Kesää etsimässä

- kun kesä kääntää selkänsä, on kesätunnelmaa haettava toisaalta

Kiertelin tänään kauppoja ja etsin kesäisiä asioita. Niitä löytyi ilahduttavan paljon. Muutaman toin kotiin. Kauniita ja värikkäitä. Niinkuin kesä silloin kun se on parhaimmillaan.

Kesä - etkö tulisi takaisin. Täällä kaivataan.

Pikkupainajainen

- pieniä tyhjänpäiväisyyksiä

Kuvakaappaus MTV3 sää klo 19.20 / 29.5.2014

Multa meni säätiedotus sivute, kun silmiin osui suosikkimeterologin puseron kaula-aukosta roikkuva nauha. Toi on yks mun painajaisista, et noin kävisi itsellenikin. Kuinka monta kertaa lienee käynytkin? Vain kerran on mulle tultu sellaisesta sanomaan. Kiitos siitä!

Taidan mennä leikkamaan kaikki tuollaiset repsottimet pois omista kaula-aukoistani. Vaikka niistä hyötynsä on henkarissa. 
Tuossa on jotain intiimiä. Ihan niinkuin alusvaate roikkuisi kaikkien näkösällä. Huh!
Jokaisella jostain kohtaa ruuvit kiristää. Tämä on minun kipupisteeni.

Iltahetki

- hyvä kahvi kyytipoikineen tekee arjestakin juhlan

Mulla on tapana istahtaa työpäivän jälkeen ja arkipyhinä, niinkuin tänään, kahvin ja herkun kera sohvalle. Nauttia ja katsella henkevää viihdettä tv:stä. Työpäivät on sen verran ajattelua vaativia, että riittää kun ruudussa joku liikkuu. Vaikka ei sen puoleen, kyl mä Kaunareita seuraan. Jossain vaiheessa oli vähän noloa myöntää seuraavansa. Vaikka kaikki kuitenkin seurasi - katsojaluvuista päätellen. Nyt en oikein tiedä mikä tilanne tämän suhteen on. Mutta myönsinpä kuitenkin.
Pärjään hyvin ilmankin, mutta katselen kun sopivasti aikaa on. Oikeasti sarja toimii nollaajana. Tempo on samaa luokkaa kuin Kalle Päätalon kirjoissa, joissa piipun sytyttäminen kestää monta sivua. Ei haittaa, vaikka jäisi jaksoja välistä. Ihan varmasti pysyy kärryillä. Eikä oikeastaan haittaa, vaikka ei pysyisikään.
On/off-ohjelma. On se tai ei se ole. Ihan sama.
Samalla istumisella saatan katsoa Emmerdalen. Tykkään monista sen roolihahmoista. Ja juonen eteneminen on ihan toista luokkaa kuin Kauniissa ja rohkeissa tai Päätalon kirjoissa. Pari jaksoa niin johan on kriisit ja sotkut selvinnyt.
Tärkeintä kuitenkin on oleminen ja siitä nauttiminen. Sellaisen suon oikein mielelläni itselleni.
Suosittelen, ehdottomasti.

Uudet kynnet

- kesäranskikset <3

Koko pitkä talvi on mennyt ilman lomaa. Työkiireet ovat olleet este lorvimiselle. Ei niin, että olisin korvaamaton. Sellaiset harhaluulot ovat karisseet aika päiviä sitten. Töissä vaan on ollut uusien asioiden tärkeä vaihe, ettei pois ole oikein pystynyt olemaan. Saman tien olisin pudonnut kelkasta. Kyytiin pääseminen vie sitten taas rasittavan paljon aikaa. 
Noh, tämä selityksistä.
Sillä nyt alkoi loma. Tänään alkaneen talvilomani kunniaksi sää muuttui helteiden jälkeen syksyiseksi. Ou nou! Mutta jotain kesäistä kuitenkin. Mun oranssia hehkuvat kynnet. Uudet kynnet on ihan samalainen tunne kuin käynti kampaajalla. Uudistunut, siisti ja puhdas.

Kesäkelit meni, mutta jäihän sentään belgialaiset mansikat :D

Suklaapusu

- Hammaslääkärin jälkeen



Huh! Hammaslääkärikäynti ottaa aina voimille. Etukäteisjännitys on ihan sietämätön. Odotustilassa on sellainen jännä haju, jota ei ole missään muualla kuin hammaslääkärissä. Se saa minun suun kuivumaan ja kielen tarttumaan kitalakeen. Siltä se hammaslääkäri sitten hoitsun avustamana koittaa kaapia kieltä irti, että näkis peremmälle.
Noh, tämä on hiukka väritetty versio. Höppä, pöppä toi kielen irrotus, mut kaikki muu on totta. Ihan kamalaa joka kerta. Ihanaa kun se on ohi. Reikiä nolla. Tälläkin kertaa.

Pieni palkinto on paikallaan. Se kuuluu aina hammaslääkärissä käyntiini. Kerran vuosia sitten oli kuuma kesäpäivä kun selvisin taas kerran urheasti hammaslääkärin käsittelystä. Olin sopinut treffit ystävättären kanssa ja terassille suunnattiin. Tilasin ihanan kylmän siiderin jäineen kaikkineen. Ahnaasti siitä kulauksen kippasin suuhuni. Kurkku kun oli vielä kidutuksen jäljiltä rutikuiva. Voi minua! Unohdin, että toinen puoli suusta oli puudutettu. Kylmä juoma jäineen hulahti hervottoman alahuulen yli rinnuksille. Vähäks oli noloa! Tarjoilija tuli hätiin. Selitin posket häpeastä punaisina hiljaa sopertaen miksi tälviisiin sotken. Tarjoilija oli ymmärtäväinen. Toi pitkän pillin ja muistutti, että kannattaa imeä toisella poskella. Juu-u, kyllähän minä. Ystävätär? Hän oli pudota nauraessaan tuolilta. Ei yhtään myötätuntoa.

Tällä kertaa hemmottelin itseäni hillitysti. Taputukset omille olkapäille. Hyvä, reipas minä! Ja sitten suoraan karkkihyllylle.
Valitsin Susun. Sitä sitten mutustelin kotimatkalla.
Susu tuli meidän kaikkien herkuksi 70-luvun puolivälissä. Maksoi muutaman kymmenen penniä. Ja oli h-y-v-ä-ä <3
Kun ikää tulee, on mitä muistella. Niinkuin sitä ihanaa Susu-mainostunnaria, joka on tallentunut mieleeni melkein sanatarkasti.

Muistatteko vielä tämän?







Ps. Tämä ei ole mainos. Ihan itse maksettu Susu.
Hetkinen, tarkistan vielä kuitista: maksoi 69 senttiä.

Käden alla ikuisuuus

- Tärkeitä hetkiä

Minua puhuttelevat meri, kivet ja kalliot. Istun rantakalliolla, katselen merta ja silittelen meren hiomaa rantaviivaa. Siinä käden alla on ikuisuus. Sellaisena turvallinen ja rauhoittava. Paljon ennen ja paljon meidän kenenkään jälkeen. On se kaunis. Se on pysyvyydessään lohdullinen.

Käsikkäinen ikuisuuden kanssa. Tämän lähemmäksi ei ihminen sitä pääse.