Elokuu



Luontokuvia - MakroTex haaste
     
           & muistathan osallistua Kastehelmi-arvontaan



Minun elokuu on Saarta. Sen yksityiskohtia. Elokuista tunnelmaa. Loppukesää.
Mieli jo syksyyn päin kallellaan, vaikka kesäähän elokuu vielä on. Mutta jo kypsää ja valmista.

Tervetuloa kaikki blogin uudet seuraajat <3 Mukavaa että olette liittyneet joukkoon.
Teille uusille seuraajille kerron, että kesänviettopaikkamme on Saari ja siellä meillä on "mökkinä" teltta. Saarijuttuja blogissa on paljon. Linkki niihin löytyy sivubannerin kuvakkeesta Saaressa tai tästä - klik.

- ja sitten elokuuhun.

Elokuiset aamut. Aamukatse suurina pisaroina ruohonkorsilla. Kostea ilma. Sitä on helppo hengittää. Kosteus tekee hyvää iholle ja vetää hiukset kiharaan.




Elokuinen sato. Metsässä valmistuneet herkut. Marjat ja sienet. Tänä vuonna sieniä on ollut monipuolisesti. Kanttarelleja moneksi ateriaksi.
Kärpässieni ilahduttaa minua aina kun sellaisen näen. Siitä tulee mieleen oman lapsuuteni kuvitetut satukirjat. Niissä sienet olivat aina söpöjä punalakkisia kärpässieniä.
Puolukoita on nyt paljon tekeytymässä. Nämä puolukat kellarimme polun varresta. Vähän aikaa sitten siitä poimittiin mustikat aamurahkan kaveriksi.
Pihlajanmarjat - ehdotonta elokuuta.





Elokuiset syksyn merkit. Viimeistään elokuussa ensimmäiset lehdet putoavat puista. Ovat yksinäisiä, joukosta jo erkaantuneita. Oman osuutensa kesästä eläneet. Muistuttavat lähestyvästä syksystä. Haikeita.



Elokuinen valo ja varjot. Auringon valon lämmin syvyys ja varjojen tummuus. Vastakohdat. Vielä elokuussa tasavertaisia. Myöhemmin varjot muuttuvat pimeydeksi. Ilman valoa ei voi olla varjoja.




Elokuun pehmeän lämpöiset illat. Kun aurinko on mennyt mailleen, laskeutuu ympärille lempeä pimeys. Tähtikartta syttyy taivaankannelle. Sammakoiden kurnutus kosteikossa. Lepakoiden pyrähtelyt metsäaukiolla.
Telttaan sytytetään kynttilät. Ilta kuluu pehmeässä valossa. Iltalukeminen taskulampun valossa. Hämäryys on peitto johon on mukava joka ilta kääriytyä.





Minkälainen on sinun elokuusi?
Lisää elokuisia kuvakoosteita löydät Pieni Lintu blogin MakroTex-haasteesta.

Pieni Lintu - MakroTex challenge


Tässä blogissa Iittalan Kastehelmiarvonta käynnissä. Oletko jo osallistunut :)?
Tästä arvontaan - klik.


Tunnelmallista elokuuta kaikki te siellä <3
Sii juu!



44 kommenttia

  1. Sinun elokuusi on todella upea.. kaikki kuvat niin ihania:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana <3
      Ilahdutit :)

      Oikein mukavaa elokuun jatkoa Tuta.

      Poista
  2. Niin, teidän telttanne näyttääkin olevan sellainen teltan ylellisyysversio. :)
    Ihania kuvia. Erityisesti ihastutti aamusumu kalliolla. Mitä sitä seuraavan kuvan puut ovat? Näkymä tuntuu jotenkin ulkomaalaisen kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos, kivasti sanottu!

      Kiitos kuvien puolesta. Ilahdun aina kun kuvani saavat hyvää palautetta.

      Saari sijaitsee Suomenlahden ulkosaaristossa. Etelässä ei muita naapureita ole kuin horisontin toisella puolella Viro.
      Luonto on monipuolinen. Tuo kysymäsi kuva on Saaren etelärannan rantalepikkoa. Lepät kasvavat siellä tiheästi. Ovat saariston tyyliin pitkiä rimpuloita. Saaren pohjoisosassa kasvaa tiheää kuusimetsää ja lännen puolella aarnimetsää. Kiitos Sara mielenkiinnostasi <3

      Oikein ihanaa elokuun jatkoa!

      Poista
  3. Upeita kuvia, joista välittyy aivan ihanan rauhoittava ja kesäinen tunnelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana <3
      Saariston elokuuta parhaimmillaan.

      Kaunista elokuun jatkoa Marie!

      Poista
  4. Oih, miten kauniita kuvia. Niin syksyisiä, vaikka itse kieltäydyn elämästä elokuussa syksyä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3
      Pidetään elokuu ehdottomasti kesäkuukautena :)

      Mukavaa tiistain jatkoa ja kaunista elokuuta.

      Poista
  5. Elokuu on kyllä ihan parasta aikaa mökkeilyyn ja mereilyyn. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia, tekevät oikeutta upealle kuukaudelle. Erityisesti tuo varjoisa metsä; ihan kuin sadusta, sellaisesta hyvästä ja toiveikkaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vintagentti <3
      Elokuu on kaunis, upea kuukausi. Ehkä juuri valon ja pimeyden kohtaaminen saa elokuun tuntumaan niin tunnelmalliselta ja kauniilta.

      Tunnelmallista elokuun jatkoa!

      Poista
  6. Kesällä maalla ja saaressa! Muistan viisikymmnetä vuotta sitten tehdyn telttailuretken saareen tulevan puolisoni kanssa. Oli isot vaahtopäät ja pieni vene ja sitten tietysti satoi...mutta paistoi se aurinkokin - ainakin meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että muistoja tuli mieleesi.
      Sää ei haittaa, jos yhdessä on mukavaa. Onnelliset te <3

      Kaunista elokuun jatkoa!

      Poista
  7. Mukavaa tulla blogisi lukijaksi.
    Tykkään kovasti kuvistasi ja etenkin nuo elokuun pehmeän lämpöisten iltojen kuvat loivat ihan tietyn tunnelman. Muistin miltä tuntuu lukea dekkaria teltassa taskulampun valossa. Kaikki ne ihanat rapinat ja luonnon äänet ulkopuolella ja... Todellisuudessa taisin olla aika jänishousu ja lukemisen jälkeen piti hetki jutella ihan muita juttuja. Muuten ei uni tullut silmään.
    Tunnelmallisia iltoja saareen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tervetuloa! Kiitos palautteesta, ilahdutti.
      Teltassa mielikuvitus saa välillä kyytiä, kun rapinat ja muut metsän äänet höystävät jännittävän kirjan tapahtumia.

      Samoin Leena, kaunista elokuuta.

      Poista
  8. Ei voi kuin henkäistä ja ihailla kuviasi, kaunista ja taiten tallennettuja hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sini <3
      Palautteesi ilahduttaa.

      Mukavaa elokuun jatkoa!

      Poista
  9. Elokuu on oravana oloa. Keräämistä, säilömistä talven varalle, mutta myös lämpöisiä, hämäriä iltoja. Pidän paljon elokuusta. Mutta yritän unohtaa se muistuksen, että vuosi kääntyy lopulleen ja tulee talvi. Talvikin on kaunis, mutta sen liukkaus hidastaa mua liikaa.
    Mutta nyt nautitaan elokuun ihanuudesta ja aamujen raikkaudesta ja iltojen hämystä.
    Ihanaa elokuuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu on juuri tuota. Sadon talteen keräämistä. Kesätunnelmia mutta jo syksyisiä sävyjä.
      Näin tehdään Marketta, nautitaan nyt elokuusta.

      Mukavaa elokuun jatkoa sinulle.

      Poista
  10. Ihana elokuu sinulla! Olet vanginnut niin hienosti elokuun tunnelman. Ja vielä lukeminen taskulampun valossa!
    Mukavia elokuun päiviä ja tunnelmallisia iltoja Saarelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana <3
      Ilahdutit mukavalla palautteellasi.

      Kaunista elokuun jatkoa Tuula!

      Poista
  11. Mukavan näköistä telttailua! Ihana tunnelma kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa :)
      Mukavaa, että jätit kommentin.

      Kaunista elokuuta sinulle!

      Poista
  12. Todella tunnelmallista, niin teltan sisällä kuin ulkopuolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana <3 Palautteesi on mieleistä :)

      Kaunista elokuuta!

      Poista
  13. Huimaa, telttailua :) On sellainen extreme-laji etten oikein koskaan ole sen makuun päässyt, liian prinsessa vai mitä lie ;) Saari kyllä vaikuttaa sellaiselle paikalle missä viihtyisi pitenpäänkin. Pimeät, lämpöiset illat ovat tunnelmallisia, mutta toivotaan päivien valoisuuden jatkuvan mahdollisimman pitkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Telttailu jakaa ihmisiä. Osalle se ei maistu ollenkaan. Vaatii pikkuisen omien epämukavuusalueiden laidoilla käymistä. Peseytyminen muun muassa, you know.
      Yhdyn kanssasi valon ylistykseen. Siitä nautitaan vielä pitkään. Varjot ovat varma merkki siitä että valoa on lähistöllä.

      Kaunista elokuuta Pauliina-ihana <3

      Poista
  14. Aivan ihania, jo ripauksella syksyä varustettuja kuvia. Syksy on kaunista aikaa. Pimeitä iltoja, kynttilän valoa, ruskan värejä =). Ihanaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Elokuu on syksyn kynnys. Siirtymävaihe kahden vuodenajan välillä.
      Niin just, ihanan lämpimät tunnelmalliset illat. Elokuu <3

      Kiitos ihana. Kaunista elokuuta sinulle.

      Poista
  15. Ihastuttavat kuvat. Etenkin tuo pihlajakuva on henkeäsalpaavan kaunis. Katselen aina elo-syyskuussa vihreitten lehtien ja punaisten marjojen yhdistelmiä puissa ja pensaissa ja nautin näkemästäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos Rita!
      Pihlajat marjojen painosta notkuvin oksin ovat täydellistä elokuun silmäniloa.

      Kaunista elokuun jatkoa Rita!

      Poista
  16. Kauniita elokuisia kuvia. Ihana nuo kirjakuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kun ei malta hämärän tullen lopettaa lukemista, niin silloin se on just tuollaista

      Kiitos palautteesta ja mukavaa elokuun jatkoa!

      Poista
  17. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Linkitä myös Valokuvatorstain puolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matkatar <3
      Vinkki vastaanotettu. Kiitos myös siitä. Valokuvatorstai ei olekaan entuudestaan tuttu.

      Aurinkoisia päiviä!

      Poista
  18. Hyvänolon elokuuta, niin osuvasti kuvailet elokuun sanoin kuvin.
    Ihana telttailu tunnelma.

    Mukavia elokuun päiviä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telttailu on niin mukavaa. Hämärät illat elokuun ihanuutta.
      Kiitos kommentistasi. Se ilahdutti.

      Kaunista elokuun jatkoa Sinulle!

      Poista
  19. Ihanaa sanoittamista ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos sinä ihana <3
      Olen niin iloinen kun jutuistani ja kuvistani pidetään :)

      Hyvää elokuun jatkoa!

      Poista
  20. Aivan ihania elokuun kuvia ♥ Ja iik, puolukkakuvat olivat aivan erityisen ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana <3
      Oi kuule noita puolukoita on metsä punaisena. Vaikka kuinka kerää, eivät lopu :)

      Hyvää syksyn alkua!

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen