Viinitilalla ja kylillä



Toscanan kiertomatkani herkkupaloja




Olen venyttänyt toukokuisen Italia-matkakertomukseni kertomista. Että se jatkuisi. Ei olisi ihan vielä päätöksessä. Sillä kertominen on matkantekoa myös. Ajassa taaksepäin. Matkan uudelleen elämistä.
Pian matkan jälkeen on vielä kaikesta kokemastaan niin kylläinen, ettei tiedä mistä aloittaisi, minkä kertoisi, minkä jättäisi pois. On tunnelmissa sisällä, että ulkoapäin katsominen ei onnistu. Ei osaa eritellä, ei laittaa mihinkään järjestykseen. Aika antaa etäisyyttä, selkeyttää ajatuksia. Valokuvat täydentävät muistikuvia.

Viinin viljely, viinien valmistus. Italia on viinitiloja etelästä pohjoiseen. Monilla tiloilla on pitkä historia. Vuosisatainen perinne viinin valmistuksessa. Isältä pojalle, sukupolvesta toiseen.

Istutuksen jälkeen viinipensaat alkavat tuottamaan satoa noin kolmen vuoden kulutta. Sitä ennen niitä hoidetaan huolella. Kasvatetaan kauniissa riveissä. Annetaan maan ravita ja juottaa viiniköynnökset. Kastelua ei tarvita, sillä viinipensaat kasvattavat pitkät vahvat juuret syvälle maahan. Sieltä käsin ne saavat kaiken tarvitsemansa. Paisti auringon valon ja lämmön. Niitä Italiassa tarjoillaan taivaan täydeltä. Viinipensaat voivat tuottaa rypäleitä jopa 70 vuotta.
Rypäleet poimitaan Italiassa käsin. Kaksi kiloa rypäleitä per pensas viinien valmistukseen. Niin määrää EU. Loput rypäleet muihin tarkoituksiin.

Eri viineillä on omat rypäleensä. Maaperä, missä rypäleet kasvavat, antaa rypäleille oman maun ja vivahteen.Viinit kypsytellään erikokoisissa tynnyreissä. Laadukkaimmat viinit jopa vuosia. Tynnyrin materiaalilla, puulla, on oma tärkeä merkityksensä. Se antaa oman vivahteen viiniin.

Italiassa viineistä puhutaan silmät hehkuen. Viinejä haistellaan ja maistellaan lähes hurmoksessa. Tai vähintääkin ollaan asiantuntevia. Viineistä puhutaan kuin rakkaasta perheenjäsenestä. Niiden mausta ja vivahteista keskustellaan. Oman maan viineistä ollaan ylpeitä. Viiniä kannetaan pöytään karahvi ja pullo tolkulla. Viinin kaveriksi aina myös vettä. Jos vaikka "erehdyt" tilaamaan oluen ruokasi kanssa, näet kuinka tarjoilijan maailma hetkeksi pysähtyy. Näyttää aivan siltä, ettei hän ollenkaan ymmärtäisi ;)

Matkan aikana maistelimme sommelierien opastuksella italialaisia viinejä. Useammankin kerran. Viinit, ne ovat Italiassa täysin ohittamaton asia. Oma matkani on vielä pitkä minkäänlaiseksi viinin maistelun asiantuntijaksi, jos sellaiseksi edes koskaan tavoittelen, mutta arvostukseni tätä elinkeinoa kohtaan kasvoi huimasti. Samoin lisääntyi ymmärrykseni, miksi niin moni on täysin hurahtanut viineistä.

Kuvat viinitilalta Tenimenti d´Alessandro. Maistelimme tilan viinejä, joista vanhimmat olivat liki kymmenvuotiaita ja herkuttelimme toukokuisen sadon parhaita paloja, parsakaalimunakasta ja herkullista tomaattisosekeittoa. Viinejä ei maistella Italiassa ilman jotain syötävää. Niin vältetään humaltuminen. Pitää paikkansa. Paitsi että ihastuksesta humaltumista se ei estä. Päin vastoin :)

Viinitilalta matkamme jatkui kohti Sienan kaupunkia. Ennen sitä poikkesimme Pienzan kauniiseen pikkukaupunkiin, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Kauppoja ja terasseja, italialaista tunnelmaa. Näköalatasanne, mistä käsin näkee kauas kaunista Toscanan maisemaa. Kadulle asti tuoksuvat juustokaupat houkuttelivat ostoksille. Mukaamme lähti tuhti pala lampaanmaitojuustoa, pecorinoa.

Palataan Italiaan vielä myöhemmin. Tarinoita on kertomatta :)

Italian matkani muut kertomukset löydät näiden linkkien takaa:

SAN MARINON KAPEILLA KUJILLA
PIEVE DEL COLLE - LUOMUTILALLA
TUNNELMALLINEN ASSISI
TOSCANAN VEHREISSÄ MAISEMISSA

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikki te siellä <3
Sii juu!


8 kommenttia

  1. Toscanan matka olisi ihana. Firenzessä käytiin ja maisemat sinne matkalla olivat upeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Toscana on vehreää ja kaunista.
      Firenze historiallinen kaupunki monine nähtävyyksineen.

      Poista
  2. Huoh! Ihan järetön Italia-matkakuume pukkaa täällä käydessä..

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat kuvat ja tarinat! Tuli ikävä Italiaan.<3 Toscanaan täytyy joskus kyllä päästä, ja viinitilakin on käymättä.:) Jään odottamaan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Taina oikein paljon!
      Toscanan kokeminen on elämys vailla vertaa. Niin kaunista. Ja ne viinit! Ja ystävälliset ihmiset.
      Aurinko ja vehreys. Ai jai, on se.

      Mukavaa uutta viikkoa Taina <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen