Uudella fillarilla



Pyöräilyn uusi tuleminen









Ai että on ihanaa taas pyöräillä muutaman vuoden tauon jälkeen. Edellisessä muutossa nelisen vuotta sitten tuli monen muun pois laitetun tavaran joukkoon lisättyä silloinen pitkäikäinen polkupyöräni. Tarkoitus oli ostaa uusi kunhan muuttohässäkästä olisi selvitty. Noh, hässäkkä oli ja meni, mutta pyörän paikka on ollut tyhjänä näihin aikoihin asti.

Vaan ei enää. Nyt viilettelen pitkin poikin uudella pyörälläni. Nautin uuden pyörän kevyestä rullaamisesta. Mikään ei nitise eikä natise. Vaihteiden vaihto pienellä liikkeellä suuremmaksi tai pienemmäksi. Takapyörän keskiössä ei mikään ritise eikä ratise. Rullaa vaan sujuvasti eteenpäin.
Totuttelen jalkajarruihin. Ei uskoisi miten hankalalta ne tuntuvat vuosikymmenien käsillä jarruttelun jälkeen. Käsien lihasmuisti näyttää olevan pitkä. Jarrutustilanteissa kädet automaattisesti hakevat jarrukahvoja ja vasta sitten aivot käskevät jalkojen toimia. Niin että en oikeasti vielä kovin kovaa huristele. Että ehdin päättää miten se jarrutus on tehtävä :)
Ajelen rauhassa ja ihastelen maisemia. 

Jännää muuten tämä polkupyörien jarrupolitiikka. Aikoinaan kaikki pyörät pysäytettiin jalkajarruilla. Sitten tulivat vaihdepyörät ja käsijarrut. Oli siinä opettelemista. Kerran lensin ohjaustangon yli kun länttäsin käsijarrut pohjaan. Pyörä oli silloisen poikaystäväni uusi 21-vaihteinen. Vain vaivoin pystyi pyörän omistaja kätkemään huolen pyörästään kun minä makoilin tienpenkalla miettien onko mikään paikka enää ehjänä. Oli ne, paitsi yksi pikkuvarvas. Se murtui. Myöhemmin oman käsijarrupyöräni kanssa osasin olla varovaisempi. Vahingoista viisastuu, sano ;D

Ostin uuden polkupyrän muutama viikko sitten. Saman merkkisen ja mallisen kuin 35 vuotta sitten. Ja vielä samasta pyöräliikkeestä kuin silloin 1980-luvun alussa. Jotain pysyvää tässä alati muuttuvassa maailmassa sentään vielä. 
Suomen polkupyörätukku / Malmin raitti 9, Helsinki. Erikoisliike, joita erityisen paljon kaipaan ja käytän aina kun se on mahdollista. Osaavat myyjät ovat parasta.
Pyörän valinnan olin jo sopinut itseni kanssa kun kauppaan menin. Myyjän avustuksella valittiin oikea rungon koko. Ajelin myymälän edustan pihalla ja testailin pyörää. Samaan aikaan myyjä seurasi sivusta ja teki ehdotuksia pyörän säädöistä. Säädettiin satulan ja ohjaustangon korkeus, vaihdettiin satulan pikakiinnitys vaikeammin avattavaan ja lisälukko kiinnitettiin pyörän runkoon. Samalla keskuteltiin uuden pyörän ominaisuuksista ja pyöräilystä noin yleensä.
Oikein tyytyväinen olen saamaani palveluun. 

Että tällaista pyöräilyintoa täällä.

Vielä muutama päivä Iittalan Kastehelmi arvontaa jäljellä. Arvontaan tämän klikkauksen kautta.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikki te siellä <3
Sii juu





12 kommenttia

  1. Onnea uudelle pyörälle ja kivoja matkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos marliska <3
      Yhteiset pyöräretket ovat alkaneet mukavissa merkeissä. Tästä on hyvä jatkaa :)

      Ihanaa viikonloppua Sinulle!

      Poista
  2. Hieno pyörä, kyllä nyt kelpaa pyöräillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Kyllä kelpaa.
      Käyn aina ohimennen pyöräkellarissa sitä katsomassa. Niin mieleinen se on :D

      Mukavaa viikonloppua Marru!

      Poista
  3. Jezz! Onnittelut uudesta polkupyörästä! Fillarilla on Niiiin kiva ajella ja viilettää uusiin maisemiin. Uusi pyöräilykarttakin on juuri ilmestynyt (sehän ei joka vuosi tule). Se vaan harmittaa kun nykyään täytyy niin huolellisesti lukita fillari vaik jättää sen vaan vähäks aikaa . . joka sitt saattaa olla just puol minsaa liikaa niin, että voro vei. Ei mulla onneks, mutt kaverilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen innoissani.

      Toi pyöräilykartta onkin hankittava. Edellinen on jo jokusen vuoden vanha ;D
      Tosi, tosi harmi että uudet pyörät (ainakin) on lukittava moneen lukkoon, eikä siltikään voi luottaa että pyörä on siinä mihin on sen jättänyt :/ Pyörävarkaat on niin syvältä!

      Leppoisaa viikonloppua Kristiina!

      Poista
  4. Vau miten hieno fillari! Valkoinen nayttaa niin hyvalta. Taalla Amsterdamissa melkein kaikilla on musta menopeli. Ihania ajeluita Sinulle!
    P.S. Noloa, mutta koneeltani haipyy aina valilla nuo sakndinaaviset aakkoset jonkin hitsin paivityksen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3 Tykkään itsekin tästä vaaleasta värityksestä.
      Oi, mitenkäs siellä omansa erottaa kaikkien saman väristen joukosta :)?
      Ei haittaa, nou hätä. Hyvin saa selvää :)

      Mukavaa viikonloppua sinne Amsterdamiin!

      Poista
  5. Upea fillari. Elokuu ja syyskuu on hyviä fillarointi kuukausia. Metrossa voi tuoda pyörän keskustaan ja suunnitella erilaisia retkikohteita. Muistuu mieleen meidän kesäretket Vantaanpuistosta kauppatorille kahville ja lihapiirakalle. Sitten ostettiin tuore kala kylmäpussiin ja nopea fillarointi 17km takaisin kotiin. Nyt pyöräilyretket on lyhyempiä, niin pysyy nautinnollisina edelleenkin. Mukavaa fillarointia sinulle. T. Aulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aulikki <3
      Täpinöissäni olen tämän menopelin kanssa. Ihanan sujuvaa menoa, uusi kun on :)
      Ihania pyöräilymuistoja sinulla.
      Pyörräillen voi valita reittinsä ja kohteensa. Pysähdellä kun siltä tuntuu. Nauttia maisemista.

      Leppoisaa viikonlopun jatkoa Aulikki!

      Poista
  6. Hieno pyörä! Mä päräyttelen menemään 25 vuotta vanhalla Nopsalla =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos!
      Ennen tehtiin pyörätkin kestämään. Mukavia pyöräilyhetkiä pitkäaikaisen pyöräsi kanssa <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen