Äkkilähdöstä sanoihin

*muutama ajatus sanavalinnoista 
           ja kuullun ymmärtämisestä


Tapahtui sunnuntaiaamuna:
Klo 8.10
Mies: ”Kun sä heräsit näin aikaisin, ni ehditään tekemään tänään vaikka mitä.” Mies herää arkena ja juhlana aina aikaisin. Viimeistään seiskalta. Niin että sillä on päivä jo pitkällä kun minä viikonloppuna vasta heräilen.
Näin aikaisin ja ehditään tekemään… palataan näihin kohta.

Päätin sivuuttaa salamia aivoissani aiheuttaneet sanavalinnat. Hyvä minä!

Minä: ”Kaikki käy, ehdota.” Hörpin kiivaalla tahdilla aamukahviani, jonka tavallisesti nautin kaikessa rauhassa. Kahvin lipitys tukki suuni, josta pyrki ilmoille muutama naseva kommentti miehen sanavalinnoista. Otti aivoon oikein urakalla.

Mies selaili nettiä, oikeastaan oli jo Finnkinon sivuilla katselemassa päivän leffatarjontaa. Sieltä valikoitui juuri ensi-iltansa viettänyt Äkkilähtö-elokuva, näytös klo 10.30.

Valmistautuminen huippu nopeasti - tuli tunne muuten et ihan kuin olisin nukkunut pommiin - matka kovalla kiireellä (huom! näinkin voi viettää rauhallista sunnuntaiaamua) leffateatteriin. Henkäisy perillä, huh, ehdittiin ajoissa. 

Äkkilähtö Äkkilähtöön :D 

No mut sit aiheeseen. Sanojen merkitykseen. Niiden edustamiin asioihin meille itse kullekin. Kuinka paljon sanoilla ilmaistuun vaikuttaa se kuka ne sanat sanoo? Mikä osuus on kuulijalla, kuinka hän kuultuja sanoja tulkitsee? Vaikka kieli on yhteinen, väärinymmärtämisen – tahattoman ja tahallisen - riski on aina olemassa. Ja kuinka paljon siinä on kysymys halusta kuunnella rivien välistä? Ymmärtää tahallisesti väärin.

Vastuukysymykset puhutun ja kuullun ymmärtämisessä jakautuvat… nyt mennäänkin vaikealle alueelle, mutta sanoisin että aika tasan.

Kun me puhumme, meillä on vastuu sanoa asiamme selkeästi ja ymmärrettävästi. En tarkoita selittelyä selittelyn vuoksi vaan että pyrimme siihen, että tulemme ymmärretyksi oikein. Jos haluamme kettuilla sanat toimivat aseenamme. Ne antavat taitavalle sanankäyttäjälle lukuisia mahdollisuuksia heittää ilmaan piikki jos toinenkin.

Miten kuulija erottaa mistä oikeasti on kysymys?

Kuulijan asema suhteessa puhujaan on yksi tärkeimmistä. Onko puhuja asiantuntija, esimies, työtoveri, puoliso, lapsi, sukulainen, ystävä, naapuri, kaupan kassa jne. Tunteeko olevansa puhujan kanssa tasavertainen vai ei.

Ehkä eniten puhutun vääriä tulkintoja oikeassa elämässä (jätän kuulkaa nettikirjoittelun kokonaan tämän ulkopuolelle – huh!) tapahtuu silloin kun tunnemme puhujan hyvin. Tiedämme mitä hän tarkoittaa ja herkästi saatamme luulla tietävämme tasan tarkkaan mitä toinen tarkoittaa.

Mennäänpä aamun tapaukseen tarkemmin. Taustana kerron, että arkiaamuisin herään puoli kuusi. Rikollisen aikainen herätys, sanon minä. Etenkin kun kärsin tätä nykyä iltakukkumisesta. Uni tulee harvoin ennen puoltayötä. Viikonloppuina maksan univelkojani. Saatan joskus nukkua yhdeksään jopa kymmeneen. Eli kello 8 on minulle hyvin aikaista, jonka hienosti tiedän. Mutta kun se sanotaan ääneen se muuttuu pieneksi moitteeksi korvissani. Miehen puolelta vilpitön toteaminen, minulle moite. Aikaisin heräämiseen kun liitetään hienoja ominaisuuksia kuten säännöllisyys, ahkeruus, hyvyys. Paremmuus suhteessa pidempään nukkuvaan. Aikaisin herääjä on reipas ja ahkera, pitkään nukkuja hidas ja laiska. Eiks se vähän näin ole?

Konflikti olisi ollut tässä kohtaa ilmeinen, ellen olisi pidätellyt itseäni. Pointsit mulle, se onnistui tällä kertaa. Kiitos aamukahvini, jonka hörpin kiireen vilkkaa vain ettei suustani lähtisi mitään harkitsematonta. Poltin muuten kitalakeni, kaiken lisäksi.

Väitän että ne ovat nämä mielikuvat jotka saavat meidät lukemaan rivien välistä. Meillä on paljon taustavaikuttajia: oma eletty elämä kaikkine kokemuksineen joka suodattaa kuulemaamme. Omat kipupisteemme, jotka värittävät toisen puheen kuuntelua ja tulkintaa. Voi olla että itsetunnossamme on pieniä säröjä joihin solahtaessaan sanat saavat mielen kirvelemään.

Huonoimmillaan syntyy väärinkäsityksiä, joita ei koskaan korjata. Kuulija ei kysy tarkentavia kysymyksiä. Kertoja ei tiedä tulleensa väärin ymmärretyksi. Tai syntyy kova sananvaihto, jossa kuulija syytää kaiken pahoitetusta mielestään puhuja niskaan. Puhuja ei välttämättä ymmärrä edes mistä on kysymys.

Mikä neuvoksi? Tärkeintä on ottaa asiat asioina. Keskustella asioista, silloin kun niistä kerran on puhe ja välttää liikaa tunteiden mukaan ottamista. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän oikein hyvin. Mutta että edes pyrkisi siihen. Vetäisi henkeä ja hetken ajattelisi. Monet riidat ja epäselvyydet voisi ehkä välttää toista oikein kuuntelemalla. Jos jotain ei ymmärrä tai on epäselvää, kysymällä tarkemmin. Pieni tuumaustauko, silloin kun tunteet puheen takia alkavat roihuta. Vilkaisu peliin kun kielen kannat ovat irtoamassa kovaan kalkatukseen. Auttaisiko se?

Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Se on hyvä muistaa silloin kun puhuu, mutta myös silloin kun kuuntelee. Olenko vain kaiku, joka vastaa samalla mitalla vai vastaanko ihan omin sanoin ja ajatuksin. Tai jos vaikka en sanoisi mitään. Vaihtaisin vaikka puheen aihetta.

Olisikohan oma elämä silloin parempi paikka olla?

Taas niin mukavaa: Lämpimästi tervetuloa Anu Bloggerin kautta blogin seuraajaksi. Mukavaa, että liityit joukkoon <3

Paljon hyviä sanoja ja kauniita ajatuksia uuteen viikkoonne te siellä.

Sii juu!

Äkkilähtö on muuten ihan mukava, hauska ja viihdyttävä elokuva. Ei mitään syvällistä, mutta tartteeko aina ollakaan?
Ja oikeassahan mies oli. Ehdittiin paljon. Kuten pitkälle lenkille elokuvan jälkeen :)