- loma on loppu ja uudet tuulet
Arjen häämöttäessä mulla on aina jotenkin epätodellinen olo.
Ensinnäkin
ihmettelen ajan kulumista, justiinsa äskenhän loma alkoi.
Mistä kummasta ajan rientäminen johtuu? Eteenpäin ajateltuna aika tuntuu pitkältä, elettynä lyhyeltä. Näin se on aina kun ajan kulumista miettii, mutta näin loman lopussa erityisesti, kun on tarkka aikajana jota tarkastella.
Toiseksi
olo on haikea. Pidän usein loman loppukesästä. Kun loma on loppu, tuntuu että niin on kesäkin. Vaikka tällä kertaa kesä alkoi vasta lomani toiseksi viimeisellä viikolla sään puolesta ja näyttää kesäisenä jatkuvan. Vaikka ei mua aikaisempikaan kesäsää haitannut. Helteet ei ole mun juttu.
Kolmanneksi
jatkan haikailua. Loman loppuminen enteilee myös Saarikauden loppua. Elo-syyskuun taitteessa laitetaan kesämaja kasaan. Kesä konkreettisesti pakettiin. Sniff!
Neljänneksi
mietin, olisinko valmis luopumaan kesälomarahoistani. Tää onkin kinkkinen mietittävä. Saavutettu etu, jota nyt meiltä tavallisilta palkansaajilta koitetaan nyhtää pois. Ainakin ehdotuksen tasolla. Ensin puolittaen ja tietty lopulta kokonaan. Näinhän se menis, nyt kun meillä on oikeistolainen hallitus joka kumartaa työnantajien suuntaan niin syvään että nenät niillä koskettaa kiiltäviä kengän kärkiä. Ja kun jonnekin päin kumartaa samalla näyttää pyllyään toisaalle.
Mua kismittää jatkuva uutisointi siitä, että palkansaajat on tän maan perikadon syy. Noin niinkuin kärjistäen ja jatkan: Kun niille pitää oikein palkkaa maksaa siitä duunista mitä ne tekee. Ja ihan vaan kahdeksantuntii max päivässä ne malttaa olla sorviensa ääressä. Työntekijät ovat yrittäjien, työnantajien akilleen kantapää.
Mutta siitä ei kirjoiteta, miksi yrittäminen, yrittelijäisyys niin usein ulkoistetaan tämän maan rajojen ulkopuolelle. Heti kun firma alkaa menestyä haluavat osakkaat siitä hyvät rahat ja myyvät sen tai suurimman osan yrityksestä ulkomaille. Ei yrittäjiä näytä kiinnostavan tämän maan hyvinvointi vaan oma kukkaro. Sen takia katseet käännetään palkansaajieen. Niiden pussista tämä taantuma on hoidettava.
Olen puhunut ugh! Mitäs olet mieltä? Luopuisitko lomarahastasi? Minä en! Yhtenä kuukautena vuodesta en ole pienituloinen vaan palkkani lomarahoineen kipuaa nippa nappa keskituloisen kastiin. Se tuntuu hyvälle.
Tällaista tää on mun kanssa. Rönsyilyä. Mutta tämä asia on niin ajankohtainen ja TÄRKEÄ.
No niin, palaan aiheeseen.
Puolet kesästä tavaraa ja tarvikkeita kannetaan Saareen. Toinen puoli kesästä tavaroita kannetaan kotiin päin.
Niinkuin nytkin, kun ollaan kotiuduttu.
Kuvassa ei ole kameli, vaikka selän puolelta kyttyrä löytyykin. Maha näyttäisi pömpöttävän. Se ei ole ihan harhaa kaikkien kesäherkkujen jälkeen, mutta onneksi on reppu edessä.
Olo on kuin kantojuhdalla. Kassia ja reppua edessä ja takana ja vetokärry vielä toisessa kädessä. Kesän aikana Saareen kertyy kaikenlaista. Varmuuden vuoksi erityisesti. Tänä kesänä erityismaininnan annan lämpimille vaatteille. Niitä on Saaressa tarvittu poikkeuksellisen pitkään, heinäkuulle asti.
Arki on kyllä ihan oikeasti paikallaan. Se on ryhdin, aikataulujen ja tekemisen aikaa. Sanoo hän, joka nautti lorvailusta tänä kesänä. Olenkohan koskaan viettänyt näin leppoisaa lomaa?
Arjessa mukavaa on säännöllisyys. On asioita jotka tehdään ajallaan ja on vapaa-aikaa, joka vietetään tavallaan ( hitsi, kun rimmas kivasti ;D ).
Arki palauttaa ruotuun. Onnistun lomalla aina rönsyilemään ruokailun ja juomien kanssa. Grilliherkut, ne on vaan hyviä. Ja kylmä huurteinen siihen päälle. Viileä roséviini se vasta hyvää onkin!
Minulle syksy tuo mukavaa uutta: Elämäntapamuutoksen. Nyt lähtee läski!
Oikeesti, olen tätä miettinyt pidemmän aikaa. Valmistellut itseäni. Miettinyt asioita itseni kanssa selväksi. Valmistautunut henkisesti.
Kysymyksessä on siis oikeasti elämäntapojen muutokset - ei kuuri. Tavoittelen pysyviä tuloksia. Erityisesti just näissä tavoissani. Kaikki mitä siitä sitten seuraa, on plussaa.
Olkaa huoletta. Tänne ei kirjata painolukemia, eikä senttimääriä. Eikä kirjata syömisiä ja liikkumisia. Ne ovat sellaisenaan niin boring, boring. Mutta kerron kyllä miten homma etenee muiden juttujen lomassa.
Toivottakaa ihanat tsemppiä!
Vaikka olette kyllä jokainen mun tsemppari ihan vaan kun mä tiedän, että te tiedätte tästä :)
Kiitos teille, jotka kommentoitte mun edellistä videopostausta. Kiitos kaikille teille, jotka sen katsoitte. Yllätti kuinka moneen kertaan se on jo pyörinyt.
Facebookin puolellakin on eloa. Blogi on saanut sinne yhden uuden seuraajan. Ihanaa! Tervetuloa.
<3 <3 <3
Huomenna laitan toisen videon tänne pyörimään. Sekin on Saaresta.
Tervetuloa taas silloin.
Hyvää viikonlopun jatkoa kaikki te siellä <3
Tuo haikeus on jännä juttu ja se tunne on aina kesän loppuessa, ei koskaan talven... Pitäisiköhän muuttaa Australiaan...
VastaaPoistaHurjasti onnea elämäntaparemppaan, alku on vaikeaa mutta siitä se sitten lähtee ja laihdutuksen nälkä ja hyvän olon tavoittelu kasvaa "syödessä".
Maailmassa on vaikea tehdä ison linjan päätöksiä, aina jää joku jalkoihin ja täydellisiä kompromisseja epätäydellisessä maailmassa on varmastikin mahdotonta saavuttaa.
Leppoisaa viikonloppua ja elokuun päiviä <3
Samaa mieltä - Australiaan pitäis lähtee :D
PoistaKiitos ihana Tiia <3 Kaikki tsemppi tulee tarpeeseen. Mulla ei ollenkaan harhakuvitelmia muutoksen helppoudesta. Mutta ainakin olen hyvin itseni pohjustanut.
Juu, näin on. Isoista asioista on kysymys. Ollaan kaikki tavalliset ihmiset toimittajien varassa. Miten asiat uutisoidaan, mitkä asiat nostetaan otsikoihin. Kyseenalaistan myös toimittajien ja päätoimittajien työmoraalin. Heillekin median myynti on se tärkein. Raflaavat otsikot tarvitaan myynninedistäjiksi. Ja on kansalaisten päät pyörällä :/
Kiitos ihana <3 Samoin Tiia sinulle kaunista loppukesää!
Haikeutta on ilmassa , mutta onneksi aurinko vielä näyttäytyy :)
VastaaPoistaHurjasti onnea päätöksen teosta elämäntaparempan suhteen ! Tsemppiä tarvitaan varmasti , mutta uskon , että siihen pystyt . Kuulolla ollaan kehittymisestä, josko saisit tämänkin sohvaperunan innostumaan;)
Onneksi tosiaan aulikki <3 Aurinkoa riittää!
PoistaKiitos ihanasta tsempistä <3 Tuntuupa hyvälle kun sanot uskovasi onnistumiseeni.
Alkumetreillä ollaan, motivaatio on korkealla. Lippu kans :D
Eihän muutos vaadi kuin tahdonlujuutta ja vaikutat naiselta, jolla sitä on! "Hän, joka hallitsee itseään on suuren laivan johtava upseeri."
VastaaPoistaE.O <3 Voi kiitos! Onpa mukava kuulla.
PoistaHieno sanonta, painan sen mieleeni.
Tsemppiä elämäntapamuutokselle. Saisinpa energiaa sinulta toteuttaakseni saman.
VastaaPoistaKiva kuva tuo varjokuva, siinä on sitä kanniskelun meininkiä.
Kiitos orvokki <3 Tsemppi lämmittää. Pari viikkoa takana ja yllättävän hyvin on mennyt. Pahemmilta mieliteoilta olen välttynyt. Kertoilen sitten täällä kun vähän pidemmälle olen päässyt. Vielä sisäänajovaiheessa ;)
PoistaJuu, tuollaista se kamelin elämä on. Kantamuksia roikkuu melkein hamppaissa asti :D
Moi! Olen ihan satunnainen lukija, joka kurkkasi sivuasi noitten kesäkurpitsaranskisten perässä. Mutta tsemppaan sua tuohon elämäntapamuutokseen. Nimenomaan noin ettei se ole kuuri, vaan pieniä ja kestäviä muutoksia arjessa. Yritän itsekin muuttaa joitakin omia tottumuksia, koska tajusin yhtäkkiä vaa'an näyttävän neljä kiloa enemmän kuin vuosi sitten. Eihän se ole paljon, samat vaatteet menee päälle kuin ennenkin, mutta hei toinentällainen vuosi niin kiloja onkin jo kahdeksan. Nyt heti on katkaistava tää putki pienin muutoksin. Hyvää syksyn jatkoa!
VastaaPoistaMukavaa, että piipahdit ja kiitos ihana tsempistä <3
PoistaJuu, elämäntapoja ja ruokatottumuksia ei hetkessä muuteta. Pienin askelin, niin se täytyy toteuttaa. Opetella kokonaan uudet tavat suhtautua ruokaan ja syömiseen.
Tsemppiä omaan muutokseesi. Hyvä on tosiaan olla hereillä ajoissa. Saa paljon pienemmin ponnistuksin tilanteen haltuun.