Oma-aika



- kun kaikki tekeminen on itsestä kiinni








Eilen perjantaina oli jo aamusta niin la-la-laa tunnelmat. Niissä tunnelmissa nuo omakuvatkin. Olenkohan ikinä peilannut itseäni niin paljon kuin noita kuvia ottaessani. Huh! Mutta hauskaa on joskus vähän irrotella - heh. 
Loma yhden työpäivän takana. Oikeastaan koko mennyt viikko on ollut ihanaa kuhinaa ja kihelmöintiä loman odotustunnelmissa.
Mietin mikä lomassa on parasta. Se, että se on vai että se on tulossa. Kaikki vasta edessäpäin? Mihinkään lopputulemaan en ole päässyt, kunhan ajatusta mielessäni pyöritellyt. Jonkunlainen huippu kyllä saavutetaan siinä kohdassa kun työ on takana ja edessä loma - oma-aika.
Töiden jälkeen käytiin miehen kanssa syömässä. Se on meidän loman aloitusperinteitä. Mietittiin mitä kaikkea kivaa tehdäänkään kun kaikki aika on meidän vapaa-aikaa. Saareen tottakai, mutta muutakin ajanvietettä ehdoteltiin. Katsotaan - miten suunnitelmat toteutuvat -  kaikessa rauhassa.






Kaikkein parasta on juuri tämä oma-aika. Arvostan sen todella korkealle. Arki kun on aikatauluja, toisinaan kovaakin kiirettä johon itse ei aina voi vaikuttaa. Sen vastapainona oma-aika jonka vietosta on vastuussa vain itselleen. Olemista ja tekemistä mieleisessä suhteessa. Rauhoittumista ja ajattelemista. Eikä kiire yhtään mihinkään.

Parhainta kesää ja lomaa, hyvä lukija. Nauti kaikessa rauhassa <3


2 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Just nyt musta tuntuu, että lomassa parasta on kun se alkaa. On huippuhyvä tunnelma :)

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen