Mitä pakkaan AINA mukaan Saareen

- kaikkea muuta ilman pärjään paitsi...

Kivempi blogin Listamania 1 innoitti minut kertomaan, mitä ilman en lähde Saareen. Listamania potkaisi minut liikkeelle, muuten tämä olisi jäänyt kertomatta. Luulen katsokaas, ettei ketään maailmassa voi kiinnostaa...

... mun purnukat, joita ilman en lähde yöksi kotoa mihinkään. 
Pidempää blogiani seuranneet tietävät, mutta uusille lukijoille taustaa sen verran että vietän kesäni Saaressa. Keskellä merta, mukavuuksien tavoittamattomissa. Ei sähköä, kantovesi, ulkohuussi ja "mökkinä" teltta. Saaressa vietän suurimman osan kesäajan viikonlopuista ja lomalla nautin Saaren rauhasta pidempäänkin.

Mukana on aina isot kantamukset. Kaikkea tarpeellista. 
Ennenkaikkea tarpeellista.
Uuuh! Nyt mun posket punottaa. Katsokaas kun mä yhdistän retkielämän tietynlaiseen vaatimattomuuteen - tavaroiden suhteen ja vähän sellaiseen askeettisuuteen. Ohuet nukkuma-alustat ja kuksa josta syödään ja juodaan. Ulkoilmaihmisiä, joiden kasvoilla on ikuinen päivetys ja iho joka paljosta ulkonaolosta on hieman ahavoitunut.

Sen takia pakkaan mukaani AINA: (linkit listan lopussa)

Kasvojen puhdistusgeeli - Ziajan natural olive cleansing geeliä olen käyttänyt jo vuoden, taitaa olla pian kaksi vuotta. Muutaman kerran muuta tuotetta välillä käyttänyt. Aina palannut takaisin. Mieto miellyttävä tuoksu ja pieni vaahto. Ostettu kosmetelogilta.

Kasvovesi - Denova Pro normalising toner Miellyttävän raikas koostumus, miedolla tuoksulla varustettuna. Denova Pro sarjan tuotteita olen käyttänyt paljon ja kaikkiin olen ollut tyytyväinen. Sarja ei purkeilla ja pulloilla pröystäile. Hinta laatu suhde erittäin hyvä. Mikään Denovan tuotteista ei maksa yli 20 euroa /kpl. Ostettu kosmetologilta.

Seerumi -  Image the MAX stem cell serum. Ah, mikä tuote. Ihana notkea geeli joka pienestä tipasta levittäytyy kasvoille ja kaulalla. Riittoisa. Niin saa ollakin. Kunnon seerumien tapaan maksaa maltaita. Ostettu kosmetelogilta.

Päivävoide - Tällä hetkellä käytössäni, tosin kohta loppumassa Sesderma C-vit Facial päivävoide. Mukavan kevyt, miedosti raikkaalta appelsiinilta tuoksuva (niin kuin kaikki Sesderman C-vit tuotteet). Ei kiiltele nenällä eikä poskipäillä. Tilattu verkkokaupasta.

Yövoide - Denova Pro night cream 30+ Voiteella on hoitavan ja ravitsevan vaikutuksen lisäksi kiinteyttävä vaikutus. Tätä en pitkästä käytöstä huolimatta ole huomannut. Eihän nämä kosmetiikkatuotteet ihmeisiin pysty. Roikkuu, jos roikkuu. Elämä on.

Kasvot eivät tunnu pestyiltä ilman Konjak Spongea, hellän karheaa pientä pesusientä. Mulla on tapana puhdistusgeelin jälkeen hieroa kasvot, kaula ja dekoltee sienen avulla. Olen esittelyt sientä aiemmin - klik.

Deodorantti - Biotherm Deo Pure Invisible. Kuinka kauan tämä tuote on ollut markkinoilla? Yhtä kauan olen käyttänyt. En muista vuosia, mutta useita. En vaihda tätä mihinkään. Jos se joskus lopetetaan, vinkatkaan. Haalin silloin kaapit täyteen. Mieto tuoksu, kuivahtaa nopeasti eikä sottaa.

Käsivoide - Kesä aikaan riittää kun yöksi levitän käsiini voiteen. Soivre merkkisen ruusulta tuoksuvan käsivoiteen ostin Barcelonasta. Kevyt, imeytyy nopasti. Niinkuin käsivoiteen sopiikin toimia.

Hiusten pesua ja hoitoa varten tämän hetken suosikkini Schwarzkopf Bonacure Color Freeze. Saaressa matkakokoa. Pientä järjen ääntä tässä kohdin, etten puolen litran pulloja raahaa mukanani. Shampoo, hoitoaine ja mainio hiuksiin jätettävä hoitoaine. Näin kesäaikaan uiminen, runsas hiusten pesu ja aurinko haalistavat värjätyt hiukset nopeasti. Latvoihin jätettävä hoitoaine antaa värille pidemmän keston eikä jätä hiuksia rasvaisen tuntuisiksi.

Peseytymiseen käytän Boby Shopin mansikalta tuoksuvaa nestesaippuaa.  Se on aina mun kesäsaippuani. Matkakoossa tämäkin, kuten myös

Body Shopin mansikalta tuoksuva vartalovoide.

Paitsi silloin kun suihkautan kesähajustettani Guerlainin La petite Robe noire Ma Robe Pétales Eau Fraiche. Ihana kevyt vihertävä tuoksu, jossa sama tuoksupohja kuin muissakin saman sarjan tuoksuista. Nam <3 

Naisen on tehtävä, mitä naisen on tehtävä :) Eiks vaan, kun tota listaa katselee. 

Miltäs kuulostaa? Ihan kahjolta? Vai tekisitkö saman? Pakkaisit kaikki tärkeät purnukat ennenkuin kuin suuntaisit luontoon? Tai minne vaan?
- juu, olen kuullut mainioista näytepakkauksista ja niitä kyllä hyödynnän aina kun niitä saan. Ovat oikeasti käteviä kun ollaan liikkeellä.

Jos jaksoit lukea listan loppuun niin tässä kiitokseksi linkkejä
Ziaja
Denova Pro
Image the MAX
Sesderma / Netkosmetiikka
Konjak Sponge 
Soivre 
Schwarzkopf Bonacure
Body Shop
La petite Robe noire  
Sonja de la Chapelle - pellavainen kosmetiikkalaukku

No niin, niin pitkä mun lista!
Kiitos kun jaksoit tänne asti. 

- ja jaksa vielä hetki 

Kiitos Kivempi blogin Minttu <3 Ihanaa osallistua Listamaniaan. Mania - sitähän tämä mun hoitoainepurkkien raahaaminenkin on :D

Tervemenoa kaikki tutustumaan ja osallistumaan Listamaniaan. Mielelläni lukisin teidän mitä ilman ei voi olla listoja.


Kuva Kivempi blogista

Mukavaa uutta viikkoa ihanat kaikki!


14 kommenttia

  1. Voihan mikä lista;) Muuten täydellinen pakki, mutta sieltä puuttui silmänympärysvoide! Huomauttaa lady, joka itsekään ei sitä muista käyttää;)
    Ja upeita kuvia - jos olisin kateellista tyyppiä, niin kyllä kadehtisin tuota taitoasi;)
    Ihania päiviä saareen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ei mitään niin paljon, ettei jotain puuttuisi. Unohdin tekstissä mainita tämän asian. Mulla kun on raskaat luomet, en ole vielä löytänyt silmänympärysvoidetta, joka ei turvottaisi luomia. Yöksi kun laittaa, niin aamulla luomet on kuin prinssinakin puolikkaat. Päiväksi jos laittaa, niin mikään meikki ei millään kiinnitysaineella pysy. Alaluomelle valahtaa.
      Seerumia sipaisen luomille, sillä mennään.

      Niin että jos tiedätte kukaan tällaiselle nakkiluomelle hyvää silmänympärysvoidetta niin kiitos jos vinkkaatte!

      Kiitos ihana Lady kauniista palautteestasi <3 Ihan herkistyn. Kuvat on kuin omia lapsia. Niin ihanaa kun joku kehuu :)

      Kiitos toivotuksesta. Saarikausi on parhaimmillaan.

      Oikein ihanaa kesää myös Sinulle <3

      Poista
  2. =))))

    Ihania tuotteita. =)
    Mie taidan vaan pestä saippualla ja sitten laitan illalla kosteusvoidetta, jotain kaupan edullista ja aamulla laitan aurinkovoidetta...

    Saaressa on varmasti haasteellista oleskella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D
      Kiitos Una <3 Tämmönen purkki-Pirjo minä olen :D Voi hyssykkä ihan alkaa itseänikin naurattaa.
      Less is more, sulla on kyllä järkevä linja.

      Aurinkovoide kuuluisi myös mun listaan. Alkukesästä sitä ei ole paljon tarvittu. Mutta käytän kyllä.

      On saaressa omat haasteensa, mutta niiden kanssa on opittu elämään ja oma viehätyksensäkin vaatimattomuudessa on ( ei siis koske tuota mun hoitotarvikepussin sisältöä, mutta muuten ;D).
      Mukavaa vastapainoa kaupunkielämälle.

      Poista
  3. Ihania tuotteita kyllähän noilla pärjää:)

    VastaaPoista
  4. Vitsi miten kiva postaus ja mielenkiintoinen. Muistan että olet tuoksuhöperö, eli tietenkin on tuoksu matkassa. Bonacuren matkasampoot löytyy täältäkin, ovat hyviä. Ziajasta tykkään ja saman merkin kosmetologistä oliko se nyt Deno mikä. :) Oli heiltä kerran kasvonaamio ja oli älyttömän hyvä.

    Aurinkoisia päiviä ja kiitos niin ihanasta viestistä unettomuushommelista blogiin. Sydäntä lämmitti sieluun asti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit Tiia <3
      Yhteisiä tuttuja siis tällä listalla :)
      Kotoa en kauaksi mene ilman hajuvettä. Oon kyllä täys tuoksuhöpperö, tosiaan :D

      Kiitos samoin Tiia-kulta, paljon aurinkoa ja mukavaa kesää. Ja kauniita unia <3 Muista että mulla on useimmiten aamuyöllä toimintavalo vihreällä :)

      Muille lukijoille kerron, että tässä taannoin Tiian blogissa Minäkö keski-ikäinen oli juttua unettomuudesta. Kommenttien perusteella unottomuudesta kärsii moni muu. Myös minä. Mietin omassa kommentissani, että voi kun olisi unettomien oma verkosto, paikka josta voisi hakea yön hiljaisina ja joskus raskaina tunteina seuraa. Laittaa vaikka viestiä toiselle unettomalle. Tiia ehdotti, että jos vaikka vihreä nappula kertoisi muille yökukkujille, että hereillä oleva olisi tavoitettavissa.
      Jotenkin tosi lohdullinen tämä ajatusleikki. Tunne ettei ole yksin unettomuutensa kanssa.

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja hauska tämä listaidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma <3
      Innostuin kovasti listaamisesta. Uusi lista sitten ensi kuussa.

      Poista
  6. Ihanan kattava ja visuaalinen lista! Innolla odotan ensi kuun listaasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Voi kiitos Mrs K! Kiitos listaideasta. Huomasin minäkin olevani listaihmisiä :) Innostuin oikein kunnolla.

      Juu, 10 kauneinta sanaa on jo metinnässä :) Tiedoksi hei kaikki! Se on listamanian seuraava aihe. Vink, vink!

      Poista
  7. Ihana lista! :D Mä yritän selviytyä mahdollisimman vähillä purnukoilla, mutta raahaan mukana yleensä yhtä sun toista muuta turhaa. Jos vihdoinkin oppisin käyttämään pienikokoisia matkapurkkeja, ottaisin varmasti mukaan paljon enemmän aineita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emonen <3 Viisautta tuo mahdollisimman vähällä pärjääminen. Kyllä se vaan niin on, että kun lähtee pidemmäksi aikaa pois kotoa, varmuuden vuoksi kaikelaista tarpeellista on mukaan otettava. Tylsää, jos juuri ne puuttuisivat... vaikka niitä ei tarvitsisikaan ;)

      Olen kyllä ihan hönö näiden purnukoiden kanssa, tiedän :D
      Matkaversiot ja näyteet ovat kyllä oikein suositeltavia.

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen