Barcelonan rannat

- rantakelien antaessa vielä odottaa,
         kuljetaan yhdessä Barcelonan aurinkoisia rantoja
Barcelonan matkastani on vielä kertomatta rannat. Rantoja on useita, noin viiden kilometrin matkalla. Matkasimme metrolla El Maresme asemalle kaupungin pohjoisosaan ja kuljimme jalan rantaviivaa pitkin etelään ja kohti kaupungin keskustaa.
Varasimme rannoilla yhden kokonaisen päivän. Emme halunneet kiirehtiä vaan nauttia turkoosin kimaltavasta merestä, huhtikuun vielä vähän viilestä tuulesta ja rantojen hiljaisuudesta... ja mojitoista :D

No niin, sitten mennään.

Llevant on Barcelonan rannoista uusin ja pohjoisin. Rannalta löytyy kesäaikaan kaikki mahdolliset rantapalvelut aina ensiapupisteestä wifi-yhteyteen. Rantatuoleja, aurinkovarjoja ja ravintoloita unohtamatta.

Nova Mar Bella on Barcelonan rannoista rauhallisimman ja hiljaisimman rannan maineessa. Se on ranta jonne Barcelonan ulkopuolella asuvat usein tulevat. Erityisesti naiset ja nuoret ovat ottaneet tämän rannan omakseen.

Mar Bella on kolmas ranta pohjoisesta etelään kuljettaessa. Ranta rakennettiin Barcelonan olympialaisiin 1992. Tällä rannalla on myös nudistiosuus. Toisin kuin meillä, aluetta ei ole rajattu mitenkään. Vain pylväässä oleva kuva kertoo - kuvaa ymmärtävälle - että kysymyksessä on nakuranta. Otin kuvan kyltistä, missään ei säteillyt mikään, kunnes hetken kuluttua aloin katsemaan ympärilleni. Siellä täällä vielä harvakseltaan auringonottajia, ilman rihman kiertämää. Ou dear! Sitten vasta leikkasi, mitä kuva tarkoitti. Ja minäkö hönö, no nyt en ymmärrä :D

Bogatell on maineeltaan rannoista turvallisin. Kävijöiden keski-ikä nousee tällä rannalla vähän korkeammalle eli varttuneempikin väki viihtyy täällä. Jos rantahiekalla köllöttely alkaa pitkästyttämään, tarjoaa ranta mahdollisuuden liikuntaa vaikkapa lentopallon ja pingiksen muodossa. Rannalta alkaa pitkä kävelykatu, jota pitkin voi kävellä San Sebastia rannalle asti.

Tähän väliin hauska juttu. Piipahdimme terasseilla. Miehen mielestä jokaisella, mutta oikeasti vain muutamalla. Päivä oli jo pitkällä kun oli kolmannen Mojiton aika. Samalla vähän söimme.  Noh, istuin terassin reunalla ja siirsin tuolini asentoa. Huiskis vaan, sitten mentiin. Tupsahdin hiekalle kyljelleni tuolineni kaikkineni. Tarjoilija ja mieheni olivat viivana auttamassa ja huolehtimassa miten kävi. Ei käynyt kuinkaan - pudotus ei ollut pitkä ja hiekka alla pehmeää. Mutta nolotti. Onneksi oli aurinkolasit, joiden takana sai olla vähän niinkuin piilossa. Mies lohdutti, että älä kuule välitä, eihän noista muista paikallaolijoista kukaan tiedä kuka sä oot. Ei tää mene lööppeihin... vähän helpotti. Tämä terassilta tupsahdus se tuossa yhdessä kuvassa naurattaa. Lopulta hirnuin oikein ääneen yhdessä helpottuneen tarjoilijan kanssa. Mies totesi, että ei toi kaatuminen mitään, mutta mun naurusta tais jo tietää koko ranta :D

Okei, sit jatketaan seuraavalle rannalle.

Nova Icaria ranta on suosittu lapsiperheiden keskuudessa. Rannalla on runsaasti ravintoloita ja rauhallista hiekkarantaa. Myös tällä rannalla voi pelata lentopalloa ja pingistä.

Port Olympic Tässä kohtaa ranta hiekka muuttuu asfaltiksi, ja rantaviiva purje- ja moottoriveneitä täynnä oleviksi laitureiksi. Barcelonan olympialaisiin 1992 kunnostettu satama-alue on tänä päivänä tunnelmaltaan luksus. Satama-aluetta reunustavat useat ravintolat ja terassit. Ne veneet - wau! Sataman maamerkkeinä toimivat kaupungin korkeimmat pilvenpiirtäjät Arts (154m) ja Mapfre (157m).

Barceloneta on yksi suosituimmista ja vanhimmista rannoista. Yli kilometrin pituisena on myös pisin ja suurin ranta. Tällä rannalla on kesä aikaan vilkasta riippumatta kellonajoista. Ranta on varustettu monenlaisella toiminnalla. Lasten leikkipaikkoja, liikuntamahdollisuuksia ja ravintoloita. Jokaiselle jotakin.

San Sebastia sijaitsee Barcelonan vanhan sataman ( Ciutat Vella) läheisyydessä ja kuuluu vanhan sataman alueeseen. Ranta on suosituin ranta kaupunkilaisten keskuudessa. Rannalle on kävellen lyhyt matka kaupungista. Toisin kuin muut rannat San Sebastian on varustettu puisilla kävelyteillä. Eli rantaa pääsee kävelemään ilman että kengät täyttyvät hiekasta. Tälle rannalle keräännytään myös iltaisin kuuntelemaan katusoittajia tai vain nauttimaan meren läheisyydestä.



Kartta Google Maps


Näin me on nyt kuljettu yhdessä Barcelonan rannat. 

Ihana päivä. Keväinen aurinko kimalsi turkoosin meren laineilla. Tuuli henkäili Välimereltä vielä viileitä henkäyksiä. Mutta ei se haitannut. Kaikki oli just niin miellyttävää kuin vain voi. 
Kävelimme hotellille kapeita kujia ja kauniita taloja ihastellen. Mukava rantapäivä.

Nyt on Barcelonan matkakertomukseni paketissa. Kaikki kerrottu.
Aikaisemmat kuulumiset tältä matkalta voit halutessasi lukea matkat - linkin takaa.

Ihanaa, että sain kertoa tästä matkasta teille. On ollut mukavaa palata kaupunkiin matkakertomusteni myötä. Toivottavasti olette viihtyneet muisteluissani :)


Oikein mukavaa viikon jatkoa
kesäsäitä odotellessa

10 kommenttia

  1. Kiitos nojatuolimatkasta! Hauskasta sellaisesta...:) Eipä ole tuo nudistarannanmerkki tuttu mullekaan, mutta olisin sitä kysynyt, jos et olisi kertonut.;) Barcelonan rantoja tuli meidän reissulla vain ihailtua auton kyydistä. Taisi olla hieman viileät ilmat, vaikka oli sentään kesäkuu. Näin muistelen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Taina :D Kaikenlaista sattuu :D
      Juu, nudemerkki oli niin huomiota herättämätön, ettei leikannut. Ja kun ei ole tottunut että nudejen sekaan voi kävellä noin vaan.
      Upeat rannat, vaikka vaan ohi mennen katsella.

      Mukavaa viikonloppua Taina <3

      Poista
  2. Ei saa !! Tulee niin ikävä tuonne ❤️ Bogatellin rannalla on tullut vietettyä tovi jos toinenkin , viime reissulla etenkin. Rantoja pitkin on kiva käyskennellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi-joi anneaulikki, tiedän tunteen <3
      Ihana ranta Bogatelli ja kaikki muut. Osaakohan barcelonalaiset ollenkaan ymmärtää kuinka heidän rantoja ikävöidään :)

      Poista
  3. Ihania rantakuvia. Me oltiin vuosi sitten juurikin noilla rannoilla, tai siinä sataman lähellä ja nautittiin niin. Tosin Mohitoksia ei kyllä tippunut kuin yksi ja tytötkin saivat maistaa alkoholittomina ja hyi, eivät tykänneet! Kiva kaupunki, jonne menen vielä uudelleen:) Kiitos tästä muistelosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja ole hyvä. Tuttuja rantoja sullekin :)
      Juu, ei kaikki tykkää, mutta mä hurahdin mojitoihin ikihyväksi. Kävi nimittäin hyvä tuuri. Ensimmäisenä päivänä sain kertakaikkisen hyvän mojiton, siitä se sitten lähti. Mojitojano :D

      Poista
  4. Tämä oli ihana postaus! Ja noi kuvat <3

    Ihan kuin olisin matkannut virtuaalisesti hetkeksi Barcelonaan <3 :) kiitos matkasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jonna <3 Mukavaa, että olit mukana ja viihdyit :)
      Nii-in ne rannat, ne rannat. Kyllä kelpas kuvia ottaa. Syvä ihastuksen huokaus.

      Poista
  5. Huisin ihana matkakertomus. Ja tässä kivat rantakuvat, ja tarina terassiltaputoamisesta nauratti. Voin kuvitella tilanteen, joka ei kylläkään sinua naurattanut heti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki, mukavaa että pidit <3
      Nuo rannat ovat kertakaikkiaan ihanat. Aurinko, meri ja kullankeltainen hiekka <3
      Oi, toi terassikämmi oli kyllä niin huvittava, kun ensi järkytyksestä toivuin. Vieläkin naurattaa kun se tulee mieleen :D

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen