Syntymäpäivänä

päivä prinsessana ja kuinkas sen jälkeen kävikään

"Ainoa ajanjakso elämässämme
jolloin pidämme vanhenemisesta,
on silloin kun olemme lapsia.
Jos olet vähemmän kuin 10-vuotias,
olet niin innoissasi vanhenemisesta
että ajattelet ikääsi murtolukuina."
                             George Carlin 

Taas yksi vuosi lisää. En tiedä miten tähän suhtautuisi. Ikääntymiseen. On aikoja, kun en asiaa ajattele. On aikoja, kun suren kaikkia jo elettyjä vuosia. Ne ovat kaikki ikuisesti menneet. Niin minne? Ja millä nopeudella? On aikoja jolloin mietin, kuinka paljon on vielä edessäpäin.

Päivä päivältä, vuosi vuodelta joudun näkemään yhä enemmän vaivaa pysyäkseni kuosissa. Jos vähennän liikuntaa, kertoo vaaka siitä samantien. Syömisen ihanuus alkaa olla mukava muisto vain. Jokainen suupala on harkittava. Puhumattakaan pirskahtelevista porejuomista - mun lempparista. Montaakohan suklaapalaa se yksi lasillinen kuohuvaa vastaakaan...?

Nuorena jaksoin juhlia lähes määrättömästi. Ilta meni myöhään, mutta aamulla olin taas reippaana alkamassa uutta päivää. Nykyään yhden hyvin juhlitun illan jälkeen (varsinkin jos valvominen lipsahtaa yli puolen yön) on palautumiseen varattava viikko.

Nuorempana mikään ei tuntunut miltään. Nivelet eivät naksuneet, lihakset eivät kiristäneet. Ei hengästyttänyt.

Nuorempana olin aina oikeassa. Oli vain joo tai ei. Helppoa, varsinkin jos se oli minun joo tai ei. Elämä on opettanut. 

Nykyään mikään ei ole varmaa. Kuulostaako tutulta?

Oi elämä, mitä meille teet. 
Saat meidät epäröimään. Saat meidät muistelemaan.
Kulutat, hidastat, vanhennat.

Oi elämä, mitä kaikkea meille annat.
Kokemuksia, elämyksiä, ymmärrystä. Mahdollisuuksia ja haasteita. Kokonaisen elämän.


Näitä mietin kun taas yksi vuosi elettyä elämää on takanapäin. Ja mitä karman kouraisuun tulee, siitä tässä esimerkki.
Itku pitkästä ilosta - vai miten se nyt menikään. Yksi juhlapäivä ja sen päätteeksi petipotilaana. Karmea loppukevään flunssa kouraisi otteeseensa. Eläköön kaikki oloa helpottavat tropit ja se ainoa oikea Hartwallin Jaffa. Kuka muistaa, kun aikoinaan kaikki flunssat ja mahataudit hoidettiin Jaffalla ja mustikkakeitolla? Niillä hoidettiin minut ja minä omat lapseni. 
Niin tänäänkin.
En ole muuten koskaan luopunut kuumemittarista, jolla lapsuudenkodissani kuumeet mitattiin. Kun muutin pois kotoa, isäni sujautti sen kassiini. Mukana on kulkenut ja hyvin toiminut. Hidas? Ei mulla kipeänä ole kiire minnekään :)

Hyvää viikon jatkoa ihanat siellä <3

Mulla on vielä Barcelonasta kerrottavaa. Jatkan, kun olo tästä paranee.