& sateensuoja
Helsingissä kun asuu, ei laivaan astuminen ole vaikeaa. Lyhyelläkin varoitusajalla se onnistuu. Ex tempore-matka tämäkin. Loma kun on.
Helsinki näyttää mereltäpäin aina kauniilta. Kodilta. Paikalta jossa kaikki on hyvin. Kaikki on omaa, tuttua ja turvallista.
Välillä on hyvä lähteä, että voi palata. Se on mun motto. Matkustaminen on ihanaa. Uudet paikat ja vieraat tavat viehättävät. Kotiin on kuitenkin aina hyvä palata.
Laivassa aika kuluu rattoisasti. Maisemat ovat hienot. Kauppa täynnä tarjouksia. Meikit ja ihonhoito tuotteet ovat edelleen maiden hintoihin verrattuna selkeästi edullisempia. Tarpeellisella laukkuni täytin :D
Tallinna on nähty moneen kertaan, mutta aina se ihastuttaa. Vanhakaupunki kukoistaa. On elävä. Siellä ollaan ja viihdytään. Maailman kaikilta laidoilta, kielistä päätellen. Kansainvälinen ja kaunis.
Vanhankaupungin ympärillä on uutta ja vanhaa sellaisena sillisalaattina, että joskus silmiä kirvelee. Mutta toisaalta, miksi ei voisi olla vanha ja uusi rinnan. Eri ajat rakennuksina toistensa vieressä. Uutta ei voi olla, jollei ole vanhaa. Nykypäivää ei ole ilman historiaa. Tulevaisuutta ei ole ilman nykyistä. Kaikki aikojen kerrokset näkyköön
Jotain uutta ja tätä päivää lähti myös mukaani. Katsokaa minkä löysin! Sattumalta ja siitä seurasi heräteostos <3 <3 <3
Instagramissa tätä jo vilautin, tässä kaunokainen vielä uudemman kerran.
Sateensuoja Susino
Love you Tallinn <3
Niin... kotiin on aina hyvä palata.
Iloista kerrottavaa jälleen. Uusi seuraaja blogilleni. Helmi Nainen lämpimästi tervetuloa. Mukavaa, että liityit joukkoon <3
Mukavaa kesäviikon jatkoa kaikki te siellä <3
Ihania kuvia, ihana sinä, ihania kukkia, ihanat kukkakengät... =)
VastaaPoistaMeillä on niin ahkerasti touhuttu rempan parissa ettei joka kesäistä Viron reissuakaan ole tehty tän kesänä... vielä. Ehkä myöhemmin, kun ollaan saatu koti kuntoon ja ollaan toinnuttu tästä.
Voi kiitos ihana Una <3 Oi, mun posket ihan hehkuu palautteesi lämmössä.
PoistaKunhan rempat on rempattu, niin sitten. Borta bra, men hemma bäst :)
Oikein hyvää remontti-intoa!
Hyvältä näyttää! Huomenna menen itse kurkkaamaan miltä siellä näyttää ;) - emäntä
VastaaPoistaKiitos Emäntä <3
PoistaOikein mukavaa matkaa!
Kauniita kuvia Tallinnasta:)
VastaaPoistaKiitos Ritva <3
PoistaSiellä on niin kuvauksellista :)
Ihania kuvia ja ooh mikä laukku ja oih mitkä ostokset <3
VastaaPoistaKiitos Tiia darling <3
PoistaEdullisesti kun saa, on kassiin ladottava :D
Hyvä, että on näin sateinen kesä, jotta pääset käyttämään noin kaunista sateenvarjoa :-)
VastaaPoistaEikö vaan E.O <3 Ihan samaa ajattelin minäkin.
PoistaJa jos paistaa, olkoon päivävarjona ;D