Pirteyttä päivään



maanantaina asenteella on merkitystä






Huomenta ja hyvää uutta viikkoa!

Maanantai vuorossa. Päivistä parhain, pahin tai jotain siltä väliltä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Samaa ajattelen maanantaista. Se on ihanan kamalan rakas päivä, jos otetaan huomioon kaikki ne tunteet, mielikuvat, aforismit ja mitä kaikkea siitä onkaan lausuttu. Jokaisella meillä on oma suhteemme maanantaihin. Saattaa tämä suhde jopa vaihdella. Omat mielialat ja tulevan viikon tapahtumat voivat vaikuttaa siihen onko maanantai hyvis vai pahis. Miten vaan, mutta aina se on meidän kiertokulussa viikon ensimmäinen päivä. Viikonlopun lopetus ja uuden viikon aloitus.

Olen joskus miettinyt, että maanantailla ei ole mikään helppo asema heti viikonlopun jälkeisenä arkena. Siinä kohtaa päivä kuin päivä olisi pahassa liemessä. Ylistetty perjantai tulevan viikonlopun aloittajana, lauantai ja sunnuntai vapaata tarjoilevina viikonpäivien kuninkaallisina olisivat ihan yhtä tylsiä ja ikäviä jos joutuisivat aloittamaan arjen, työviikon. Näin luulen olevan esimerkiksi vuorotyöläisillä, joilla perjantai, lauantai tai sunnuntai voivat olla työviikon aloituksia. Maanantai ehkä joskus vapaiden aatto tai itse vapaapäivä.

Miten on maanantain laita? Onko se sinusta ihan sama vai tuntuuko joltain? Hyvältä, pahalta?

Maanantain hyviä puolia on uusi alku. Eikö vaan? Kaiken voi alkaa alusta maanantaina. Jos ei muuta niin uuden viikon, mutta maanantaina alkaa paljon muutakin. Uusi elämä, kevennetty ruokavalio, liikuntaharrastus, opiskelu. Onhan niitä maanantaialoituksia, joista osa hyytyy jo ennen viikonloppua. Mutta mikä parasta, uusi maanantai ja kaiken saa aloittaa alusta.

Siksi haastan kaikkia antamaan arvoa maanantaille. Se ei ole valinnut osaansa itse. Se on joutunut viikonlopun jälkeiseksi arjen kynnykseksi ilman omaa syytään. Ollaan iloisia että meillä on päivä, jolloin voi aloittaa kaikkea haluamaansa uudestaan. Asennoitumalla maanantaihin mahdollisuutena, uuden kivan viikon aloittajana, helpotamme omaa sunnuntaiahdistustamme. Huomenna on m a a n a n t a i syvään huokaisten. Vaihdetaan se iloiseen Maanantai - Jes! asenteeseen. Kannattaa ainakin kokeilla. Saattaa toimia :)

Jos juuri nyt maanantai hatuttaa oikein kunnolla, tällainen positiivivuushaaste saa ärtymyksen nousemaan. Niiiin syvältä. Se saa maanantain tuntumaan vieläkin kökömmältä. Tiedän oikein hyvin senkin tunteen. Kun hatuttaa, saa hatuttaa. On annettava senkin tunteen olla. Sekin on tarpeellista. Joskus. Helvetti! Yltiö iloiset suksikoon huutin tuuttiin.
Ei muuta kuin kädet korville, silmät kiinni ja vaikka lallattelua, ettei kuule jos joku muu hihkuu maanantain mukavuudesta :) Mutta silti, voisi kokeilla myönteisempää asennetta.

***

Hyvää energiaa voi tarjoilla itselleen myös raikkaan juoman muodossa. Tämä on lemppari voimajuomani, välipalani, jälkiruokani.

Kuori banaanit ja paloittele, purista appelsiineista mehu, lusikoi passionhedelmien sisus. Kaikki tehosekoittimeen ja perään mangosose. Anna tehosekoittimen laulaa aikansa, että banaani survoutuu kunnolla. Paitsi jos tykkäät knööleistä, niin sitten vähemmän aikaa.
Tuolla satsilla saat reilun puolen litran verran tosi raikasta ja hyvän makuista juomaa. Säilyy jääkaapissa hyvin parikin päivää. Banaani tosin tummentaa juomaa ajan saatossa, mutta makuun se ei vaikuta. Suosittelen kokeilemaan. On hyvää.

Mukavaa maanantaita - jes!
Sii juu!




6 kommenttia

  1. Nam. Rakastan tuoremehuja.
    Maanantai on minulle uuden alkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tässä sulle uusi herkku. Kannattaa kokeilla.
      Se on hyvä tapa suhtautua maanantaihin. Jes!

      Aurinkoa tiistaipäivääsi <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. :) Niin on. Ei muuta kuin tehosekoitin töihin.

      Mukavaa tiistaita ritva <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen