helposti palavalle iholle
Mun sukujuuret ovat Irlannissa. Sieltä esi-esi-esivanhempani ovat Ruotsin kautta kulkeutuneet Suomeen 1700-luvun jälkipuoliskolla. Ja asettuneet asumaan tänne. Punaiset hiukset, lakanan valkea iho, pisamat ja vihreät silmät.
Sieltä ne ovat perua. Hiuksieni punainen sävy on tummennettu. Vaalea ihoni muuttuu auringossa pisamien täplittämäksi. Vihreiden silmieni sävy vaihtelee vaatetuksesta heijastavien värien mukaan ruskeasta todella vihreään.
Kaikki muuten ok, mutta tämä lakanan valkea iho. Syvä huokaus. Se ei rusketu vaikka kuinka hellävaraisesti aurinkoa sille näyttäisi. Muuttuu vain pisamaiseksi, kunhan on ollut ensin oikein helakan punaisena muutaman päivän. Aurinkovoiteiden suojakertoimet ovat vähintään 50. Silloin ei tule punoitusta, mutta ei mitään muutakaan. Kaiken lisäksi en jaksa olla auringossa kovin kauaa yhtäjaksoisesti. Se on näitä sisäisiä valvontamekanismeja, sisäisiä suojakertoimia, joita kuuntelen tarkkaan. Tiedän ihon palamisen riskit.
On jokavuotisen itserusketuksen aika.
Niinpä suuntasin ostoksille. Tuote jota olen useamman vuoden käyttänyt, on lopetettu. Nykyään niin harmillista, että tuotteet tulevat ja menevät.
Noh, ei muuta kuin haravoimaan valikoimia.
Ostin ACO Self Tanning Lotionin ja kylläpä tuntuu mukavalle. Koostumus notkea, erittäin hyvin levittyvä. Tuoksussa vain ihan pikkiriikkinen tuulahdus sitä tyypillistä itseruskettavien aineiden sokerisen imelää, raskasta hajua. Jo kerta levitys kalvakkaille säärilleni antoi niille ruskeaa sävyä. Vanhan tavan mukaan levitän voidetta pari kertaa viikossa ja hameitakin kehtaa käyttää :)
Koska itserusketusta on hyvä levittää kuoritulle tasaiselle iholle ostin samalla kertaa ACO Summer Breeze Body Scurp. Miellyttävän tuoksuinen, sopivalla karheudella varustettu. Heräteostos, joka kannatti.
Aurinkoista jatkoa kesäänne. Rusketelkaa kohtuudella. Nauttikaa kesästä runsaasti.
Hyvä vinkki! Kylmän kesäkuun jälkeen hitaastiruskettuvankin sääret ovat vielä kovin kalpeat.
VastaaPoistaPurkkiruskettajasta on moneksi: Rusketukseen, rusketusta lisäämään ja rusketuksen jatkeeksi. Kelpo keksintö :)
Poista