yhdessä
Tärkeitä asioita hammaslääkärin odotustilassa. Niinkuin esimerkiksi juhlakynsien valokuvaus :D
Aluksi oli tosi oudon tuntuista. Varoin kynsiä, tunsin ne koko ajan. Opettelin painamaan puhelimen näppäimiä - silloin puhelimissa oli vielä näppäimiä, joita painella - peukalon sivulla ja kaikenlaisia muita nappuloita ja katkaisijoita etusormen rystysellä.
Opettelin kirjoittamaan tietokoneen näppiksillä niin, etteivät sormenpäät osuneet kohtisuoraan näppäimelle. Hitsi, kun tein siihen aikaan kirjoitusvirheitä.
Tein kaiken ajatuksella. Laukkuun työnsin käteni hitaasti ja varovaisesti etten vain tökkäisi kynsiä pahasti. Varoin kolauttamasta ja vioittamasta kynsiä. Pari viikkoa meni ja sen jälkeen en ole kynsiä erikseen tuntenut.
Nykyään kynsissä on alustana vain oma kynsi, jonka päälle geeli ja koristelu laitetaan. Kynnen muoto on ovaali.
Yhdeksän vuoden yhteiselon kunniaksi halusin juhlavat kynnet. Valkoista, punakultaa ja hopeaa. Ruusua ja käsin viimeisteltyä koristelua.
Sellaiset sain.
Kynnet olen laitattanut samassa paikassa kaikki nämä vuodet. Aluksi Tiinalla, sitten Kristinalla ja nyt Krissellä : J&K Beauty
Mitäs tykkäätte?
Mukavaa viikon jatkoa, kesää kohti mennään :)
Hianot ❤️
VastaaPoistaKiitos anneaulikki <3
PoistaUpeat kynnet!
VastaaPoistaKiitos Marika <3
PoistaOn tosi siistit ja hyvin laitetut. Minä rytdyin kynsimummiksi pari vuotta sitten ja en osaa olla enää ilman. Minulla kynnet ovat lähes ainut meikkauselementti, kun huulet ja silmät ovat ovat vanhemmiten tulleet allergisiksi useille meikeille, mikä harmittaa ja tekee vaisun näköiseksi. Mutta näillä mennään.
VastaaPoistaKiitos Inna <3 Minullekin kävi samalla tavalla. Pian alun jälkeen en enää ilman osannut olla.
PoistaHuolitellut kynnet tekevät käsistä ja koko olemuksesta siistin.
Voih, tuota allergia asiaa. Sen kanssa ei kannata leikkiä, ihoa turhaan ärsyttää aineilla, joista oireita tulee. Voi tässä yhden myönteisen puolen nähdä. Rahat säästyvät johonkin muuhun mukavaan :)
Onpas kauniit:)
VastaaPoistaMysterious, kiitos paljon <3
PoistaTodella kaunis koristelu!
VastaaPoistaKiitos E.O <3 Krisse, joka kynteni huoltaa ilahtuu palautteestasi. Kerroin hänele toiveistani ja hän mietti pitkään miten toiveeni toteuttaisi. Lopputulos on juuri sellainen juhlava, luxury jota toivoin :)
PoistaKauniit kynnet:)
VastaaPoistaKiitos ritva <3. Tykkään näistä kovasti :)
PoistaVau! Minun pitäisi laittaa tuollaiset. Käteni ovat sormien nivelrikon takia vääntyilleet ja muhkuroituneet ja kiinnittävät huomiota. Nyt jos laitan tuollaiset kauniit kynnet, niin huomio kääntyykin positiiviseksi. :)
VastaaPoistaOlen varannut ajan ripsien ja kulmien kestovärjäykseen, aion kysellä samalla.
Kauniit kynnet koristavat käsiä. Suosittelen lämpimästi. Ilahduttavat itseäkin, kun niitä voi ihastella niin paljon kuin haluaa :)
Poista