Kahdeksan parasta kesässä

- sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee,
                                vaan kesän kohdalla tähän tehdään poikkeus.

Sain aikaisemmin syksyllä Marialta ehdotuksen kesäkuvien esittelystä tuolla yläbannerin alla olevassa Juttu toiveita-osiossa. Kuvia on tsiljoona x tsiljoona, pelkästään viime kesästä. Homma olisi mennyt kohtuu vaikeaksi, ellen olisi Innan blogista keksinyt miten postauksen teen. Kuusi kuvaa kesästä, tästä selviän, mietin. Olen osaamaton päättämään monesta hyvästä ja mieleisestä kuvasta. Kaikki laittaisin tänne, jos se olisi mahdollista. Kuusi kuvaa kesästä päästäisi minut miettimisen tuskasta. Rajaisi ja raamittaisi tätä tehtävää. Helppoa!
Niinhän sitä luulisi, mutta ei. Ei niiden kuudenkaan kanssa tullut mitään. Kuvia selatessa päädyin tsiljoonan ja kuuden kuvan välimaastoon. Esittelen kahdeksan mieleisintä asiaa kesässä "muutamalla kuvalla".

En yhtään liioittele kun sanon, että kevään odotus alkaa meillä heti joulun ja uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Mielessä siintelevät sula meri ja kesänviettopaikkamme Saari. Toukokuun alkupuolella pakkaamme tavarat ja teemme ensireissun, joka on varsinainen työleiri. Hymyssä suin siitä selvitään, onhan kysymyksessä kesämajan pystytys.
Alkukesässä ihaninta on edessä oleva kesä. Luonto heräilee pikku hiljaa. Saaressa kevät tulee hieman myöhemmin kuin mantereella. Kylmä meri hidastaa tahtia. Sen ansiosta saamme nauttia kevään ihmeistä kahteen kertaan: ensin kotinurkilla ja sitten Saaressa.
Valkovuokkoja peltoina. Ketunleivän kukkia mättäinä. Puiden lehtisilmuja. Ulpukoita rantojen vierustoilla. Lintulapsia. Voiko parempaa olla? Arvatkaa tanssittaako ;D

Keskikesä ja juhannus tulevat aina liian aikaisin. Juuri kun kesäiseen vauhtiin on päästy, on taitekohdan aika. Saaressa pian juhannuksen jälkeen huomaa lintukuoron harvenneen. Alkukesän huumaava, lähes yötä päivää kuuluva sirkutus, on vähentynyt. Osa kuorolaisista on jo aloittanut muuttomatkansa. Vaikka kesä kypsyy ja lämpenee usein vasta juhannuksesta, vaihtuvat alkukesän vihreä heleys ja raikkaus kypsempiin sävyihin. 
Keskikesästä nostan esiin upeat juhannusruusut. Saaressa aikaisemman asutuksen jäljiltä ne kasvavat muutamissa paikoissa runsaina ja huumaavan tuoksuisina. Ovat usein parhaimmillaan juuri juhannuksena. Keskikesään kuuluvat pitkät valoisat yöt, joista tapanani on valvoa yksi aamuun asti. Istun kalliolla ja katselen merta. Näen auringon laskun ja pian taas sen nousun. Kuuntelen lintujen liverrystä ja auringon nousun myötä nousevaa tuulta. Hetkiä, joita en vaihtaisi mihinkään.

Taivaan eri sävyihin ja kaikenlaisiin pilvimuodostelmiin nostan katseeni tämän tästä. Taivas on vaihtuva taidenäyttely. Alati muuntautuva ja uudistuva. Turkoosin puhuvasta kauniista sinestä, pilvien peittämäksi harmaaksi mössykäksi. Saaressa olen aitio paikalla. Rantakallioilta on esteetön näköala horisonttiin asti. Vaihtuvat säätilat, nouset myrskyt . Kaikki olen katsastanut, mutta tarpeekseni en ole niistä saanut. Joka kesä ilahdun taivaankannen kauneudesta.

Sadepäivät ovat kesän mukavia "vapaapäiviä". Silloin istutaan teltassa, kuunnellaan radiota, luetaan ja neulotaan. Toisinaan sade rummuttaa teltan pinkeää pintaa niin, ettei toisen puhetta kuule ja radionkin ääni jää pauhun alle. Silloin ollaan ja vain kuunnellaan. Sateen taustalla kuuluu merenkohina ja puiden humina.
Sadepäivinä kaasulämmitin puksuttaa. Kosteutta vastaan on hyvä toimia. Samalla saa itsensä pidettyä lämpimänä. Teevesi porisee liedellä.

Ukkonilma Saaressa on ihan oma lukunsa. Se on pelottavan ihanaa. Otollisimmat ajat ukkoselle ovat iltapäivät ja aamuyöt. Ennen ukkosta on aina hiljainen hetki. Tiedätte, miten luonto hiljenee. Tuuli laskee, linnut vaimenevat. Kaikki odottavat. Olen muutamia kertoja saanut todistaa ison ukkosrintaman nousun meren takaa. Valtavan pilvimassan vyöryn meren yli. Tuulen, joka nousee sekunneissa täysin tyynestä myrskylukemiin. Meri joka vain hetkeä aiemmin oli peilityyni, aaltoilee uhmakkaasti. Salaman ja jyrähdyksen samanaikaisesti. Kuin taivaankansi repeäisi pään päällä. Rankkaa sadetta, rakeita ja tuulessa taipuvia puita. Oi ihanuus, miten pelottavaa!

Vesihelmet pihapenkillä, vettä tiputtelevat puun oksat. Sateen jälkeen kaikki on raikasta. On puhdistunut olo.

Meri suuruudessaan, itsenäisyydessään ja kauneudessaan on ohittamaton maisema. Saatan istua rantakalliolla tuntikausia katsellen merta. Tiedättekö, että niiden tuntien aikana saatan nähdä kokonaisia näytelmiä. Miten tuuli nousee tai tyyntyy. Kääntää suuntansa. Kuinka pilvet lipuvat ohi, täyttävät taivaan meren yllä tai poistuvat paikalta. Meri muuttaa väriään taivaan mukana. Kaunein kimallus on alku- ja loppukesästä kun aurinko ei ole kaikkein korkeimmalla. Kullanpunainen pinta auringon laskiessa.
Meri on mystinen ääretön. Sen pysyvyys kiehtoo. Se lohduttaa. On jotain joku ei muutu. Meri on ollut paljon ennen meitä ja tulee olemaan paljon meidän jälkeen. Meri on kaunis.

Kesään kuuluvat monelaiset herkut. Metsän antimia ovat makoisat marjat ja herkulliset sienet. Niitä Saaressa on yllinkyllin. Kellarin vierestä poimin aamupalaksi mustikat ja vähän kauempaa metsästä haen kanttarellit. 
Kauppalaiva tuo tuoretta ruokaa kolme kertaa viikossa. Sieltä ostetaan maukkaat uudet perunat, suussa sulavat tuoreet munkit ja maistuvat mansikat. 

Ensimmäisen kerran menen mereen toukokuussa. Meren lämpötila on n. 6 astetta. Käyn ja tulen pois. Silloin ei jäädä polskuttelemaan. Paljon on kesän lämpötiloista kiinni, miten meri lämpenee. Tavallisin lämpötila on 15-16 astetta heinäkuussa. Lämpöisinä kesäpäivinä meressä melkein asutaan. Ulkomerellä meren lämpötila harvoin kohoaa yli kahden kymmen asteen, mutta viime kesänä näin oli. Helteiset päivät lämmittivät pintaveden, niin ettei vesileikeistä tullut loppua. Aina ei tarvitse olla edes kovin tyyntä. Aallot antavat mukavaa kyytiä, mutta niiden kanssa on osattava olla. 
Kuva lapsista on 1990-luvun lopulta. Omat lapseni ovat meressä ja heidän kaveri kalliolla. Me aikuiset valvojina. Vielä tänäkin päivänä kun olemme Saaressa ja juttelemme lasten kanssa kuulumisia on lasten vakio kysymys: "Onko aaltoja". Vain kunnon aallot olivat lasten mielestä parhaita.

Kesään kuuluu oleminen. Kiireetön elämä ilman ensimmäistäkään aikataulua. Paitsi Kauppalaivan tulo ;) Kesälomalla se on mahdollista. Joutenolossa on kysymys paljon muustakin kuin tekemättömyydestä. Ne ovat hetkiä, jolloin tapahtuu paljon. Ajatukset saavat kulkea omia polkujaan. Saa rauhoittua ja kerätä voimia talvikauteen. 
Tykkään olla omien ajatusteni kanssa. Rauhallisessa ympäristössä se tuntuu ihan luksukselta. Aina eivät ajatukseni ole kauniita ja mukavia. Seassa on myös melankoliaa, joskus pientä ahdistustakin. 
Tulla kuulluksi itselleen. Se on tärkeää. Kaikenlaisista ajatuksista huolimatta.
Olemisen vastapainona mieleinen tekeminen. Onni on olemisen nautinto.

Inspiraation tähän postaukseen antoi Maria. Kiitos Maria juttu toiveestasi. Se ilahdutti.
Toteutukseen antoi vinkin Inna Mummin matkassa -blogissaan. Kiitos Inna kivasta blogistasi ja siitä että päästit pälkähästä :)

Kiitos sinä lukija, kun kuljit mukanani kesäisissä tunnelmissani <3

Itsenäisyyspäivä

& muistoja

Kuva Ylen kuvapalvelu

Itsenäisyyspäivää vietän hyvin perinteisesti. Päivä kuluu perusvapaapäivän tapaan. Ulkoilua, hyvää syötävää. Toisinaan ystävien tapaamista. 

Sytytän kynttilät ikkunalle klo 18.00. Sen perinteen olen tuonut mukanani lapsuuden kodistani. Itsenäisyyspäivää suhtauduttiin hartaan kunnioittavasti. Ikkunat pestiin hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Kynttilöitä ei koskaan sytytetty palamaan muuta kuin kirkkaana loistavien ikkunalasien viereen. Hopeiset kynttilänjalat kiillotettiin kimaltelemaan kilvan puhtainen ikkunoiden kanssa. 

Asuimme keskustassa, vanhassa kivitalossa, jonka ikkunalaudat olivat leveät ja korkeat. Istuin usein olohuoneen ikkunalaudalla katselemassa naapuritalojen ikkunoihin syttyviä kynttilöitä. Vähän isompana lähdin ystäväni kanssa iltakävelylle. Kuljimme hiljaista kotikatua katseet ikkunoihin luotuna. Lähes jokaisessa ikkunassa paloivat kynttilät. Usein maassa oli lunta ja sitä sitä satoi hiljalleen lisää. Pakkaslumi narskahteli askelten tahdissa. Oli rauhallista ja kaunista. Tunsin kaunista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta kaikkien kynttiöitä ikkunallaan polttavien kanssa. 

Yksi erityinen muisto liittyy itsenäisyyspäivään. Oli Suomen itsenäisyyden 50. juhlapäivä. Illalla Kauppatorin rannassa oli ilotulitus. Tuohon aikaan ilotulitukset olivat erittäin harvinaisia. Kuljettiin koko perhe lumisia katuja Katajanokan sillan kupeeseen. Siitä isän mielestä näki hyvin. Ihmisiä kerääntyi hyvissä ajoin paikalle. Vähitellen näkymät ympärilläni peittyivät lämpimiin takkeihin pukeutuneisiin ihmisiin. Siellä minä, pikkuinen tyttö, kurkottelin kohti taivasta ja odotin ilotulituksen alkua. Silloin katseeni tavoitti tutun näköisen naisen. Tunnistin hänet Kyllitädiksi, tuon ajan lasten suuresti ihailemaksi piirtäjätädiksi. Tv:stä tuttu. Kyllitäti oli pukeutunut lämpimään turkkiin ja turkishattuun. Keskusteli iloisesti saman seurueen muiden aikuisten kanssa. En saanut hänestä katsettani. Aivan kuin Kyllitäti olisi tuntenut katseeni poskellaan, hän kääntyi katsomaan. Katseemme kohtasivat ja Kyllitäti veti kätensä rukkasesta ja vilkutti minulle samalla tavalla kuin hän teki aina lastenohjelman lopuksi. Sormessa hänellä oli sama hopeinen kilisevä sormus kuin mitä tv:ssäkin. 
Poskeni punehtuivat muustakin kuin pakkasesta. Leijuin ilmassa. Kyllitäti oli vilkuttanut minulle. 
Ilotulitus alkoi. Suuria väriroiskeita taivaalla. Niiden valossa näin, että Kyllitädin kauniisti hymyilevät kasvot olivat jo kääntyneet kohti taivasta. 
En tiedä huomasiko meidän perheestä kukaan muu Kyllitätiä. Ainakaan kukaan ei siitä maininnut. En edes minä. Pidin tämän pienen salaisuuden sydämessäni. Siltä sen otan esiin aina näin itsenäisyyspäivänä. Siinä yhdistyvät pienen tytön suuri ilo ja arvokkaan juhlan tunnelma.  
Yhteenkuuluvaisuuden tunne.

Itsenäisyys on vapautta. Vapauteen liittyy aina myös vastuuta. Pidetään huolta toisistamme ja nautitaan juhlapäivästä.

 Hyvää itsenäisyyttä!

Kahvia kalenterista

- aikuisten yllätyskalenteri

Jooooo mä tiedän, mä tiedän. Jouluöverit. Heti joulukuun alussa. Mutta kun joulua kuitenkin on vain lyhyt aika. Muutama viikko. Niin siksi. Ja kun tykkään joulun tunnelmasta.

Viime vuonna löysin kahvikalenterin sattumalta. Niin että pitkäksi ei tätä perinettä voi mainostaa, mutta sellainen siitä saattaa tulla. Olen kerrassaan ihastunut tähän aikuisten yllätyskalenteriin. Kuuma juoma jokaiselle joulukuun päivälle ennen joulua. Hauskinta on, kun ei tiedä mitä aamujuomaa milloinkin on tulossa. Ensimmäisessä luukussa oli espresso, ristretto versiona. Tummaa ja vahvaa. Luulen pysyväni hereillä huomeniltaan asti ;) Kiltisti söin aamupuuroni, mutta kahvin kaveriksi sulattelin suussani kunnon maitosuklaata. Katselin kynttilänvaloa ja rapsuttelin vieressäni kehrännyttä kollipoikaa. 
Ei huono - maanantaiaamuksi.


Seuraava postaus on sitten ihan jotain muuta kuin joulua. Tämä tiedoksi, jos joulusta tulee näppylöitä ;) - Lupaan!