Selfietikku

intohimona kaikenlaiset härpäkkeet

Se on täällä hei! Tikkujen tikku. Valokuvaamisen apuväline. Käden jatke. Se on syyhytellyt jo jonkin aikaa hankitalistoillani.

Kesä tulee ja kaikki ihana kuvattava kun valo ja värit ovat taas täällä. Niitä odotellessa olen tutustunut selfietikkuun. Tilasin netistä ja tuli kotiin muutamassa päivässä. Postikuluineenkin jäi reilusti alle 20€. Ei paha!

Kerrassaan mainio keppi kun tuon kaukolaukaisimen kanssa olin hetken ihmetellyt. Alkoihan se sujua. Kevyt ja helposti mukana kuljetettava. Painaa vain sellaiset 100g - tarkalleen 130g. Värejä valittavana useita. Tikku on perusasennossa pituudeltaan keppi plus puhelimen kiinnitysosa sellaiset 30cm ja venyy täyteen mittaansa 1m portaattomasti. Tikku kannattelee myös kameraa aina 500g painoon asti. Kamera kiinnitetään kameran jalustan kiinnityskohtaan ruuvaamalla. Silloin puhelimen kiinnitysteline otetaan tikusta pois. 

Puhelimeen on asennettava appsi, jotta kaukolaukaisin toimii. Appseja on ainakin iPhonelle ja Androidille.

Tää on huippu kiva. Seuraavana päivänä otettiin töissä kuvia. Tässä malliksi yksi. Kaukolaukaisin toimii oikein hyvin vaikka se kuvaushetkellä oli vieressä olevan työkaverin selän takana.

Tikku tilattu täältä
Nopea toimitus. Siitä erikoismaininta. Tykkään kun hommat toimii.

Tällaista siis täällä. 
Onkos selfietikku sinun ostoslistalla? Vai onko sellainen jo käytössä? Jos on, niin minkälaisia käyttökokemuksia sille on kertynyt? Mielelläni kuulisin.

Hyvää tiistaita meille kaikille, eiks näin.

Ite tehtyä

ja kuulumisia

Heipatirallaa kaikki te ihanat <3 Täällä taas, pikku hiljaisuuden jälkeen. 

Iski sellainen matalapaine meikäläiseen. Oon ollu aika maissa. Ei, ei onneksi ei mitään ole oikeastaan tapahtunut, mutta sen verran kuitenkin, että mollisävelet ovat mun eloa taustoittaneet. On surullinen ja just the nobody fiilis. Oon kovasti miettinyt kaikenlaista. Paljon harmaata, enimmäkseen. Matalapaine on kova ruokkimaan itseään. Mielessä pyörii kaikkia ikäviä juttuja.

Noh, tää on tätä. Jaksettava on, kunnes taas mieli kirkastuu. Yksi mikä aina toimii on raitis ulkoilma. Ulkoilun ajaksi kaikki ikävät jutut jää taka-alalle. Niin tänäänkin.

Käveltiin pitkä lenkki tuolla rannoilla ja metsässä. Jos ei kalenterista varmistaisi, ei uskoisi että on helmikuu. Perinteistä sydäntalvea. Saniaiset ja ketunleivät vihertää kuulkaa kuin kesällä konsanaan. Jäät tekevät lähtöään. 
Eikä noita jäitä ole ollut koko talvena kuin meren poukamissa ja rannoilla. Suomenlahti on ollut sula niin pitkälle kuin  rannalta näkee. 
On tää ollu kumma talvi. Säätiedotuksista olen päätellyt, että meidän talvi on siirtynyt Atlantin toiselle puolelle. Siellä on ollut talvea ihan kuin meillä joskus muinoin.

Kävelylenkki päätettiin perinteisesti - oikeesti, harvoin ohi kuljetaan poikkeamatta - kahvila Kampelaan. Missään ei ole sellaista pannukakkua kuin siellä. Pannukakut hävisivät hetkessä meidän lautasilta. Olisin nuollut lautasenkin, jos ei olis ollut muita ihmisiä näkösällä :)

Pipo, se on se tämän postauksen ite tehty. Ei ollut ohjetta. Palmikoita neuloin aikani ja kaventelin pikkuhiljaa. Tupsun tein vielä pipon kärkeen. Sellainen se. Ihan käyttökelpoinen tuli. Mitäs tykkäätte?

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa, ihmiset ihanat!