These boots are made for walking

arjen kynnyksellä

Ensimmäinen adventti ja ensiaskeleet ilman kyynärsauvoja ja tukikenkää. Hymyni on korvasta korvaan.

Kun ei voi, niin...

juuri silloin haluaisi

Heittäytyä selälleen lumeen ja tehdä isoja enkeleitä.
Työntää kätensä vastasataneeseen lumeen ilman käsineitä.
Tehdä lumiukko.
Rakentaa korkea lumilinna.
Kyykkiä hangessa, lapioida hikihatussa.

Todellisuus: En pysty kävelemään lumessa kastelematta varpaitani (tukikengässä ei ole kärkeä :/)

Juosta itsensä hikeen.
Tanssia aamuun asti.
Kiivetä portaita pitkin Stadionin tornin huipulle.
Uida Suomenlahti päästä päähän.

Todellisuus: Hammasharjakin on tosinaan kaukana.

Kierrellä kaikki kaupat ja sovitella jokaikistä vaatetta.
Juosta bussin perään, pyöräillä.
Liikkua ketterästi, nopeasti ja sulavasti.

Todellisuus: Käytän turvallisesti (ei helppoa kyynärsauvojen kanssa) rullaportaita, jos hissiä ei ole.

Hyvä Suomi!? Hyvä Me!?

häviöstä ja menestyksestä



Kun suomalainen menestyy ulkomailla, ei ylistävistä sanoista ole puutetta. Siinä on jotain erityisen hohdokasta: että ihan ulkomailla jotkut ovat pitäneet suomalaista hyvänä. Vau! Kyllä sen täytyy sitten olla hyvä. Näytöt kotimaassa saattavat olla vaikka kuinka hienoja, mutta siltikin ulkomainen sana painaa enemmän.
Tiedotusvälineet hoitavat raportoinnin. Sosiaalisessa mediassa kehutaan, kiitetään ja hehkutetaan: Hyvä Sinä Menestynyt! Hyvä Suomi! Hyvä Me?

Me??

Erilainen lokakuu

Vähän liikettä - paljon ajatuksia


Lokakuuni on ollut verkkainen ja rauhallinen. Askeleeni lyhyitä, pienetkin matkat pitkiä. Samaan aikaan kun luonto tuolla ulkona on vetäytynyt talvilevolle, olen minä voimistanut ja vahvistanut leikkattua nilkkaani. Noudattanut annettuja ohjeita, ollut kuuliainen. Väsynyt toisinaan puolinaisuuteen, omaan avuttomuuteeni. Hitauteen, kömpelyyteen. Tuskastunut toimettomuuteeni ja kiroillut harmaiden päivien hidasta kulkua. Odottanut seuraavaa ja sitä seuraavaa päivää. Silloin olisin taas vähän lähempänä tervehtymistä ja normaalia liikkumista. Silloin olisin taas omillani.

Kun toimintaa on vähän, on ollut aikaa ajatuksille. Ne ovat tulleet ja menneet. Kulkeneet mieleni liepeitä, ravistelleet irti tylsyyden hetkistä. Avartaneet katsettani moniin uusiinkin suuntiin. Ajatuksissaan kun astuu rajojen yli, voi sen ehkäpä joskus tehdä myös oikeasti.
Ajatus on aina ensimmäinen askel.

Pohjalla

- ulkoilua merenpohjassa luodoille asti

Kuinka paljon blogi kannattelee kirjoittajaansa?

blogien kirjoittajien kolme eri tyyppiä