Onnellisuudesta



mietteitä


Olen tällä hetkellä oikein paljon innostunut kaikesta myönteisestä. Kiva jos on kivaa, mutta nyt tarkoitan sellaista sisäistä tunnetta, että kaikki on silleen sopivasti hyvin. Olin tuossa aikani jonkunlaisessa sielun allikossa. Sellainen matala vireinen.

Kevät on kuulkaa tehnyt tehtävänsä. Nyt puhaltaa positiiviset virtaukset tällä tontilla. Mä olen kevät ihminen, ehdottomasti.




Vietetäänpä hetki onnellisuuden kanssa.

Uskon, että onnellisuus on sellainen asia, jonka voi oppia. Onnellinen ihminen osaa tuntea kiitollisuutta ja hänellä on taito osoittaa se. Voisiko kenties onnelliseksi opiskelun aloittaa kiitollisuuden tunteen löytämisestä? Opetella näkemään myönteisessä valossa kaiken sen mitä itsellä on, jonka on saavuttanut. Unohtaa "kel onni on, se onnen kätkeköön" höpötykset.

Onnen tavoittelu ja onnellisuus ovat ihmiselämän keskeisiä tavoiteita. Riittävä toimeentulo, asunto, säännöllinen työ. Ruokaa ja vaatetta omiksi tarpeiksi. Nämä luovat perustan sille, että pystymme olemaan onnellinen. En usko kurjuuden maksimointiin onnellisuuden tavoittelussa. "Kärsi, kärsi kirkkaamman kruunun saat" - ihan humpuukia, sanon minä. Kuka näitä ihmisiä piiskaavia sananparsia on aikoinaan keksinyt?? Ei toimi länsimaisessa yhteiskunnassa, jonka toiminta perustuu kaikkien kynnelle kykenevien panokseen systeemin pyörittämisessä ja ylläpitämisessä.

Onnellisuus on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pitää elämäänsä mielekkäänä, näkee tulevaisuuden valoisana ja kokee voivansa rikastuttaa muiden elämää. Onnellinen voi olla vaikka ei olisi täysin tyytyväinen senhetkisiin olosuhteisiin. Onnellisuuden taidot liittyvät vahvasti onnellisuuteen, ja taitoja voi myös harjoitella ja oppia. Usein seurauksena on entistä onnellisempi ja paremmalta tuntuva elämä.

Mitä olette mieltä? Onko se jotain tällaista vai jotain ihan muuta? Mitkä ovat sinun onnen evääsi?




Sitä saa mitä tilaa: olen asennoitunut runsaalla hyvällä virtauksella tulevaan. Edes pieni kevään etenemisen takapakki ei haittaa.

Samoilla vauhdeilla olen miettinyt työtyytyväisyyttä. Siitä pikapuoliin. Pysykää siis kanavalla.

Iloiseksi lopuksi: tässä kohtaa vuotta yksi asia on varma; kesä tulee :)

Onnellista oloa teille kaikille.


10 kommenttia

  1. Ihana postaus ja kuvat. <3 Sama täällä, helmikuussa masensi oikein kunnolla ja kappas maaliskuussa ihmeellinen valo on tehnyt tehtävänsä ja onnen tunne taas kuplii ja energiaakin on. :)

    Iloitsen pienistä hetkistä, asioista ja myös aito hyvyys puolin ja toisin tuo hyvää oloa. <3

    Ihania unia Pirjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :) Valo on niin ihanaa mielenhoitoa. Mun käpylisäke oikein huutaa sitä :D
      Yksi onnellisen ja tyytyväisen ihmisen ominaisuus on juuri tuo että nauttii arjen pienistä onnenhetkistä.

      Kiitos samoin Tiia, levollista yötä <3

      Poista
  2. Tiisn kanssa samoilla jäljillä. Ah, kevät ja valoisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Tämä vuodenaika on kyllä niin parhautta :)

      Poista
  3. Ihana postaus <3 Ja keväälle iso JEEEE! Paitsi nyt näyttää täällä kyllä huonolta; lunta vihmoo ja mittari pakkasella! :/ toivon todellakin, että kyse on vaan lyhyestä takatalvesta.

    Mutta kyllä se kevät sieltä taas palaa ja ihanaa kun palaakin. Kevät on parasta, kaikki herää eloon ja tulee valoa ja lämpöä! <3 oi että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jonna <3 Olen niin kevättäpinöissä. Kevät tosiaan ansaitsee kaikki ylistyssanat jotka se saa osakseen.
      Pikku takapakit sään suhteen tosiaan tuli, mutta mitäs niistä kun ei nekään meistä :D

      Poista
  4. Minusta onnellisuus on paljolti samaa kuin tyytyväisyys. Tähtihetkiä on joskus, mutta ei niitä voi olla koko ajan. Ne pilkuttavat elämää niin onnellisilla kuin onnettomillakin, heillä harvemmin.

    Jo tuo, kun sanot, että onnellisuutta voi oppia, kertoo mielestäni sen, että olet onnellinen optimisti. Pessimisti ei usko, että onnelliseksi voisi oppia, vaan vajoaa helposti synkkyyteen ja jopa itsesääliin.
    Minäkin olen mielenlaadultani onnellinen. Liitän siihen myös - ainakin itselläni - tietyn leikkisyyden.

    Olen joskus alakuloisena pitänyt onnellisuuspäiväkirjaa, johon kirjasin joka päivä yhden ilon aiheen. Eihän se jäänyt yhteen. Niitä pulppusi ihan puroina, ja päätin, että turha surra pimeyttä ja muutakaan. Pimeä on vain taustaa valolle, josta osaa nauttia niin paljon enemmän, kun tuntee myös sen pimeän puolen. Siksi kevään tulokin on niin iloa tuottavaa!

    Mukavia kevätpäiviä, Pirjo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa ajattelen minäkin Marjatta, onnellisuus on tyytyväisyytä siitä kuka on ja minkälaista oma elämä on. Onnellisuutta ei voi antaa. Sen on synnyttävä itse kunkin sisällä. Onnea ei saa pyytämällä, se on itse löydettävä. Kuka mistäkin.
      Kukaan ei tee toista onnelliseksi ellei itsellä ole onnen alustaa. Paikkaa johon onni voi kiinnittyä, jossa se voi hyvin.
      Aina ei voi olla onnensa kukkuloilla. Ei totta vie. Mutta onni viihtyy siellä missä on se tyytyväisyys omaan elämään. Jokaisella omansalainen.

      Kiitos Marjatta, että jaoit ajatuksiasi <3

      Poista
  5. Eipä jäänyt paljon lisättävää. Oli sen verran hyvin kuvailtu ne asiat, joista omakin perusonnellisuuteni koostuu.

    Aina välillä mietin, että olenko vaan niin vaatimaton tyyppi, joka tyytyy vähään, eikä havittelekaan elämältä mitään erityisen suurta ja mahtavaa, mutta niin tai näin, olen onnellinen siitä, että osaan iloita pienistä.
    Ja kaikki on hyvin silloin kun mikään ei ole erityisen huonosti :)

    Mutta tuo "kel onni on, se onnen kätkeköön" on kyllä juurtunut meikäläiseen niin syvälle, enkä vieläkään uskalla siitä ihan täysin päästää irti. Viimeksi (viime vuoden huhtikuussa) kun ääneen hehkutin, kuinka kaikki on erityisen hyvin, meillä syttyi kotona iso tulipalo, joka teki suurta tuhoa :(.

    Yksi onnellisuuden/positiivisuuden tärkeä avain on mielestäni se, ettei valita turhista, koska se vaan lisää negatiivista kierrettä. Se kun on nykyään niin yleistä. (Oikea kaikkien valittajien äiti on meidän paikallislehden tekstiviestipalsta, johon saa lähettää mielipiteitä tekstarilla. Voi jestas sentään kuinka pieniä on ihmisillä maailmat, kun valittamisen aihetta löytyy ihan kaikesta ja kaikkialta. Paitsi peilistä...)

    Ajattelen, että silloin kun tekee mieli valittaa, kannattaa miettiä, pystyykö tekemään epäkohdalle itse jotain. Jos pystyy, niin kannattaa tehdä mieluummin kuin valittaa. Ja jos ei pysty, kannattaa keskittyä asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan. So simple :)

    Iloisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Annukka! Oletpa kokenut kovia. Ymmärrän, jos et onneasi ääneen kuuluta.
      No niin, näin meidät on opetettu. Liiasta hyvästä olosta se karma rankaisee. Todellisuudessa asiat tapahtuvat, kun ovat tapahtuakseen.
      Jotain aineetonta se tyytyväisyys omaan elämäntilaan on. Kunnossa olevat puitteet varmasti tukevat sitä.

      Huomaan että tästä aiheesta syntyy paljon ajatuksia. Miettii asiaa kantilta ja toiselta aina löytyy uusia ajatuksia ja näkökulmia. Kaikki oikeita jonkun mielestä.

      Tärkeintä lienee se sisäinen tunne: Juuri näin on kaikki hyvin.

      Kiitos Annukka samoin, oikein keväisen kauniita päiviä sinullekin <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen