top 5 + 1
- blogin lukijoiden suosikkijutut vuonna 2015
Viivähdetään vielä hetki menneessä vuodessa kun tilitän sen kiinnostavimmat, eniten katselukertoja koonneet postaukseni.
Tässä 5 + 1 toplista. Muistatteko näitä? - (klik jokaisen tekstin lopussa on linkki kyseiseen juttuun).
Vuoden 2015 huippuluettu juttu oli ihanaan koukkuun joutuminen. Aikuisten värityskirja oli vienyt minulta ajan ja paikan tajun. Oli vain kirja, värittimet ja minä - klik
Toiselle sijalle luetuimpien listalla nousi postaus Joik tuoksukynttilöistä. Olen kynttilöiden suurkuluttaja ja käydessäni Tallinnassa kannan sieltä aina kassikaupalla - no, pikkusen meni yläkanttiin, mutta ei paljon - näitä virolaisia tuoksukynttilöitä. Ovat valloittaneet minut ja postauksen lukijamääristä päätellen myös teidät, hyvät lukijat - klik
Ylistän jokaista meikkiputeliani, jotka kantavat Joe Blascon nimeä. Kerroin vuoden takaisesta löydöstäni - kiitos vinkistä Nonnulan Jonna - valoväristä, joka kirkastaa tummanpuhuvat silmänaluset ja luo valollaan ryhtiä kasvoihin häivyttämällä uurteita. Neljäs sija luetuimpien listalla, eikä suotta. - klik
Tippaletkun jatkeena otsikko lienee ollut sen verran herättelevä, että postaus sain viidennen sijan vuoden luetuimpien listalla. Kerroin omasta kokemuksestani, myöhäisvaiheen borrelioosista ja sen hoidosta. Samalla tarjosin lukijoille tietopaketin punkeista ja niiltä suojautumisesta. - klik
Venytin 5 :n kärkeä vielä bonuspostauksella.
Hajuveden hankintaan kannattaa hieman panostaa, ettei tulisi harmittavia pettymyksiä. Litrahinnoiltaan satoja usein jopa yli tuhatkin euroa maksavia vesiä ei kannata vain kaappia varten ostaa. Olen hajuvesistä erittäin kiinnostunut. Voisin sanoa että oikein harrastaja. Keräsin teille lukijoille listan asioista, jotka on hyvä ottaa huomioon hajuvettä valitessa ja samalla kerroin muutaman knoppitiedon hajuvesien valmistuksesta. Olen oikein iloinen, että tämä postaus pääsi luetuimpien "viiden" joukkoon" ;) - klik
Itselleni oli pikkuisen yllätys, että juuri nämä olivat ne eniten luetut. On meinaan aika jännä, miten itsellä on näihin omiin juttuihin ihan erilainen näkemys kuin teillä lukijoilla. Ne, jotka omasta mielestäni ovat olleet niitä parhaita juttuja, eivät tuota hajuvesien maailmaan porautuvaa postausta lukuunottamatta ole tällä listalla. Hajuvesijuttukin vain, koska se jäi juuri ja juuri viiden luetuimman porukasta ja nostin sen mukaan joukkoon. Tekijänoikeudet jyllää - ugh! Pääsi yksi myös omista suosikeistani mukaan listalle :D
Näin. Kulunut vuosi on virallisesti paketissa. Lappu luukulla.
Eteenpäin innokkaan mieli.
Sitten tähän hetkeen.
Blogin uusi nimi on saanut ihanaa palautetta. Kaunis kiitos siitä <3
Ja iloista asiaa lopuksi. Mysterious M, Tuula, Tuta ja Maiju mukavaa että liityitte blogin seuraajien joukkoon. Lämpimästi tervetuloa <3
Hyvää loppiaisen odotusta! Sii juu.
Haa, sinunko blogisi oli tämän uuden nimen alla!? =)
VastaaPoistaMielenkiintoinen oli vuotesi. =) Mielenkiintoisia myös postauksesi. =) Miten tuon borrelioosin kanssa on nyt? Onko kaikki nyt ok vai...?
:) Minähän se täällä uudessa blogissa, uuden nimen ja osoitteen kera.
PoistaMukavaa, että löysit tänne.
Kivaa itsellekin tällainen aikamatkailu taaksepäin. Käydä läpi menneita postauksia. Pienen välimatkan päästä ne näyttävät ja tuntuvat vähän erilaisilta kuin kirjoitusvaiheessa.
Kiitos kun kysyt, borreliasta olen parantunut ja terveen paperit saanut. Mutta kyllä se oli pitkä juoksu tuo taudin hoito.
Oikein ihania talvipäiviä Una <3