- ulkoilua merenpohjassa luodoille asti
Vähän erilaista maastoa.
En koskaan väsy ihastelemaan ja ihmettelemään luonnon isoja ja pieniä ihmeitä. Kun totuttu väistyy jonkun erilaisen tieltä. Kun tapahtuu jotain sellaista mitä ei useinkaan tapahdu. Poikkeuksellista ja erilaista.
Aikoihin ei ole satanut ja sen sanotaan olevan yhtenä syynä siihen, että nyt pääsee ulkoilemaan merenpohjaa pitkin. Vesiraja on tosiaan poikkeuksellisen kaukana rannasta paljastaen suuria alueita tasaista hiekkamaata, merenpohjaa. Näin tänään Kallahdenniemessä.
Puoliväliin tästä reitistä on lähes joka syksy päässyt kulkemaan, mutta nyt vielä paljon pidemmälle.
Käveltiin (minä köpöttelin) miehen ja monen muun kanssa hiekkatietä luodolle asti. Oma osuuteni tyssäsi tosin vähän ennen maalia sillä vettä oli sen verran juuri ennen luotoa, etten kärjestä avonaisella saappaallani lähtenyt tavoittelemaan luotoa. Mutta nautin maisemasta ja kokemuksesta. Olinhan keskellä merta. Katselin purjelautailijoiden vauhdikasta menoa ja kuinka ihmiset kävelivät lähes vetten päällä matalassa vedessä kahlaten.
Kokemuksia tällaiset. Vähän outojakin ja erilaisia. Unohtumattomia. Varsinkin kun paluumatkalla tuuli oli alkanut nostaa vetäytynyttä vesirajaa takaisin omalle paikalleen. Reitin katkaisi vesi ja oli tosi tarkkana tallusteltava, ettei saappaani hörpännyt vettä. Saattaa olla ettei tuossa huomenna enää kävellä.
Luonnon kanssa on elettävä hetkessä. Oltava kuulolla ja läsnä. Tarkkailtava ja havainnoitava. Silloin saa eniten eväitä reppuunsa. Hetkiä, jotka ovat mutta eivät kauaa.
Näin on myös luonnon poikkeuksellisuudenkin kohdalla. Koska sekin - ainakin vielä - on väliaikaista. Onneksi.
Ovatko järvet ja joet kokeneet tätä samaa? Vetäytyneet rantaviivasta? Vai onko tämä vain meri-ilmiö?
Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikki te siellä <3
Sii juu!
Onpahan jännän ja kivan näköistä. Vaan mitä lie ilmastonmuutosta merkistee...
VastaaPoistaOn tosiaan jännä tunne kävellä siellä, missä kesäisin käyn uimassa :)
PoistaNiin... kaikenlaiset luonnon poikkeamat tavanomaisesta saavat miettimään ilmastomuutoksen osuutta. Sen verran olen tätä kyseistä ilmiötä selvitellyt, että tilastollisesti tämä vielä menee tavanomaiseen merenpinnan korkeuden vaihteluun. Mutta, onko kuitenkin taustalla jo peruuttamatonta?
Miksi eivät ihmiset, päättäjät etunenässä, kuuntele kun luonto puhuu jo suurella äänellä huoliaan meille. Sitä ei kuunnella siitäkään huolimatta että maapallo on meidän kaikkien yhteinen koti. Miksi? Mietin tätä paljon nykyään.
Hyvää uutta viikkoa Inna <3
Uskomattoman oloinen ilmiö.
VastaaPoistakyllä järvienkin vesiraja nousee ja laskee, meidän mökkirannassa, mutta siihen voi olla syynsä Kissakosken padon, veden juoksettaminen. Mökimme sijaitsee entisen järven vesirajan sisäpuolella, eli järven sisällä ollaan.
Rohkeita olette tai tunnette nousuveden aikataulun, kuinka nopeasti tulee aallot takaisin. Avokengällä ei olisi takaisin menoa, jos vesi nousisi nopeasti,
tai mies joutuisi/pääsisi akankantoon. Upeaa toipumista. t. Aulikki
On tämä poikkeuksellista. Näillä main en muista vastaavaa aikaisemmin kokeneeni. Siksi oli lähdettävä sauvojen kanssa kopsuttelemaan. Matka on kohtuullisen pitkä, rannasta liki puoli kilometriä luodolle, mutta innostus kannusti matkaan. Purjelautailijoiden vauhdikas meno tuulen nostattamissa aalloissa inspiroi matkan tekoa.
PoistaMies jo ehdotti tuossa vesi kohdassa reppuselkää, mutta enhän minä.
Tehän olette siis pohjalla myös mökkinne kanssa ;) Jännä ajatus!
Kivaa uutta viikkoa Aulikki <3
Matalalla täälläkin on järven pinta, mutta ei niin matalalla kuin vuosi sitten. Silloinhan kaikkialla muualla satoi paitsi täällä. Hiukan aina pelottaa kuinka kaivossa riittää vesi, jos syksy on kuiva. Tänne ei yllä vesiputket vaan ollaan oman kaivon armoilla.
VastaaPoistaLuonnosta täytyy nauttia nyt, jos vaan mahdollista. Yritän nauttia tästäkin ajasta, vaikka taLvea jo hiukan pelkään. Nykyisin talvet ovat kamalan liukkaita.
Mukavaa lokakuun jatkoa!
Pitkät sateettomat kaudet lienevät ainakin yksi selkeä syy vesistöjen pintojen vajoamiselle. Meri vielä ottaa omansa sopivista tuulen suunnista. Ymmärrän huolesi veden saannin suhteen. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, jos sieltä oma vesi loppuu.
PoistaLuonto on kuin hyvä ystävä, sen seurassa viihtyy aina <3
Liukkaat talvikelit eivät kuulu minunkaan suosikkeihin. Nyt kun liikun ainakin vielä toista kuukautta kyynärsauvoilla, toivon ettei talvi tavoita Etelä-Suomea vielä pitkään aikaan.
Oikein ihanaa uutta viikkoa Marketta <3
Kauniit kuvat ja mielenkiintoinen ilmiö, luonto on kyllä kummallinen, jaksaa aina järjestää meille uutta ihmeteltävää😊
VastaaPoistaSamaa mieltä! Jännää, miten jännää merenpohjassa on kädellä :)
PoistaSaaressa tämä sama ilmiö on keväisin. Siellä sitä silloinkin ihmettelen.
Mukavaa viikon alkua Anu <3
Onpas vesi matalalla. Kyllä mökillä huomaa tuota samaa ilmiötä järvessä.
VastaaPoistaJännä ilmiö tämä. Ja että sitä kuulostaa olevan vähän joka puolella.
PoistaKivaa keskiviikkoa Satu <3
Meillä ei mökillä ainakaan moista ilmiötä ole järvessä näkynyt, tosin on niin pieni järvikin. Mutta tuolla maailmalla tykkään hirmuisesti laskuveden ajasta meren rannalla, kun sieltä paljastuu hienoja kivikoita yms. Valitettavan paljon myös roskaa...
VastaaPoistaBlogissani olisi sulle haaste <3
Samaa mieltä kanssasi. On tosiaan jännittävää nähdä ja kokea merenpohjaa. Loputon hiekka ja kivikasat jotka tavallisesti ovat pinnan alla. Roskat ja rikotut lasipullot ovat surullista katseltavaa. Pulloja jaksetaan kantaa mukana, mutta kun sisältö on juotu rikotaan ne rantakiviin. En ymmärrä. Jos tyhjiä pulloja ei jaksa kantaa, niin jätettäisiin vaikkapa jonkun roskiksen viereen. Noh, siitä ne sitten jonkun valopään toimesta saatetaan myös rikkoa. Rikkomisen vimma on kyllä käsittämätöntä!
PoistaKiitos ihana haasteesta, että muistit minut. Otan haasteen ilomielin vastaan :)
Mukavaa lokakuun loppua Tuija <3