Kenelle ja miksi?

bloggaamisen motivaattorit ja kohteet



Kivempi blogi inspiroi minua miettimään, miksi bloggaan ja kenelle täällä kirjoittelen. Kysymys kuului, kirjoitetaanko lukijoille vai seuraajille? Hyvä tavaton, tämähän on vaikeaa!

Kertokaa mulle kumpi on ensin: muna ja kana? Nyt mennään ihan samassa vaikeusasteessa. Kummat olisivat "tärkeämpiä" lukijat vai seuraajat? Vaikea kysymys. Mitä enemmän sitä miettii, sen vaikeampi se on.

Pohdinpa asiaa.

Lukijat, he jotka piipahtavat blogissa Googlen tai vaikkapa jonkun toisen blogin kautta ovat tärkeitä. Ovat mahdollisia uusia seuraajia. Jos blogissa on heille mielenkiintoisia aiheita tai blogi muuten myy itsensä, saattaa parhaimmassa tapauksessa lukijasta tulla seuraaja. Lukijoiden miellyttäminen olisi tärkeää. Heidät pitäisi saada jäämään sen verran pitkäksi aikaa, että heidät saisi sitoutettua. Huu, kun vaikeaa. Millä miellyttää kaikkia. Minkälaiset jutut kiinnostavat netissä liikkujia? Mitä minulla on antaa muille?

Seuraajat ovat blogin sokeri, suola, herkku. Namipalat. Kaikki se, miksi bloggaaminen on niin antoisaa kun se on. Motivaattori. Jossain tuolla nettipilvessä on ihmisiä, jotka palaavat kerta toisen jälkeen lukemaan ja kommentoimaan. Se on jotenkin niin mielettömän posketonta. Ihan tajutonta. Kertakaikkisen mahtavaa. Ihmisiä joita ei tunne livenä voivat olla blogin kommenttilaatikossa tsemppaamassa, komppaamassa, kehumassa ja kiittämässä. Tuntemattomat, joista blogin kautta tulee tuttuja. Tykättyjä.

Vastavuoroisuus on blogin pitämisessä antoisaa. Oman blogin kommenttiboxissa ja muiden blogien vastaavissa. Käydään vieraisilla, toinen toistemme blogeissa. Se on sitä samaa vastavuoroisuutta mitä me ihmiset noudatamme oikeassa elämässä. Käymme kylässä ja kutsumme luoksemme.

Juuri näiden kutsujen tulisi olla mieluisia. Kun Oikeasti aikuinen kutsuu, se otettaisiin riemumielellä vastaan. Mitähän kivaa siellä tänään on tarjolla?

Tässä kohtaa tuntee itsensä pieneksi kuivaksi kurpitsaksi, käppyräksi. Netti blogeineen on iso universumi, joka on täynnä toinen toistaan kirkkaampia blogitähtiä. Planeettoja joiden kirkkaus valaisee kauaksi ja kutsuu puoleensa koko ajan uusia lukijoita. Blogeja, jotka tarjoavat elämyksiä. Samastumiskohdetta. Sellaista, mitä lukija on tottunut juuri siitä blogista saamaan. Ihastuttavat aina uudestaan ja uudestaan.

Kaikista valovoimaisimmissa blogeissa on sitä jotakin. Sellaista jota ei ole muissa. Bloggarin persoona valaisee tienoon, antaa blogille sielun. Tekee blogista mieleisen kyläpaikan.

Omaa blogiaan ei voi verrata muihin. Ei saa erehtyä matkimaan, tekemään samanlaista kuin jossain muualla on. Koska lukijoita ei voi huiputtaa. Eikä itseään.

Yhtälailla kun blogin kirjoittaja ajan kanssa kehittyy, niin myös blogien seuraajat. Mitä enemmän blogeja on lukenut ja seurannut sitä tarkempi on silmä ja mieli. Nopeasti saa selville, onko juuri tässä uusi seurattava blogi. Onko tämä bloggari panostanut blogiinsa. Onko tarkoitus kirjoitella vaan vai oikeasti tuottaa blogin genren mukaista mielenkiintoista luettavaa. Se on kuin kielitaito. Mitä paremmin sen opit ja hallitset, sitä paremmin ymmärrät hienovaraisia ilmauksia ja merkityksiä. Tunnistat itsellesi mieleiset blogit.

Hopsaa, lopsahdin vähän pidemmälle varsinaisesta aiheesta. Miksi kirjoitan blogia? Ja kenelle sitä teen?
Ruotuun siis nainen ja palaa aiheeseen.

Eikös yksi yleisimmästä vastauksista ole että itselleni minä kirjoitan, itselleni itsestäni? - tämä luonnollisesti lausutaan ääni liikutuksesta väristen. Tiedättekös, että se on yksi kummallisimmista blogin kirjoittamisen syistä mitä tiedän. Käsi sydämelle kaikki bloggaajat: eikös vaan ole kiva, että on seuraajia? Ettei tarvitse ypöyksin nettiavaruuteen postauksia lennättää? Että omilla jutuilla on vastaanottajia, "postilaatikoita", minne ne kopsahtavat. Vastaanottajia jotka jossain vaiheessa avaavat postin, lukevat ja jopa kommentoivat. Eikös tätä juuri siksi tehdä? Että tulisimme kuulluksi, saisimme kontakteja, vastakaikua. Miten kauan blogi, joka ei ole saanut lukijoita / seuraajia, pystyy jatkumaan. Kauanko tyhjyyteen huutelu motivoi?

Sillä

Ihminen tarvitsee ihmistä. Kommunikaatio - kirjoitettu tai puhuttu - tarvitsee vastakaikua.
Ihminen tarvitsee tulla huomatuksi.
Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä tietääkseen olevansa olemassa.

Siksi minäkin aikoinani siirryin perinteisen päiväkirjan kirjoittamisesta bloggariksi. Kirjoittamaan juttujani toisille. Teille siellä omien näyttöpäätteidenne takana. Kertomaan omia tarinoitani, kuulemaan mitä olette niistä mieltä. Tutustumaan toisiin ihmisiin. Jakamaan rakkaita valokuviani, toivomaan että ne ilahduttaisivat.
Valokuvaaminen on minun tapa hahmottaa ympärilläni olevaa. Klikata se talteen muistikorteille, kovalevyille, pilviin. Tänne blogiin. Jos joku pitäisi. Ilahtuisi, viivähtäisi. Tulisi toistekin.

Ilman lukijoita ei ole seuraajia. Ilman seuraajia ei blogeja. Ilman teitä siellä, en minäkään tässä kirjoittaisi. En olisi vaikean syksyni jälkeen enää palannut. Olisin vain painanut Poista blogi-nappia ja antanut olla.

Jokainen kävijä on tärkeä. Miten tärkeitä asioita voi arvottaa?

Ihminen tarvitsee ihmistä, myös täällä netissä. Myös blogin kirjoittajana.
Olen täällä, jotta minut löydettäisiin. Olen täällä, jotta löytäisin teitä muita.
Olen täällä jotta voin kertoa omia tarinoitani. Olen täällä, että voin näyttää ottamiani kuvia. Olen täällä että saisin uusia kontakteja.

Olen bloggari. Että voin tehdä kaiken tuon.
Toivotan jokaisen lukijan tervetulleeksi.
Toivotan jokaisen seuraajan tervetulleeksi.
Olette tärkeitä. Kaikki.
Kiitos, että saan kirjoittaa tarinoitani teille.
Kiitos että otatte ne vastaan.
Kiitos, että palaatte.
Odotan teitä täällä. 
- sniff nyt lopetan, mun nessupaketti loppui ;) Meni vähän tunteelliseksi. Mutta kaikki totta.

Kuvat tämän päivän kävelylenkiltä Kaivopuistossa ja Uunisaaressa. Talvipäivä parhaimmasta päästä :)

Iloista asiaa - taputtaa käsiään! Arja T - Arjen timantteja blogista on liittynyt blogin seuraajaksi. Lämpimästi tervetuloa joukkoon <3

Linkki Kivempi blogiin

Aurinkoisten talvipäivien jatkoa kaikki te siellä <3 Sii juu!