Hiusmallina



Hiuksista ja vähän heikoista kohdista



Kaksi on asiaa, joita en itsessäni vaihda: hiukset ja kynnet. Kaikelle muulle saisi tehdä paljonkin. Ja kyllähän noille mun kahdelle suosikillekin tehdään. Säännölliset kampaajakäynnit ja kynsihuollot.

Kaipaan hiuksiini silloin tällöin vaihtelua. Mulla on aikuisena ollut alle pepun ylettyvistä hiuksista ihan lyhyisiin hiuksiin erilaisia malleja ja värejä. Nykyistä hiusmallia aloin kasvattamaan liki poikatukasta keväällä 2013. Pari vuotta siinä meni, että polkahtava tuli.

Kuvan ilme kertoo kaiken: Aamu, töihin matkalla, perjantai ja luureissa hyvä musiikki. Tukka suorana. Ei vauhdista vaan taipumattomuudesta. Mulla on hiukset, joilla on oma tahto. Se poikkeaa suuresti omastani. Vaikka kuinka föönaan, kikerrän ja piperrän, töpöttelen ja tuputtelen kaikki mahdolliset tököttimet viimeistään töissä (tai jo matkalla) hiukset roikkuvat piikkisuorina.




Vapaa-aikana ei olen paremmin. Silloin, jos mitään ihmisten ilmoille menoja ei liiemmin ole, sipaisen jonkun pannan tai huivin karkottamaan sivuilla roikkuvat hiukset pois poskilta. Mulla on sellaiset korvat ettei niistä ole apua. Hiukset eivät pysy korvan takana. Ei sitten millään.

Tältä muuten näyttää ötököistä ja kukkasista kun me kuvaamme niitä. Puhelimen kamera oli itseeni päin. Otin kuvaa kivasta kukkasesta. Yhtään en tajunnut ennen kuin kuva räpsähti. Tahaton selfie.

Kuva on aamuiselta kävelylenkiltä. Selittää - ainakin osittain -silmäpussit :/ Oikeasti ei ne mihinkään katoa päivän kulun mukana. Ovat vaan. Olisi jollekin plastiikkakirurgille hommia.


No niin. Tollanen piikkisuora se mun tukka on. Pitkään mietin jotain uutta tilalle. En kuitenkaan halunnut muuttaa mallia.
Mä halusin kiharat! Onneksi luottokampaajani Jaana oli samoilla linjoilla. Toteuttamiskelpoinen idea. Tätä ei tehty heti-mulle-kiharat-nyt vaan sovittiin että seuraavalla kerralla. Aika parin kuukauden päähän. 
Jaana paneutui kiharaprojektiini huolella. Keskusteli useamman kollegansa kanssa miettien kiharoiden toteutusta ennen kuin seuraavan kerran tavattiin.

Sitten hommiin. Permanettia tekeentymään.


Lopputulos on oikein mieleinen. Huoleton ja uskokaa pois helppohoitoinen. Oltiin Jaanan kanssa molemmat tyytyväisiä.

Pääsin tai oikeasti hiukseni pääsivät Fresian Facebook sivulle. Tämä on siis se hiusmalliosuus ;D



Oman kuvani uusista hiuksistani otin hississä. Missäs muualla! Suurin osa mun omakuvista on otettu muuten hississä. Oman talon tai jonkun muun. Mitähän se minusta kertoo ;)? Paitsi tuo kukan kuvauskuva. Se olikin hoksottimien aamukankeutta.



Tämmönen hiusmallikokemus ja vähän erilaista otetta muutenkin. Avauduin mun muutamasta heikosta kohdasta. Pyydän armoa. Olen vain ... noh, minä.

Ihanaa sunnuntaita kaikki te siellä <3

Kastehelmi-arvonta on pian. Osallistumisaikaa vielä tämä sunnuntai puoleen yöhön asti.

Sii juu!


25 kommenttia

  1. Tulipa pöyhkeät ja kauniit hiukset!

    VastaaPoista
  2. Hienot kiharat, ei liian kiharaista, mutta sen verran että hiukset näyttävät paksummilta ja runsaammilta. Oikein onnistunut lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuota tavoteltiin: kiharaa, mutta ei kärryrää tai kahdeksankymmentä luvun afroa :)
      Runsaus on ihanaa. Tykkään.

      Poista
  3. Kauniit kiharat, juuri sellaiset sopivan kiharat!

    VastaaPoista
  4. Tosi kivat. Täällä toinen suoratukkainen, jonka hiuksille on ihan oma tahto 😊
    Juuri pätkäsin, että saisin paksummat näköiseksi. Toi oli kyllä kiva kihara.

    VastaaPoista
  5. Tosi kivat. Täällä toinen suoratukkainen, jonka hiuksille on ihan oma tahto 😊
    Juuri pätkäsin, että saisin paksummat näköiseksi. Toi oli kyllä kiva kihara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Hiusten omaan tahtoon permis auttaa, voin sanoa.
      Kiharani ovat sellaista huolettoman näköistä, pese ja pidä meininkiä. Paitsi että hyvät hoitoaineet shampoon ja hoitoaineen lisäksi on kyllä oltava, että kihara viihtyisi mahdollisimman pitkään.

      Poista
  6. Kauniit kiharat sopii sinulle:)

    VastaaPoista
  7. Näytät tosi hyvältä noissa kiharoissa. Sädehtivältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos Sari :)
      Palautteesi ilahduttaa.
      Kiva kun kävit. Tervetuloa toistekin.

      Poista
  8. Ihana tuo ylin kuva, sinun kaunis hymy <3 Tuli kuule todella kivat hiuksista, voi vitsi, oikein jäin miettimään, että hei kiharathan olisi kivat. Niitä sitä paitsi on paljon helpompi taivuttaa ja tehdä vaikka mitä ja on paksumpi fiilis. Ihana piristävä muutos, minä tykkään. Evon kassi, evon tuotteet, jösses ne on hyviä!

    Kiitos mahtavasta kommentista blogiini, olet S U P E R <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pus ja kiitos ihana Tiia <3

      Hiusten paksumpi fiilis on iso plussa pitkin päätä version jälkeen. Sellainen huoleton pörrö.
      Käsitellyt hiukset tarvitsevat hyvät hoitoaineet. Evon on ollut minulle uusi kokemus, mutta ihan samaa mieltä kanssasi: Ovat h-y-v-i-ä!

      Ole hyvä. Kiitos itsellesi ajatuksia herättävistä aiheista <3

      Poista
  9. Ihanan piristävät kikkarat <3

    Itselläni ei ole edes noita kynsiä, joita en vaihtaisi :) Pitkään olen miettinyt, pitäisikö kasvattaa vähän pitemmät hiukset... 14-vuotaana leikkautin pitkät hiukseni lyhyiksi ja lyhyinä ne ovat pysyneet yli 30 vuotta!!! Jotenkin haaveilen siitä vapaa-päivien huolettomasta ponnarilookista. Nykyään kun tukka vaatii laittoa joka aamu, jos sen haluaa olevan yhtään ihmismäinen.

    Ihanaista alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli vuosia lyhyet hiukset ja muistan tuon laittamisen meiningin. Hiukset oli aina pestävä, föönattava ja laitettava aamulla, että niistä sai kunnolliset. Yön jäljiltä olivat kuin kanan peppu.

      Erilaiset soljet ja muut kiinnitykset, niiden avulla saa pidemmistä hiuksista erilaisia kampauksia helposti.
      Jos yhtään mietit pidempää, kannustan kasvattamaan. Lyhyet saa helposti takaisin jos siltä tuntuu.
      Kiitos palautteestasi <3

      Oikein mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle Tuija!

      Poista
  10. Hienot kiharat on! Sopii sulle hyvin:)

    VastaaPoista
  11. Hienot kiharat on! Sopii sulle hyvin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana <3
      Aina niin kannustava.

      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  12. Kaunis olit ennen ja kaunis kiharapäänäkin!
    Mulla myös liukkaat piikisuorat hiukset. Täytyy tukea kampaajalta saada, jos aikoo päänsä kanssa toimeen tulla.
    Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että noin tuumaat. Tuli hyvä mieli :)
      Juu tunnen tapauksen. Vain kampaaja pystyy taltuttamaan omaehtoiset hiukset.

      Kiitos samoin sinulle, ihanaa elokuuta.

      Poista
  13. Oi kuinka näyttää kivalle uusi lookkisi!

    Minulla on meneillään hiusten kasvatus projekti ja vähän on tehnyt mieli myöskin jotain tuollaista luonnollisen kaunista kiharaa.. (Tämä mieliteko iskee useimmiten juuri näin syksyn tullen) Ja on ollut lyhyttä ja vähän pidempää mallia, kihraajaa ja piikkisuoraan sekä aivan tummanruskeasta väristä vaaleisiin raitoihin ja muutaman kerran on ollut punainenkin. Hih! Vaihtelu virkistää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä siis toinen mallia vaihtava. Kivaa vaihtelua itsellekin, kun aika ajoin laittaa päänsä uusiksi. Kasvatusprojekti on pitkäjänteistä puuhaa. Menestystä ja tsemppiä Marie sille. Ja voin kyllä lämpimästi suositella näitä huolettomia käkkyröitä.

      Ihanaa elokuun jatkoa!

      Poista
  14. Oi kuinka kiva kuulla! Kiitos mukavasta palautteesta <3

    Aurinkoista elokuun jatkoa!

    VastaaPoista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen