. Herkkuja nautiskelijalle, kypsiä viinejä. Vehreyttä ja aurinkoa.

Toukokuussa. Meidän kevään keskeltä matkataan miehen kanssa Toscanan auringon alle. 
Voi, voi että! Ihanaa, niin kuulkaa kertakaikkisen suloista.

Mikä matkoissa on ihaninta? Tietty siellä perillä kaiken uuden, erilaisen ympäröimänä. Silloin jo ollaan siellä mitä on odotettu. Vai matkan odotus? Se alkaa kun matka on tilattu, lennot, majoitus ja sen sellaiset. Siitä alkaa kihelmöivä onnen tunnen. Valmistautuminen. Päivien laskeminen.
Tulisi jo. Tai ei ihan vielä. Tämä odotuskin on niin herkullisen ihanaa.



Kuva kähmitty Googlesta

Nyt ei tule uni. Tämmöinen hönö olen. Kun on jotain jännää, mieleistä mielessä valvon ja hehkuttelen. Kyllä tämä tästä tasoittuu. Onhan se. Että jaksan sitten toukokuussa ;D

Onko sinulla matka mielessä? Minne lähtisit, jos saisit vapaasti valita? Mikä on mieli matkaisi tähän mennessä?Kerro, kerro. Olen matkatarinafani.

Jos sinulla on Toscanasta kokemuksia, kuulisin oikein ja erittäin mielelläni niistä.

Hyvää tammikuun viimeistä viikkoa. Sii juu!

Voimaannuttava ei

aina ei voi eikä tarvitse olla mieliksi


Miten onkaan välillä vaikea sanoa ei. Siitäkin huolimatta se olisi juuri siinä kohdassa kaikista oikein sana. Kun puhelintuputtaja soittaa just kun olet kiireinen, istut täpötäydessä kulkuvälineessä, mietit töissä jotain tosi tärkeää. Annat omaa työtään tekevän ihmisen pyöräyttää mainostekstiään luurin täydeltä ja jos oikein huonosti käy, ei kiitos ei irtoa oikeassa kohdassa riittävän vakuuttavasti, huomaat ostaneesi, maksaneesi, liittyneesi johonkin jota et ollenkaan tarvitse. Ystävällinen mutta määrätietoinen ei kiitos pelastaisi tilanteesta. Pelastaisi ehkä koko päiväsi. Ei tullut mitään turhaa hankittua.

Tai joku tietty henkilö ties monennenko kerran pyytää apua asiassa, jonka sinä hänen mielestä niin hyvin ja paljon paremmin osaat. Kehuminen kun toimii myönteisenä moottorina. Noh, annas tänne mä teen, autan sua. Kun tää nyt kerran käy multa jouhevasti. Kun mun on vaikea sanoa ei, ei nyt.

Ei niin, ettei joustavuus ja auttaminen kuulu asiaan. Tottakai! Mutta jos se on yksipuolista, mitä se silloin on? Se on toisen puolesta tekemistä, toisen kannattelua... toisen töiden tekemistä omien lisäksi. Toinen on toki iloinen, mutta ei opi, ei muista kuinka se tehdään. Ja seuraavan kerran on taas pyytämässä apua "kun sä osaat niin hyvin". Näissä kohdissa kohteliaasti sanottu ei jouduttaisi ehkä pyytäjän oppimista, että hän ottaisi itse asioista selvää, selviäisi omin avuin seuraavan kerran. Kannettu vesi kun ei kaivossa pysy.

Entä laajemmin, kun vääriä tekoja ei sanallisesti tuomita? Pahaa tekoa, rikosta. Kun ei sanota, että teit väärin, rikoit toista ihmistä vastaan. Rikoit meidän yhteisiä lakeja. Toimittajat kilvan hakevat syitä miksi kävi niin tai näin. Asiantuntijoiden leukojen alla keikkuvat mikrofonit. Ymmärtämisen lausumia julistetaan.
Kiree pipo ja puulelut, niin tottakai se johtaa pahoille teille, noin kuvainnollisesti. Vääränlaista ymmärtämistä on nykyään ihan liian paljon. Väitän että jotkut ratsastavat sillä. Oikeuttavat oman tekonsa, käytöksensä. Kun kukaan ei ole sanonut ei.

Sillä,

olen vakuuttunut että ei kuuluu tarkoituksella meidän sanavarastoon. Se kertoo että joku ei käy, on väärin, ei tunnu hyvälle. Ei rajaa, kieltää. Ei on hyödyllinen sana.
Ein käyttö suojaa sanojaansa. Asettaa kuulijan paikoilleen. Näyttää hänelle kaapin paikan, jos tarve on. Tämä ei nyt vaan käy. Ei käy, ei sovi, ei en halua. Kiitos mutta ei.

Tarvitseeko ei perustella? Ystävällinen ei vai napakka, tiukka ei? Asiayhteys ratkaisee. On asioita jotka ansaitsevat ystävällisen pienin perusteluin varustetun ein. On asioita jotka lyödään tiskiin tiukasti, ilman pulinoita. Se on niin Ei!

Miltä tuntuu kun ei on saatu punnerrettua ulos suusta? Toisinaan se on todellista vääntämistä itsensä kanssa. Olisi parempi kieltäytyä, sanoa ei. Mutta kun...auts, ei oikein osaa. Kuulun tähän porukkaan. On ikävää tuottaa toiselle pettymys. Näin toistuvasti polkee omaa itseään. Tekee asioita joita oikeasti ei halua, ei ehdi, ei jaksa. Kiroilee itselleen, kun  taas kerran jätti sanomatta ei.

Lohduttavaa on että ei - tuo lyhyt yksinkertainen sana - voidaan oppia sanomaan ilman että omasta mielestä on kurjin ihminen maapallolla. Sitä voi harjoitella, mutta ensin on hyvä hieman mietiskellä miksi juuri minulle on niin vaikeaa kieltäytyminen. Siinä piilee koko asian ydin: miksi se on niin vaikeaa? Mitkä asiat, tilanteet, ihmiset ovat sellaisia, ettei kielen kannat käänny sitten millään lausumaan ei. 

Sen oppii. Olen hyvä esimerkki, uskokaa. Vaatii muutamat pitkät syvälliset keskustelut itsensä kanssa, mutta se kannattaa. Olen onnistuneesti putkauttanut suustani ulos nyt ei kuule käy. Ja tiedättekös, se on tuntunut taivaallisen hyvälle.

Kuvat omakuvia ajalta, jolloin ei oli ohjaava, opastava. Ja kamera näyttää olevan 
jo keksitty ;) Opin mikä on oikein, mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Ei on hyvä sana oikeissa paikoissa.
Elämä, se on pitkä oppikurssi. 
(Erikoismaininta mun aurinkolaseista. Eiks oo makeet :D?)

Miten sinulta irtoaa ei? Ihan helposti ja pikkuisen takerrellen? Onko joissakin tilanteissa helpompaa kieltäytyä kuin toisissa?

Lopuksi iloista asiaa, jee! Piia ja Mia ovat liittyneet blogin seuraajien joukkoon. Lämpimästi tervetuloa <3


Mukavaa viikonlopun jatkoa <3 Sii juu!

Metallinen

synttärijuhla

Muistatteko, miltä tuntui täyttää 16 vuotta? Olla oikein nuori, mutta omasta mielestä jo aika aikuinen. Usein se oli omista tuntemuksista kiinni. Oliko aikuinen vai lapsifiilis. Rinta rottingilla mentiin mutta välillä oli ihana käpertyä vanhemman kainaloon. Olla huolehdittavana. Kun itselle sopi. Kun sitä kaipasi. 

Omat mielialat riipi. Välillä kuohui mielessä kaikki. Siitäkin huolimatta että omasta mielestä ei mikään ollut niin selvää kuin omat mielipiteet. Oli oikein ja oli väärin. Raja selvä. Ihan niin kuin musta ja valkoinen. Kenestä niissä on jotain epäselvää? Ei ainakaan 16 vuotiaasta.

Samaan aikaan kun kaikki oli kristallin kirkasta, oli paljon epäselvää. Mikä musta tulee aikuisena? Mihin suuntaan mä tästä kuljen? Mitä haluan? Vai haluanko mitään? Eri päivinä eri asioita. Makaanko tässä hamaan tappiin asti kattoa katsellen? Vai valloitanko maailman?

Näitä mietin, kun viikonloppuna vietettiin 16 vuotissynttäreitä. Ihana ikä, jos multa kysytään. Kaikki edessä. Koko elämä.

Päivänsankari on imenyt metallimusiikin vaikutteita äidinmaidossa. Koko perhe, enoa myöten harrastavat metallia. Musiikkina ja elämäntapana. Vaatetusta ja kodin sisustusta myöten.

Lemmy Kilmisterin poismenoakin surivat vilpittömästi.

Päivänsankari oli valmistautunut juhlaan harjoittelemalla huolella. Soitti juhlaväelle metallimusiikkia. Itse oppinut. 
Kolme vuotta sitten isoisä antoi lahjaksi sähkökitaran. Siitä se sitten lähti. Kolme vuotta innokasta harjoittelua ja tänä päivänä sähkökitara taipuu monenlaisiin lurituksiin synttärisankarin käsissä.

Aina ei juhlakansaa "väsytetä" viulun vingutuksella tai pianon pimputuksella ;) 

Ei niin, että niissä mitään vikaa olisi. Päinvastoin! Arvostan kaikkia musiikin taitajia. Musiikinlajista, instrumentista riippumatta. Näin on.

Barcelona on tuo kuvien sormus, joululahja. Rannetta koristi musta ja hopean kimallus. Pitihän munkin vähän sonnustautua metalliin :D

Viettäkäähän mukavia talvipäiviä. Sii juu!

Neulomisesta

5+1 tosiasiaa neulomisen ilosta


Tykkään neuloa. Kaikkein ihaninta siinä on itseni kanssa oleminen. Oma seura, paras seura - heh ;) Mutta oikeasti. Omien ajatusten kuuleminen ja kuunteleminen on meille ihmisille tärkeää. Sanoisinpa neulomista jopa meditoimiseksi. 
Ja samalla syntyy jotain uutta.

Keräsin listan suositukseksi. Miksi kannattaa neuloa?

1. Neulominen haastaa. Sen on todettu olevan vaikea kognitiivinen tapahtumasarja, joka vaatii suunnittelua ja ongelmanratkaisukykyä. Aivothan pitävät haasteista. Ja sinä tykkäät kun saat tunteen uuden oppimisesta tai jonkun vaikealta tuntuneen ohjeen selätettyä.

2. Neulominen auttaa keskittymään omiin tunteisiin ja tuntemuksiin. Moni kurja päivä on neulottu pois. Tää on kuulkaa niin totta. Neulominen on hyvin tunteellinen ja voimaanuttava asia. 

3. Neulominen auttaa oppimisessa. Kun keskityt neulomiseen työskentelevät aivot valppaaminen muutenkin. Esimerkiksi koulutuspäivien, luentojen sisällöt painuvat mieleen tehokkaasti kun neuletyö samanaikaisesti edistyy. Ja hei kaikki luennoitsijat: Älkää turhautuko puikkojen heiluttajista. He ovat todennäköisesti parhaiten kärryillä siitä, mitä puhutte :)

4. Rakkaudella tehty. Jokainen toiselle neulottu työ on täynnä lämpimiä tunteita. Neuloessa ajatukset ovat työn tulevassa saajassa. Jokaiseen silmukkaan on neulottu kauniita ajatuksia. Eihän me kenellekään äshoulille edes kuviteltaisi antavamme mitään.
Lahjan saaja puolestaan muistaa antajaansa lämmöllä. Käsin tehty lahja saa osakseen ansaittua arvostusta.

5. Neulominen on tavoitteellista. Jokainen neulottu silmukka, jokainen uusi rivi vie kohti päämäärää. Tavoitetta kohti kuljetaan pikku hiljaa. 
Valmista työtä on syytä juhlia kunnon pullakahvilla. Tai kuten monet käsityöihmiset tekevät, julkaiset uuden jutun käsityöblogissaan. Valmis työ - juhuu!

Lopuksi bonus
5+1 Älä pelkää mokia, koska moka on haaste. Jos koskaan ei ole tullut tehtyä virheitä, onko yrittänyt tarpeeksi? Ovatko haasteet olleet alakanttiin vai eikö ole vain omia mokandeeroksiaan huomannut? 
Nimittäin, tekevälle sattuu. Mikä parasta, neulomisessa virheiden korjaaminen on helppoa - vaikka ottaakin niin vietävästi pattiin. Uskokaa että minä tiedän. 
Puretaan virheet pois, otetaan opiksi ja jatketaan. 

Näinnikkäästi. 
Nämä teesit pätevät kaikkeen käsillä tekemiseen. Neulomisesta on itselläni eniten kokemusta.

Miltä kuulosti? Allekirjoitatko vai onko ihan hevon humppaa?

Minkälaisia käsillä tekemisen harrastuksia sinulle on? Minkä taidon toivoisit oppivasi? Mulla se on virkkaaminen. Puolet vähemmän puikkoja kuin perusneulomisessa, mutta saman verran vaikeampaa.

Muutakin iloista asiaa mulla. Taputtaa käsiään innokkaana. Blogiin on löytänyt tiensä monta lukijaa, jotka ovat liittyneet joukkoon.

Cheri, Jonna, Sanna, Ma-Te, Orvokki, Teija, Paula, Annukka

Lämpimästi tervetuloa <3

Mukavaa sunnuntaita kaikki te siellä. Sii juu!

Ystäväkirja

sinun ja minun ystäväkirjat
                                  & haaste

Muistatteko ystäväkirjat? Nuo ihanat kirjat, joita lapsena kavereiden kanssa vaihdettiin täytettäväksi. Oma kirja meni kaverin mukana ja kaverin kirja tuli mukaan kotiin. Kirjan sivut olivat valmiiksi täytettyjä erilaisilla kysymyksillä ja oma kuva oli mahdollista liimata vastauksien mukaan.

Toisilla kirjat täyttyivät nopeasti, toisten hitaasti. Joillakin ei koskaan ihan täyteen. 
Se oli vähän niinkuin tämän päivän Facebook. Toiset omaavat ison kaverikatraan, toisilla kavereita on vähemmän. Toiset suuntautuvat ulospäin, tutustuvat helposti ihmisiin. Toiset ovat hitaampia ja ehkä varauksellisimpia näissä asioissa. Niin kuin minä.

Toisinaan kavereiden määrää laskettiin kirjoista tarkasti. Jokainen täytetty sivu oli plussaa. Mummit, kummit ja naapurin tätikin kelpasivat kirjaa täyttämään, jos tuntui ettei muuten kirjan sivut saaneet täydennystä. 
Oli ilo saada kirja täytettäväksi. Oli jännää antaa oma kirja kaverille. Voi heitä, joille ei koskaan annettu kenenkään kirjaa täytettäväksi.

Minulle ystäväkirja oli vakava asia, arvokas. Sinne keräsin vain oikeiden kavereiden kirjoituksia. Olin niitä, joiden ystäväni kirja täyttyi harkiten.

Nämä muistot tulivat mieleen, kun sain ihanalta Jonnalta Nonnula - blogista Ystäväkirja haasteen. 
Ilomielin otan sen vastaan :)

Tässä haasteen tärkeät pykälät:
Voit kopioida nämä säännöt postaukseesi.
Kiitä haasteen antajaa - mielelläni, kiitos sanat ja linkki postauksen lopussa.
Vastaa sinulle annettuihin Ystävä-kirja kysymyksiin.
Lisää kuvaksi / kuviksi parhaiten itseäsi kuvastavia kuvia - tässä kohtaa lipeän ohjeesta, koska viihdyn paremmin kameran takana kuin edessä, kameran linssi ei tykkää musta, ottaa huonoja kuvia (kerran mulle kyllä sanottiin, että kuva on just kohteensa näköinen... masennuin - sellaista se totuus tekee).
Keksi uudet - tai käytä vanhoja :D - kysymykset blogiystävillesi
Haasta mukaan ihania bloggaaja frendejä.

Sit mentiin!

Tässä Jonnan kysymykset ja minun vastaukset.

1. Kolme asiaa joita ilman et voi elää  - lukuunottamatta perheenjäseniä, joita ilman meistä ei kukaan halua elää. Saa olla ihan vaikka materiaalisia juttuja, jos niin tahtoo.

Kauneus - tarvitsen sitä ympärilleni yhtä paljon kuin ilmaa hengitettäväksi. Kauneus monissa muodoissaan ilahduttaa, rauhoittaa, tasapainottaa.

Hajuvedet - olen sanonut, että kylpisin hajuvesissä, jollei niiden litrahinnat hipoisi taivaan tähtiä. Hajuvesissä on tuoksun lisäksi luksusta. Kauniit pullot vangitsevat katseeni ja mielikuvitukseni saa lentotunteja.

Rakennekynnet - ollaan pidetty pian kymmenen vuotta yhtä. Ensimmäiset kymmenen :)

2. Lapsuutesi paras muisto

Voi, näitä olis vaikka kuinka monta. Kerron sen, mikä tuli ihan ensimmäisenä mieleen.

Kun olin kipeä, sain aina Jaffaa, Hartwallin Jaffaa. Ainoa oikea Jaffa mulle edelleenkin.

3. Takana on kauhea päivä, miten rentoudut.

Kotiin tullessa, kynnyksen yli astuessa, kunnolla edes vielä eteisen puolelle ehtineenä, henkeä vetämättä papatan kaiken pahantuulen ulos. Suu ja kädet käyvät kiivaasti. Ulkovaatteita en saa riisuttua, mullahan on tärkeämpää tekemistä. Siinä seison pipo silmillä, suupielet vaahdossa. Kuuntelijana mies. Onneton poloinen, kun joutuu tän aina kestämään. Otsatukka tuulenvireessä heilahdellen. Samassa tahdissa mun puheen kanssa. Pahimmassa tapauksessa - miehen kannalta - saatan jatkaa jurnutustani vielä sohvalla. Ulkovaatteet on tässä kohtaa jo riisuttu. Onhan munkin jossain vaiheessa vedettävä henkeä.

Voimat tällaisessa äkkiä hupenee. Rentoutuminen tulee ihan luonnostaan kun väsähdän. Ja onneksi miehen kannalta, hiljenen.

4. Jos sinun pitäisi syödä vain yhtä herkkua koko loppuelämäsi, mitä se olisi?

Suklaa, vain ja ainostaan. Olen Oikeasti aikuinen, olen suklaaholisti. Amen.

5. Mitä et missään nimessä voi sietää?

Huonoa, toisia huomioimatonta käytöstä. Sitä on nykyään ihan liian paljon.

6. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle ja nauramaan?

Tilannekomiikka, hetkessä syntyvät sutkautukset. Mun nauruhermot on aika herkät. Ihaninta on kun keskustelun lomassa alkaa keskustelijoiden kesken muokkautua hauska juttu. Jokainen laittaa oman lisänsä siihen ja kaikki ovat samalla aaltopituudella. Sillä tavalla saattaa syntyä tosi hulvattomia hetkiä. 

7. Ketä ihailet?

Kohteliaita, hyväkäytöksisiä nuoria. Antavat uskoa, että kaikki menee hyvin jatkossakin.

8. Ketä et ihaile?

Fucking and shopping, kaikki tänne heti just nyt - tyyppejä. Joille universumin keskiö on he itse. Huh!

9. Jos saisit rajattoman budjetin, mitä sillä tekisit?

Ostaisin tuossa vastapäätä olevan kaksi kerroksisen asunnon. Se on mun päiväuni. 

10. Olet menossa naamiaisiin, keneksi tai miksi pukeudut?

Haluaisin olla tyylikäs, kaunis lady, jollaiseksi minut loihtisivat tämän maan huippu stylistit, kampaajat, meikkaajat ja... plastiikkakirurgit.

Voi, että oli hauska vastata Ystäväkirjan kysymyksiin!

Haastan mukaan blogikamut aakkosjärjestyksessä

Arkiporinaa - blogi

Autuas olo - blogi

Muistikirja - blogi

Muotia ja matkoja, kauneutta ja käsitöitä - blogi

Satulinna- blogi

Tassulinna - blogi

Täyttäisittekö Ystävä(ni) kirjaa?

Tässä minun kysymykset teille mukaan pyydetyille:

1. Asia, joka saa pääsi sekaisin - ainakin toisinaan?

2. Millaista ihmistä voisit kutsua ruusuksi? Miksi juuri hänenlaistaan?

3. Milloin osoitat todellista kärsivällisyyttä?

4. Mikä / mitkä asiat ilahduttavat sinua? 

5. Jos voisit matkustaa ajassa taaksepäin, minne asti suuntaisit?

6. Laulu, jota et voi kuunnella laulamatta / hyräilemättä mukana?

7. Soitin, josta lähtee mielestäsi ihanin ääni?

8. Ensimmäinen asia, mikä mieleesi tulee vihreästä väristä?

9. Mistä nautit eniten?

10. Paras paikka sinulle on...? Kerro, miksi juuri se.

Kiitos Jonna-ihana Nonnula - blogista <3 Ilahdutit Ystäväkirjallasi minua tänä murheellisena aikana.

Postauksen kuvat ovat Lux Helsinki tapahtuman viimeiseltä päivältä 10.1.2016.Tungeksin tsiljoonan muun ihmisen kanssa Helsingin kaduilla. Teosten nimet kuvien yhteydessä.

Ehdottomat lempparit olivat Sofiankadulla olleet ihmishahmot. "He olivat täällä" teos puhutteli minua. Mennyt ja nykyaika kohtasivat vanhojen talojen reunustamalla kadulla.

Oikein ihanaa talviviikon jatkoa kaikki te siellä <3 Sii juu!

Talvipäivän pitkät varjot

kun suru on päällimmäisenä


Olemme jättäneet pitkäaikaiselle lemmikkiystävällemme jäähyväiset. Tyttären kissa Herra Sir Luizi on saatettu viimeiselle matkalleen. Lyhyen sairastamisajan jälkeen, kaikesta hyvästä hoidosta huolimatta, ei muuta ollut tehtävissä kuin päästää ystävä menemään.

17 vuotta 2 kuukautta 1 päivä elämäniloa. Jokaisesta yhteisestä päivästä olemme kiitollisia, mutta silti toivoimme, että niitä päiviä olisi ollut vielä enemmän.

Omistamme emme koskaan tahtoisi luopua <3

Tänään valoa on vähän, varjot näyttäytyvät erityisen pitkiltä ja tummilta. Aurinko kulkee matalalla, valaisee tovin. Kun aikaa kuluu, valon määrä lisääntyy. Jaksamme vielä iloita kaikesta yhteisestä mitä on ollut. Nyt on surun aika.

Suru puristaa rintaa kuin möykky ja kyynelvirrat ovat ehtymättömät. Varjot ovat yhtä tuntemustemme kanssa. Meidän kanssa surraan.

Herra Sir Luizin muistokirjoitus Kassulan tarinoita - blogissa - klik.

Kenelle ja miksi?

bloggaamisen motivaattorit ja kohteet



Kivempi blogi inspiroi minua miettimään, miksi bloggaan ja kenelle täällä kirjoittelen. Kysymys kuului, kirjoitetaanko lukijoille vai seuraajille? Hyvä tavaton, tämähän on vaikeaa!

Kertokaa mulle kumpi on ensin: muna ja kana? Nyt mennään ihan samassa vaikeusasteessa. Kummat olisivat "tärkeämpiä" lukijat vai seuraajat? Vaikea kysymys. Mitä enemmän sitä miettii, sen vaikeampi se on.

Pohdinpa asiaa.

Lukijat, he jotka piipahtavat blogissa Googlen tai vaikkapa jonkun toisen blogin kautta ovat tärkeitä. Ovat mahdollisia uusia seuraajia. Jos blogissa on heille mielenkiintoisia aiheita tai blogi muuten myy itsensä, saattaa parhaimmassa tapauksessa lukijasta tulla seuraaja. Lukijoiden miellyttäminen olisi tärkeää. Heidät pitäisi saada jäämään sen verran pitkäksi aikaa, että heidät saisi sitoutettua. Huu, kun vaikeaa. Millä miellyttää kaikkia. Minkälaiset jutut kiinnostavat netissä liikkujia? Mitä minulla on antaa muille?

Seuraajat ovat blogin sokeri, suola, herkku. Namipalat. Kaikki se, miksi bloggaaminen on niin antoisaa kun se on. Motivaattori. Jossain tuolla nettipilvessä on ihmisiä, jotka palaavat kerta toisen jälkeen lukemaan ja kommentoimaan. Se on jotenkin niin mielettömän posketonta. Ihan tajutonta. Kertakaikkisen mahtavaa. Ihmisiä joita ei tunne livenä voivat olla blogin kommenttilaatikossa tsemppaamassa, komppaamassa, kehumassa ja kiittämässä. Tuntemattomat, joista blogin kautta tulee tuttuja. Tykättyjä.

Vastavuoroisuus on blogin pitämisessä antoisaa. Oman blogin kommenttiboxissa ja muiden blogien vastaavissa. Käydään vieraisilla, toinen toistemme blogeissa. Se on sitä samaa vastavuoroisuutta mitä me ihmiset noudatamme oikeassa elämässä. Käymme kylässä ja kutsumme luoksemme.

Juuri näiden kutsujen tulisi olla mieluisia. Kun Oikeasti aikuinen kutsuu, se otettaisiin riemumielellä vastaan. Mitähän kivaa siellä tänään on tarjolla?

Tässä kohtaa tuntee itsensä pieneksi kuivaksi kurpitsaksi, käppyräksi. Netti blogeineen on iso universumi, joka on täynnä toinen toistaan kirkkaampia blogitähtiä. Planeettoja joiden kirkkaus valaisee kauaksi ja kutsuu puoleensa koko ajan uusia lukijoita. Blogeja, jotka tarjoavat elämyksiä. Samastumiskohdetta. Sellaista, mitä lukija on tottunut juuri siitä blogista saamaan. Ihastuttavat aina uudestaan ja uudestaan.

Kaikista valovoimaisimmissa blogeissa on sitä jotakin. Sellaista jota ei ole muissa. Bloggarin persoona valaisee tienoon, antaa blogille sielun. Tekee blogista mieleisen kyläpaikan.

Omaa blogiaan ei voi verrata muihin. Ei saa erehtyä matkimaan, tekemään samanlaista kuin jossain muualla on. Koska lukijoita ei voi huiputtaa. Eikä itseään.

Yhtälailla kun blogin kirjoittaja ajan kanssa kehittyy, niin myös blogien seuraajat. Mitä enemmän blogeja on lukenut ja seurannut sitä tarkempi on silmä ja mieli. Nopeasti saa selville, onko juuri tässä uusi seurattava blogi. Onko tämä bloggari panostanut blogiinsa. Onko tarkoitus kirjoitella vaan vai oikeasti tuottaa blogin genren mukaista mielenkiintoista luettavaa. Se on kuin kielitaito. Mitä paremmin sen opit ja hallitset, sitä paremmin ymmärrät hienovaraisia ilmauksia ja merkityksiä. Tunnistat itsellesi mieleiset blogit.

Hopsaa, lopsahdin vähän pidemmälle varsinaisesta aiheesta. Miksi kirjoitan blogia? Ja kenelle sitä teen?
Ruotuun siis nainen ja palaa aiheeseen.

Eikös yksi yleisimmästä vastauksista ole että itselleni minä kirjoitan, itselleni itsestäni? - tämä luonnollisesti lausutaan ääni liikutuksesta väristen. Tiedättekös, että se on yksi kummallisimmista blogin kirjoittamisen syistä mitä tiedän. Käsi sydämelle kaikki bloggaajat: eikös vaan ole kiva, että on seuraajia? Ettei tarvitse ypöyksin nettiavaruuteen postauksia lennättää? Että omilla jutuilla on vastaanottajia, "postilaatikoita", minne ne kopsahtavat. Vastaanottajia jotka jossain vaiheessa avaavat postin, lukevat ja jopa kommentoivat. Eikös tätä juuri siksi tehdä? Että tulisimme kuulluksi, saisimme kontakteja, vastakaikua. Miten kauan blogi, joka ei ole saanut lukijoita / seuraajia, pystyy jatkumaan. Kauanko tyhjyyteen huutelu motivoi?

Sillä

Ihminen tarvitsee ihmistä. Kommunikaatio - kirjoitettu tai puhuttu - tarvitsee vastakaikua.
Ihminen tarvitsee tulla huomatuksi.
Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä tietääkseen olevansa olemassa.

Siksi minäkin aikoinani siirryin perinteisen päiväkirjan kirjoittamisesta bloggariksi. Kirjoittamaan juttujani toisille. Teille siellä omien näyttöpäätteidenne takana. Kertomaan omia tarinoitani, kuulemaan mitä olette niistä mieltä. Tutustumaan toisiin ihmisiin. Jakamaan rakkaita valokuviani, toivomaan että ne ilahduttaisivat.
Valokuvaaminen on minun tapa hahmottaa ympärilläni olevaa. Klikata se talteen muistikorteille, kovalevyille, pilviin. Tänne blogiin. Jos joku pitäisi. Ilahtuisi, viivähtäisi. Tulisi toistekin.

Ilman lukijoita ei ole seuraajia. Ilman seuraajia ei blogeja. Ilman teitä siellä, en minäkään tässä kirjoittaisi. En olisi vaikean syksyni jälkeen enää palannut. Olisin vain painanut Poista blogi-nappia ja antanut olla.

Jokainen kävijä on tärkeä. Miten tärkeitä asioita voi arvottaa?

Ihminen tarvitsee ihmistä, myös täällä netissä. Myös blogin kirjoittajana.
Olen täällä, jotta minut löydettäisiin. Olen täällä, jotta löytäisin teitä muita.
Olen täällä jotta voin kertoa omia tarinoitani. Olen täällä, että voin näyttää ottamiani kuvia. Olen täällä että saisin uusia kontakteja.

Olen bloggari. Että voin tehdä kaiken tuon.
Toivotan jokaisen lukijan tervetulleeksi.
Toivotan jokaisen seuraajan tervetulleeksi.
Olette tärkeitä. Kaikki.
Kiitos, että saan kirjoittaa tarinoitani teille.
Kiitos että otatte ne vastaan.
Kiitos, että palaatte.
Odotan teitä täällä. 
- sniff nyt lopetan, mun nessupaketti loppui ;) Meni vähän tunteelliseksi. Mutta kaikki totta.

Kuvat tämän päivän kävelylenkiltä Kaivopuistossa ja Uunisaaressa. Talvipäivä parhaimmasta päästä :)

Iloista asiaa - taputtaa käsiään! Arja T - Arjen timantteja blogista on liittynyt blogin seuraajaksi. Lämpimästi tervetuloa joukkoon <3

Linkki Kivempi blogiin

Aurinkoisten talvipäivien jatkoa kaikki te siellä <3 Sii juu!