Näköispatsaat



tekarit tekeillä
                       ... no mutta???



Nyt ei saa nauraa. Mutta tähän on tultu. Valut on otettu. Hammaskalustoni on saamassa näköispatsaat.
Mä olen kuulkaa alkanut jyystään hampaita yhteen. Päivällä ja yöllä. Yöllä narskutukseen herää naapuritkin, vaan ei vieressä nukkuva mies. On sillä unenlahjat. Kade olen. Nukkuu vaikka sänky alta vietäisiin. Mies on käynny pitkän oppimäärän nukkumisessa. Se osaa sen oikein hyvin.

Noh, ei mun miehen unenlahjoista tarkoitus ole kertoa vaan tästä tekarihommasta. Pitkään olen ihmetelly alati vaivaavaa päänsärkyä, leukojen jäykkyyttä ja toisen puolen poskihampaiden suoranaista kipua. Hammaslääkäri tutki ja totesi ettei hampaissa muuta vikaa ole kuin että jatkuva pureminen on alkanut kuluttaa niitä. Pahimmillaan nonstop pureminen voi kuulemma johtaa jopa hampaan kuolioon. Hui! No, mulla ei sellaista ole onneksi, mutta sen välttämiseksi laitettiin purentakiskot tilaukseen. Lääkäri sanoi, että mulla on hyvin treenatut leukalihakset ja iski silmää.

Nyt on jännää. Ensi viikolla on ensimmäinen testaus. Jos ovat laakista hyvät, saan ne jo silloin mukaani. 
Jännää on mun syöminenkin tätä nykyä. Paljon liemiä paksumpaa en kivutta pysty syömään. Sattuu noihin hampaisiin niin vietävästi. Ajatella, ovat hellänä tyhjän puremisesta.

Tässä mun tän hetken herkku.



Maustamatonta kefiiriä ja kuivattuja gojimarjoja. Vähintään yön yli muhitettuna, oikein pehmeiksi. Jos hampaat kestäisivät laittaisin mukaan mysliä. Nyt sellanen on ihan liian kovaa. Ou dear, ou dear ja huokaus.

Luulin narskuttelevani yksin, mutta nyt olenkin kuullut jo monta tarinaa purentakiskoista. 
Onko sinulla ja sinun lähi- / tuttavapiirissä narkuttelijoita?
Onko kokemusta purentakiskosta?
Onko auttanut? 

Olen tulossa lapseksi jälleen. Mulla on kyselykausi näemmä menossa ;D


Tässä linkki, jos kaipaat lisätietoa yönarskuttelusta ja sen hoidosta.

Hyvää loppuviikkoa kansalaiset. Kyl tää tästä, luultavasti.







8 kommenttia

  1. Tuttavalla löytyi päänsäryn selittäjäksi juuri tuo hampaiden voimallinen pureminen yhteen yöllä. Hän sai avun kiskoista. Toivottavasti saat heti hyvät kiskot ja pääset eroon kivuista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen asia, että ystäväsi pääsi päänsärkypälkähästä. Mullakin on päänsärkyä lähes päivittäin. Odotan kovasti ensi viikkoa ja uusia "puruluitani" ;D
      Kiitos Marika myötäelämisestä ja toivotuksesta <3

      Poista
  2. Mun vieressä nukkuu mies, joka paitsi todellakin nukkuu kuin tukki, myös narskuttelee hampaitaan niin että pahaa tekee. Itse ei siihen herää, mutta pakko on aina tökätä kylkeen, että edes vähän havahtuisi, koska viiltää omiakin hampaita pelkkä kuuntelu. (Taitaa olla miehille suotu paremmat unenlahjat noin niinkuin kaikenkaikkiaan. Kadehdittavaa, mutta useimmiten myös ärsyttävää :). Mies ei kertakaikkiaan ymmärrä miksen nuku. Sanoo, että "laitat kato vaan pään tyynyyn ja alat nukkua". Niinpä :))

    Voisin kuvitella, että kiskot on alkuun oudot ja varmaan hankalatkin, mutta toivon, että totut niihin äkkiä ja että tulee apuja kipuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että mä tunnen tapauksen: sikeitä vetelevän miehen :D On se niin ihmeellistä, kun toinen laittaa silmät kiinni ja on unessa samantien. Itse kun en osaa samaa. Olenkin sanonut, että jos mies ei ole untenmailla kahdessa minuutissa, on hänellä nukahtamisvaikeus ;)
      Olen varautunut siihen että purulelu on aluksi outo. Ohjeissa sanotaankin, että aluksi pitäisi kiskoa käyttää jo pari tuntia ennen nukkumaan menoa, että suu tottuu.
      Odotukset ovat kyllä korkealla niiden suhteen.

      Poista
  3. Toivottavasti kiskot auttavat sinua :-)
    Äidilläni oli kiskot, mutta hän ei purrut hampaitaan vaan sairastamaansa Parkinson II:seen kuuluu niska-kaula-leuka alueen jäykistyminen eli se painoi äidin hampaita yhteen ja loppuaikoina kiskoja ei enää voitu edes käyttää, koska suu ei enää auennut niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksesta :) Samaa minäkin hartaasti toivon.

      Poista
  4. Loistava homma, täällä jyystetty vuosia ja jyystetty vuosia kiskoja myös. Hampaat täynnä hiushalkeamia ja yksi vedetty takaa jopa pois, ei ole leikin asia tuo jyystäminen kuules. Upeaa että saat kiskot ja auttoi vielä kaiken kukkuraksi pään särkyihin, katosivat tykkänään, paitsi hormonihirviöpäivinä.

    Aurinkoa viikonloppuun ja onnea uusille kiskoille jee. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä jyystäjiä taitaa olla vaikka yhdistykseksi asti. Onkohan sellainen jo olemassa?
      Päänsäryn helpottumista odotan eniten. Kaikki muu helpotus on tietty myös tervetullutta.
      Kiva kuulla että sullakin on apua niistä ollut. Vaikka ei kai se jyystäminen mihinkään lopu. Mutta on sitten mitä jyrsiä ;D
      Kiitos samoin Tiia, ihanan aurinkoista viikonloppua <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen