Kauppalaivalla

- Christina, Suomen vesien ainoa kauppa. 






Kauppalaiva Christinan tulo Saareen on kiva tapahtuma sen lisäksi että se on tarpeellinen kauppareissu. Saarelaiset kokoontuvat hyvissä ajoin rantaan odottamaan. Kuulumisia vaihdetaan ja rauhassa odotellaan. Kauppalaivalla on kyllä aikataulu, mutta se tulee kun kierroksellaan ehtii. On jokaisessa laiturissa juuri niin kauan että viimeinenkin asiakas on saanut ostoksensa tehtyä.

Kun sitten kauppalaiva horisontissa häämöttää keräännytään laiturille. Muodostuu pitkä jono, jossa ei etuilla eikä hermoilla. Laivan köydet kiinni ja kippari tervehtii kaikkia yhteisesti "päivää - god dag!" Laiturille kokoontuneet vastaavat yhteen ääneen oman tervehdyksensä. Hauska yhteinen rituaali. Sitten kauppaan sisään.

Kiertosuunta kaupassa on vastapäivään. Ostokset kerätään koriin. Kaikki on hyvin esillä. Irtotavarat on valmiiksi punnittu ja pakattu eri kokoisiin pusseihin. Se helpottaa ostosten tekemistä. Valitset vain mieleisen kokoisen tarpeesi mukaan. 
Kaupassa on ihan kaikkea. Tuoreruuat, lihat, kalat, hedelmät, vihannekset, leivät ja leivonnaiset. Maitotuotteet maidosta juustoon ja jogurteista jäätelöön. Mehut ja säilykkeet. Jauhot ja mausteet. Kahvit, tee, kaakao. Hygieniatuotteet, lehdet ja makeiset. Ihan kaikki. Pientä rauta-osastoa unohtamatta. Mitä ei satu mukana olemaan, tuodaan tilauksesta seuraavalla kerralla. Täyden palvelun kauppa.

Kauppakierros päättyy kassalle. Jos palautit pulloja, kerrot kassalle kuinka monta ja minkälaisia. Et tarvitse lappua, ihmisiin luotetaan. Jos ostat kaasupullon, maksat sen kassalla ja kippari antaa sen kannelta mukaasi. Et tarvitse kuittia, ihmisiin luotetaan.

Henkilökunnalle työpäivät ovat pitkiä. Tuoretavarat pakataan aamuisin ennen kierrokselle lähtöä. Ensimmäisessä saaressa ollaan klo 9. Kun kierros päättyy on jo ilta. Silloin tyhjennätään kauppa kaikesta tarpeellisesta ennen kuin työpäivä on ohi. Aikaisin aamulla kaikki alkaa alusta. Kuutena päivänä viikossa. Sunnuntai on lepopäivä.

Christina on kauppalaivojen viimeinen mohikaani. Kun se aloitti 1970-luvun alkupuolella, seilasi Sipoon saaristossa neljä kauppalaivaa. Nyt jäljellä on enää tämä yksi. Sille me saarelaiset toivotamme pitkää ikää. 

Tämän kesän kausi on päättynyt.  Kiitos Christinan väki tästä kesästä. Hyvää talvea. Toivottavasti ensi kesänä taas nähdään <3

Ps. Ehdoton must on munkit. Taatusti tuoreita ja vadelmahilloa pursuavia. Kauppalaivalta mennäänkin suorinta tietä teltalle ja keitetään kunnon kahvit munkille kaveriksi. Ja sitten nautitaan :)









4 kommenttia

  1. Ihanaa <3

    Ja suussa maistan jo vadelmahilloa pursuavan ihanan sokerisen munkin. Voin vain kuvitella, miten herkulliselta se maistuu kauppalaivalta ostettuna ja saaressa nautittuna <3

    Terkuin Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Munkki maistuu Saaressa ihan toiselta kuin kotona. Paljon paremmalta :)

      Poista
  2. Kauppa-autot ja niiden odottelun muistan lapsuuden mummolasta. Kattavan näköinen valikoima tuotteita näkyy löytyvän kauppalaivasta. Tuollaisen palvelun pyörittäminen on todella hyvää asiakaspalvelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valikoima on laaja. Paljon suosivat lähiruuantuottajia. Mantereelle ei tarvitse lähteä ainakaan ruuan perään :)

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen