Ilkeästä kommentoinnista



- mitä mietteitä herää niitä lukiessa


Voi vain kuvitella kuinka mieltä pahoittavaa ilkeä kommentointi on blogin kirjoittajalle. Blogi on jokaisen kirjoittajansa oma tuote, harrastus tai jopa työ. Siihen panostetaan aikaa ja energiaa. Sen parissa viihdytään. Kirjoittajahan kertoo itselleen mieleisistä ja tärkeäksi kokemistaan asioista. 

Entä miltä tuntuu lukea toisen blogiin kirjoitettuja solvauksia?

Ikäviä kommentteja joko rivien välissä naljailtuna tai suoraan törkynä päästellen, vaikuttaa laajemminkin kuin vain blogin kirjoittajaan. Kommentit ovat kaikkien luettavissa. Ja ihmeteltävissä. Miksi joku tuollaista kirjoittaa? Ja miksi tuollaista siedetään? Miksi tuollaista julkaistaan?
Nämä ovat kysymyksiä, jotka minulle heräävät kun näen karkeita, epäkohteliaita kommentteja. 




Mietitäänpä tarkemmin. Ennen sitä kuitenkin painotan: En hyväksy minkäänlaista nettikiusaamista, pahantahtoista kommetointia blogeissa enkä mitään muutakaan kiusaamisen muotoa! Jokainen on vastuussa omista sanoistaan.

Mitä negatiivisesti kommentoijat tavoittelevat? Ensin sen lajin kommentit, joissa ihan oikeasti haukutaan kirjoittajaa ja / tai hänen lähipiiriään. Ne ovat silkkaa ilkeyttä, pahuutta ja kertovat kommentin kirjoittajasta paljon enemmän kuin hän itse edes osaa ymmärtää. Pelkureita ja huonosti käyttäytyviä vellihousuja sanon minä! Nimettömänä on helppo laukoa. Mutta jollain tapaa blogi on näille laukojille kuitenkin merkityksellinen. Eihän sitä muuten vaivautuisi... Ilkeät kommentit ilmestyvät siinä vaiheessa kun blogin lukijakunta laajenee, yhteistyökumppanit kutsuvat juhliin ja antavat tavaraa. Riippumatta siitä kuinka paljon työtä blogin pitäjä tekee bloginsa eteen.
Pahus vie, jos kaiken lisäksi blogin kirjoittaja näyttää elävän ihanaa elämää ei kommenteilla kyykkyynlaittajista ole pulaa. Huh! Sanokaa, mitä sanotte. Näiden kommenttien takana on 100% kateus, jota ei osata kääntää oman motivaation moottoriksi. 
Tässä ei tavoitella mitään. Syydetään vaan törkyä. Tällaisten kommettien päälle iso leima: Häiriköintiä!

Entä sitten eriävän mielipiteen ilmaiseminen ronskilla tyylillä? Tavoitellaanko silloin "keskustelun" avausta muuten niin kiittelevien ja kehuvien kommenttien joukossa? Vähän liikettä, piristystä samanhenkiseen hymistelyyn? Sillä lähes poikkeuksetta komenttiboxissa tämän jälkeen kuhisee. Puolesta ja vastaan. Enää ei postauksen aihe ole pääasia vaan lukijat kiistelevät keskenään kuka on kateellinen ja kenelle. Kenen pitäisi hankkia elämä, eikä netissä haukkua muita. Ja tätä lukijoiden kähinää seuraa myös blogin kirjoittaja itse... Usein viisasti vaieten. Mutta antaen sen tapahtua. Miksi?

Miksi blogin kirjoittaja sietää toistuvan taistelun postauksiensa kommenttiosiossa? Onko niin, että vakituisesta lukijakunnasta tulee itse kullekin blogille suoja, armeija joka nousee aina barrikadeille kun omaan suosikkiblogiin tai sen kirjoittajaan kohdistuu muita kuin kiitteleviä kommentteja. Ja tämä on blogin kirjoittajasta toivottavaa? Antaahan se näkyvyyttä ja klikkauksia blogiin kun taistelu kommenttilaatikossa käy kuumana. Ja mukavan tunteen - jos sellaisesta taistelusta pitää - seurata kuinka puolustajat kiihkeästi taistelevat blogin kirjoittajan puolesta. 
Mitä tuollaisen kiivaankin kommentoimmin seuraaminen merkitsee blogin kirjoittajalle itselleen? Miksi hän ei sensuroi kommentteja? 

Miksi antaa anonyymeille edes mahdollisuutta kommentointiin?
Ikävimmät kommentit ovat poikkeuksetta nimettömiä. Tottakai! Vellihousut ne eivät uskalla päätään aukoa nimellään. Kun nimellään kirjoittaa, silloin myös miettii mitä sanoo. Normaalit ihmiset ainakin.
Niin miksi oikeasti ikävien kommenttien toistuvasti tullessa omaan kommenttiboxiin ei blogin kirjoittaja estä sitä?
Mahdollisuus kommentointiin vain nimellä tai edes nimimerkillä siivoaa blogin kommettiosiota huomattavasti. Saattaa ehkä vähentää asiallistakin kommentointia useampien klikkauksien takia, mutta se on pientä siitä saatavan hyödyn rinnalla. Tilanne rauhoittuu vielä lisää, jos seuloo kaikki kommentit eli julkaisee kommentit vasta kun on ne itse lukenut. 
Näin moni bloggaja tekeekin. Se on lukijoiden kannalta ystävällistä vaikka ei poista sitä mahdollisuutta, että bloggaaja itse pahoittaa mielensä jokaisesta kurjasta kommentista.

Jostain syystä näin ei aina ole. Miksi ei? Onko kaikenlaisesta (ja runsaasta kommentoinnista) jotain hyötyäkin blogin kirjoittajalle? Näin voisi kuvitella ainakin erilaisilla tuloja tuottavilla blogialustoilla olevan...?
Blogeissa häiriköivät tuntuvat poikkeuksetta olevan huomion hakuisia sen lisäksi että mielellään näyttävät haluavan pahoittaa toisten mieliä. Oman törkykommentin ja siitä seuraavan keskustelun seuraaminen on varmasti tällaisille ihmisille mieleistä. Tuli taas tuikattua bensaa oikeaan paikkaan, jes! Mutta jos sitä kommenttia ei koskaan missään julkaistaisi, olisiko mitään iloa sitä edes kirjoittaa?

Ilkeyttä ja pahuutta on vaikea kitkeä siellä missä se kasvaa, mutta sen näkyvyyttä voimme itse kukin pyrkiä estämään.  

Ja siltä varalta, että ehti jo unohtua, toistan: En hyväksy minkäänlaista nettikiusaamista, pahantahtoista kommetointia blogeissa enkä mitään muutakaan kiusaamisen muotoa ihmisten kesken! Jokainen on vastuussa omista sanoistaan.

Inspiraation tähän kirjoitukseen sain Tipulassa- blogissa alkuunsa saaneesta kampanjasta, jossa toivotaan asiallista kommentointia blogeihin. Siihen yhdyn minäkin.


Mukavaa viikon jatkoa!
Ollaan asiallisia toisillemme :)





20 kommenttia

  1. Ihana kirjoitus ja vastailenkin tässä muutamaan kysymykseen.

    Monissa voi tuo ns. "ilmainen tavara" herättää no vaikka sitten kateutta. Mutta sellaista ei ole kuin ilmainen tavara, vaan kyseessä on yhteistyö, jossa kumpikin osapuoli odottaa/toivoo toiselta jotain,.

    Omalla kohdalla yhteistyöpostaukset vievät eniten aikaa, eli useita tunteja, joskus vähemmän. Otat kuvia, muokkaat, kirjoitat, laitat linkkejä, vastaat kommentteihin eli tunteja. Mikä on arvo tunnille. Leikitään nyt vaikka perustuntipalkka, niin monesti aika edulliseen hintaan bloggaajat tekevät työtä. :)

    Kun anonyymi hyökkäsi, laitoin anonyymin kommentoinnin eston ja hän poistui. Kommentin valvonta oli hänen takiaan pitkään päällä, mutta se oli mielestäni hieman rasittavaa ja pelkäsin aina, että hyväksyessä poistankin jonkun kommentin.

    Joten nyt kaikki voivat taasen kommentoida, MUTTA jos joku hyökkää, joudun turvautumaan kaikkiin noihin keinoihin.

    Haluaisin pitää blogin sellaisena, että kaikki voivat siellä keskustella, vaikka ei olisi google tunnuksia. Serkkuni ei lopulta jaksanut liittyä lukijaksi, kun ei ollut liittynyt googleen, ei gmailiä jne, eli koki kovin vaivalloiseksi. :)

    Joten näin nyt, mutta kenties toisena päivänä toisin.

    Tuo on erittäin mielenkiintoinen näkökulma ja olen siitä kuullut aiemminkin, eli "vihakommentit" ym.herättävät blogiin kuhinaa ja niinhän sitä markkinointi-ihmisetkin sanoo, että negatiiviinenkin julkisuus voi olla loistavaa näkyvyyttä.

    Sinä kuten moni meistä haluaa kuitenkin varmasti pitää blogissaan kivan yhteisöllisen positiivisen vireen, jossa ei aleta tappelemaan.

    Joten heti kun ilkeys alkaa, ehdottomasti kannattaa blogia suojella ja itseään. Ilkeilijät väsyvät, jos eivät saa lainkaan huomiota.

    Vellihousu on juuri oikea sana nimettömälle ilkeydelle ja pahuudelle, jei hyvä sinä. <3

    Ihanaa päivää ihanainen Pirjo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Tiia <3
      Jokaisen menestyneen blogin takana on helkkaristi työtä. Sitä lukijoiden pitäisi osata arvostaa eikä vain vaatia enemmän ja enemmän. Näin usein näkee kuitenkin tehtävän. Kirjoita siitä, tästä, tuosta ja tee se pyyteettömästi ilman ajatustakaan palkkiosta. Kuinka moni näin ajattelevasta ja kommentoivasta itse tekee mitään ilman palkkaa tai muuta vastinetta työlleen?

      Usein blogien kirjoittajia arvostellaan ankarasti "mainostamisesta" On taas saatu sitä ja tätä ihan ilmaiseksi. Annas olla kun samaisessa blogissa on arvonta, näkyykö kritiikkiä yhdelläkään rivillä? Ei! Kommentiboxi täyttyy lukuisista tavaran haluajista. Tavara on silloin ok kun se jaetaan eteenpäin.
      Kaksinaamaista.

      Vahvistat uskoani, että ilkeilyä voi vähentää tai jopa poistaa sillä että ei mahdollista sitä. Ainakaan että törkyä kirjoittava ei heti eikä myöhemminkään näe omaa kommenttiaan ja siitä nousevaa meteliä.
      Se on Tiia kauniisti tehty muita lukijoita kohtaan. Erään muuten itselleni mieleisen blogin kommentteja en enää lue juuri siitä syystä että siellä lähes aina naljaillaan ja kinataan lukijoiden kesken. Se on vastenmielistä ja jotenkin ylimielistä blogin kirjoittajan käytöstä. Että antaa sen tapahtua. Näin sen koen.

      Totta, että vapaa keskustelu kommettiosiossa on varmasti kaikkien toive ja etu. Etenkin blogin kirjoittajana toivoo, että sana saisi olla vapaa. Vastavuoroisuus lukijoiden kanssa on blogin pitämisen sokeri. Mutta joskus sen edelle ajaa kommettirauha. Siksi kannatan keinoja, jotka ylläpitävät rauhaa ja ovat muille lukijoille miellyttävämpiä. Eli sensuuri käyttöön jos törkyä alkaa ilmaantua. Ja kuten Tiia kerrot, sen saa myös pois kun tilanne näyttää rauhoittuvan.

      Ihana Tiia <3 menestystä ihanalle blogillesi ja kaikkea hyvää itsellesi.

      Poista
  2. Ohos, kommenttini hävisi kai avaruuteen. =)

    Piti vaan kertoa että loistava kirjoitus!

    Mummoni sanoi aina että jos ei ole mitään hyvää sanottavana niin olkoon sitten hiljaa. Tätä ei taideta nykyään ymmärtää.

    Kiitos sinulle mukavasta blogistasi (blogeistasi! =) )
    ja aina positiivisesta ja kannustavasta kommentoinnistasi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Una <3 Hyvän asian puolesta lähdin minäkin kirjoittamaan, vaikka näkökulma on vähän eri kuin alkuperäisessä kampanjassa.
      Mummosi on niin oikeassa. Tyhjimmät pullot ne kovinta kolinaa pitävät!

      Voi että ihana Una, kiitos mukavasta palautteestasi <3 Mukavaa, että pidät blogeistani. Ja kommenteistani :)





      Poista
  3. Loistava kirjoitus Pirjo W. ♥

    VastaaPoista
  4. Hyvä kirjoitus Pirjo! Onneksi en ole saanut (ainakaan vielä) ilkeitä kommentteja blogiini, mutta olen kyllä törmännyt blogimaailmassa niihin. Pitäisivät ihmiset mölyt mahassaan, kun huono päivä sattuu kohdalle!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina <3 Blogimaailmassa liikkuessaan ei voi välttyä törmäämästä ilkeää kommentointiin. Onneksi olet välttynyt siltä, toivottavasti jatkossakin. Se on niin ikävää!
      Minusta on tosi outoa, että ihmiset kirjoittelevat törkeyksiä toisilleen. Kummallinen nettimaailman ilmiö...

      Poista
  5. Oli hyvä pointti Pirjo tuo mitä kirjoitit arvontapostauksista tuolla kommenttiboksissa. Eipä tosiaankaan paljon soraääniä siitä porukasta kuulu :)

    (Taas oli bloggeri jättänyt viimeiset postauksesi näyttämättä lukulistallani ja tämä + kaksi aiempaa päivitystäsi tulivat näkyviin vasta tänään ja kaikkien kohdalla oli sama "julkaistu 8 tuntia sitten"-teksti. Pöh. Harmillista).

    Jätetään vellihousut vaille huomiota ja jatketaan aidolla iloisella meiningillä :). Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Juu näin on tosiaan marjat: Arvontaa ei kukaan koskaan kritisoi :)

      No voi pahus noiden päivityksien kanssa. En saa varmuudella sanoa, mistä mahtaisi johtua. Luulen, että se saattaa johtua siitä, että keväällä vaihdoin omaan domainiin. Yksi konsti voisi olla että päivittäisit lukulistalla blogini osoitteen uudelleen.
      Tässä linkki postaukseen, jonka lopussa olen kuvannut miten se tehdään
      Toivottavasti siitä olisi apua.

      Jep, näin tehdään. Huomiotta jääminen on näille viikareille parasta lääkettä :)

      Kiitos viikonloppu on ollut oikein mukava. Saaressa se vietetty.
      Hyvää alkavaa arkea Annukka <3

      Poista
  6. Todella hyvä kirjoitus! En ole koskaan ymmärtänyt anonyyminä netissä herjailua tai haukkumista. Mikä järki siinä on? Kirjoittaja pääsee purkamaan jotain sisäisiä patoutumiaan ventovieraaseen ihmiseen?

    Omalla kohdalla tuota shittiä on tullut vähemmän niskaan, mutta jotain kuitenkin on. Olen saanut kuulla olevani niin kalpea ettei kirkkaanpunainen huulipuna sovi minulle, lapseni kuulemma näyttää pojalta ja on muutenkin ruma (BTW, nämä lapsen haukkujat ovat kyllä ihan oma kastinsa) ja myös silmäni ovat liian siniset. Että voisinko ottaa piilarit pois, häiritsee lukijan silmää kun mun silmät ovat niin luonnottomat.

    Että kyllähän näitä on tullut, mutta onneksi vähemmän. Kiitos hyvästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <2

      Voi hyvänen aika, mitä sinä olet saanut kuulla! En väsy ihmettelemään tuollaisten kirjoittajien ihmisyyttä. Jos sitä heissä edes on, ainakaan tarpeeksi käyttäytyäkseen asiallisesti. Kyllä mulla vaan vahvistuu se tunne, että ilkeyttään nuo tuollaiset kommentoijat ovat liikkeellä. Että lapsiakin haukutaan... Voi jumankekka sentää! Aarrrgghh, kun oikein pistää vihaksi.

      Juu, jätetään tuo törkysakki omaan arvoonsa ja annetaan heille nolla metriä palstatilaa :)

      Poista
  7. Blogit ja kommentointi ovat vastavuoroisuutta ja vastapuolta pitää kunnioittaa, aina! Ja jos ei ole kuin negatiivista sanottavaa, ei sitä kannata kirjoittaa, kun se ei johda mihinkään tai johtaa siihen, että kukaan ei viitsi kirjoittaa blogeja. Mitä me sitten luettaisiin ja kommentoitaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Outi! Just näin. Vastavuoroisuus blogin kommenttiosassa parhaimmillaan hyödyttää muita lukijoita ja kirjoittajaa itseään. Siellä voidaan jakaa asiallisesti mielipiteitä, kertoa omista kokemuksista ja antaa vinkkejä muille.
      Pahantahtoisesta kirjoittelusta jää kaikille huono fiilis, ja tosiaan pahimmillaan se näivettää kommentoinnin ja saattaa lopetaan blogin kirjottamisen. Se olisi kurjaa.

      Poista
  8. Todella hyvä kirjoitus! Kiva, että lähdit mukaan kampanjaan! :)

    Minä olen myös vasta viime aikoina havahtunut siihen, että tosiaan osa ajattelee, että myös negatiivinen suosio on hyvää suosiota - etenkin jos bloggaa niin, että saa tuloja kävijämääristä. Samoin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kärkevien blogikirjoitusten lisäksi on myös hyvin kärkeviä bloggaajien vastauksia (anonyymeihinkin) kommentteihin. Kaiken kaikkiaan tämä blogimaailma ja vuorovaikutus ovat hyvin ihmeellisiä ja monimutkaisia asioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emonen itsellesi, kun laitoin tämän kampanjan pystyy tärkeän asian esille nostamiseksi.

      Todellakin ei pelkästään kommentoijat ole pahimmillaan epäasiallisia. Joskus blogin kirjoittaja itse provosoituu kommenteista ja saattaa hyvinkin ikävästi vastailla tulleisiin kommentteihin. Puhumattakaan hyvin provosoivista blogikirjoituksista. Niitäkin nykyään näkee. Usein kirjoitus kohdistuu toisen blogin kirjoittajaa ja tai muuhun tunnistettavaan henkilöön. Ne ovat i-k-ä-v-ä-ä luettavaa. Tässäkin kohtaan olen sitä mieltä, että kirjoitus kertoo kirjoittajasta juuri sen mitä kirjoittaja pohjimmiltaan on...

      Poista
  9. Niinhän se on, ettei omaa nimeä haukuissa näe. Se on se anonyymi, joka jättää jälkensä. ei ole pokkaa seisoa sanojensa takana. aihe joka tuskin koskaan saa päätöstä. Ihmisillä on paha olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Anonyyminä kommentointi mahdollistaa suoranaisen kiusanteon ja kaiken mahdollisen törkeyden kirjoittamisen. Osa tekee sen piruillakseen, osa ihan oikeasti ajattelee niinkuin kirjoittaa, eikä näe sanomisissaan mitään väärää. Piruilijat haluavat kommenteillaan aikaan saada väittelyä. Nähdä, miten oma kommentti vaikuttaa. Syntymätörpöt ihmettelevät, jos syntyy keskustelua. "Eikös se niin ole, kun minä sanon?"

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen