Cold Brew

- kahvielämysten kuumin kylmä
                     * ohjeen testausta ja hyväksi havaitsemista









Saisiko olla lasillinen kylmäuutettua kahvia?

Kysymyksessähän on maailmalla suosiota saannut ja nyt meillekin rantautunut trendijuoma. 
Kesä ja kylmä kahvi. Lämpö ja viileys. Hhhmm, kuulostaa hyvältä.
Tämän herkun perässä ei tarvitse kahvilaan suunnata. Kannullisen saa helposti valmistettua kotonakin.

Kahvi uutetaan kylmässä vedessä ja tuloksena on matalahappoinen luonnollisen makea kahvi.

Kas näin:

Tarvitaan
1) pressopannu
2) 1 litra raikasta kylmää vettä
3) 80-90g hyvää pressopannuun soveltuvaa kahvia

Mittaa pressopannun pohjalle kahvi. Omassa versiossani käytän noin 80 g kahvia, mutta titraamalla kahvin määrää suuntaan tai toiseen kahvin maku luonnollisesti vahvenee tai laimenee. Oman maun mukaan.
Pauligin Mundo kahvi on osoittautunut todella hyväksi tähän juomaan.

Kaada pannuun 1 litra kylmää raikasta vettä. Ensin puolet, sekoita, ja kaada loppu vesi.

Laita pannun kansi paikalleen ja paina mäntää vain vähän 1-2cm alaspäin. Laita pannu jääkaappiin. Tarkista jääkaapista jo etukäteen hyvä paikka. Pressopannun mäntä yläasennossa vaatii pikkuisen tilaa ;)

Anna jääkapin hoidella kahvia vähintään 8 tuntia. Itse uutan yön yli. Toimii oikein hyvin niin.

Paina mäntä hitaasti alas. Kaada kahvi mukiin / lasiin. Lisää halutessasi jäitä, kylmää maitoa ja vaikka vähän sokeria. 
Huom! Sokeri vaatii sulaakseen kylmässä kahvissa jonkin verran odottelua ja lusikalla pyörittelyä, mutta maistuu namilta. Tai käytä sokerisiirappia. Tippa riittää.

Ja lopuksi, nauti mukava kahvihetki. 

Kahvi on kylmäuutettuna pehmeän ja aavistuksen makeahkon makuista. Erinomaista janojuomaa. Mutta varoituksen sanana: sisältää kofeiinia kuten kahvi yleensä. Juomisessa kannattaa siis pitää maltti mielessä. 
Sillä hyvää tämä on. Jopa minä joka vannon aamukahvin tärkeyden nimiin, olen tätä aamusella ensikahviksi juonut. Hyvää on. Oikein namia.

Jos kahvia jää, kaada se johonkin toiseen kannuun. Kahvi säilyy kokemukseni mukaan päivän ihan hyvänä jääkaapissa. Pidemmästä säilytyksestä ei ole kokemusta. Kahvi on loppunut ennen sitä ;)

Luonnollisesti valmiin kahvin määrää voi muuttaa. Oman annoksen voi valmistaa kahvin ja veden määrää lisäämällä tai vähentämällä. Itse tykkään tehdä kerralla vähän isomman satsin.

Miltäs maistuisi? Oletko jo tutustunut kylmäuutettuun kahviin? Kokemuksia?

Ohjeen nappasin Paulig sivuilta. Kylmäuutettu kahvi maistuu sellaisenaan, mutta on erinomainen pohja erilaisille kahvijuomille. Niitä testailen seuravaksi. Perästä kuuluu :)

Ihaksi lopuksi:

Tapu, tapu kädet lyö innosta yhteen. Uusi seuraaja blogilla. Lämpimästi tervetuloa Liisa. Mukavaa että liityit joukkoon <3



Mukavia kahvihetkiä ja kaunista kesän jatkoa <3





2 kommenttia

  1. Kiitos, maistuis varmaan mullekin. Lienee eri asia kuin frappe, jota olen juonut Kreikan Santorinilla. Asiasta toiseen: aivan hurmaavat kukat tuossa taustalla. Pioni kenties ja hortensia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Juu, on vähän eri kuin frappe. Frappehan tehdään "suoraan" kahvista, (pikakahvista) vedestä, sokerista, maidosta ja jäistä jotka esim. mixerillä tai pikasekoittimella sekoitetaan.
      Gold brew on sanansa mukaisesti kylmää hauduttamista.

      Kiitos kimpun puolesta. Ovat tosiaan pioni ja hortensia. Ehtaa tekoa. Kissaperheen unelmakukkia :D

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen